Mietintä kenttätutkimuksen ongelmista sekä tutkimuksen suoritustavasta, mikä vaikuttaa väistämättä tutkimustulokseen

Kuvituskuvaa
Kuva I 

Tutkimuksen sekä tutkimusongelman käsittelystä kannattaa mainita sen verran, että missään nimessä tehtävää ei kannata jättää pelkkien teemahaastattelujen varaan, koska ihmiset saattavat muistaa myöhemmin sanoneensa jotain muuta, kuin mitä haastattelija on merkinnyt muistiin, ja silloin tietenkin tehtävässä vaadittava tutkimuksellisuus kärsii. Hyvin tehty tutkimustyö tarkoittaa sitä, että tutkimuksessa käytetään sellaisia lähteitä, joiden kiistäminen on vaikeaa. Ratkaistaessa tutkimusongelmia tärkeitä on muistaa se, että tutkimuskohde ei välttämättä ole mikään moraalisesti hyväksyttävä asia, eikä oikea elämä ole mikään ”Korkeajännitys”-sarjakuva , jossa on selkeästi hyvä ja paha puoli. Eli kuten tiedämme, niin saattaa olla niin, että mitään ”oikeaa” puolta ei edes löydy, kun jotain ongelmaa lähdetään käsittelemään. Ja aina pitää muistaa se, että tutkijoille kerrotaan paljon sellaista, mikä ei ole edes totta. Toisin sanoen oletteko koskaan kuulleet sellaisesta tilanteesta, että esimerkiksi Iranin SAVAK:in eli valtiollisen poliisin virkailija soittaa liittymästä, mistä puhelun vastaanottaja saa puhelimeensa tekstin "SAVAK soittaa" puhelun ,missä kysytään vastaanottajalta, että luottaako tämä SAVAK:in rehellisyyteen sekä oikeudenmukaisuuteen, ja samalla ilmoitetaan, että puhelu äänitetään. Mitä vastauksia kuvittelette saavanne, jos tuollaisen tempun teette? Uskaltaako kukaan siellä sitten sanoa muuta kuin sanan "kyllä"? 

Tutkimusongelmissa pitää aina kysyä, että miksi joku toimija toimi, juuri niinkuin silloin toimittiin, mistä sitten seurauksena saattoi olla vaikkapa uutisjuttu jostain kauheasta asiasta. Samoin kaikkia asioita mitä tutkija oikeasti sattuu ajattelemaan ei tarvitse laittaa paperille. Eli tämä tarkoittaa sitä, että tutkimusraportissa ei tarvitse käydä jokaista maailmassa tapahtunutta villieläimen hyökkäystä tai kuulusteluhuoneessa tapahtuvaa ylilyöntiä läpi yksityiskohtaisesti, koska se sitten tuo eteen sellaisen asian, että noiden tutkielmien pitäisi olla helposti luettavia, ja siksi kannattaa myös välttää yksityiskohtaisia kuvauksia esimerkiksi lääketieteellisistä traumatologiaan kuuluvista asioista, vaan tuollaiset kuvaukset voi jättää raportin liitteeksi, koska niiden kuunteleminen saattaa olla hyvin raskasta sekä järkyttää perheen pienimpiä.Tutkija ei koskaan myöskään saa antaa muiden tehdä tekstejää, koska se voi aiheuttaa sen, että tutkimus hylätään tai että kirjoittaja sitten kirjoittaa tekstin vääristellen totuutta tai kaunistellen omaa näkemystään.  

Kun puhutaan raskaasta esityksestä, niin tietenkin liian pitkä esitys saattaa olla hyvin ikävä asia, ja samoin tilanne missä esimerkiksi pyydetään toista kertomaan itsestään viisi hyvää tai huonoa asiaa vierustoverille saattaa tehdä muuten tehtävästä kammottavan. Vai kuvitteleeko kukaan, että esimerkiksi joku koulukoti- tai muun laitosmenneisyyden omaava kuuntelija haluaa noita asioita käydä läpi. Enkä usko että kenetäkään ihmisestä on mukavaa selittää täysin vieraalle ihmiselle, mikä on itsessä hyvää tai huonoa.

Tämä tarkoittaa sitä, että joidenkin ihmisten kertomus omista hyvistä puolista saattaa toisesta vaikuttaa rurhalta kehumiselta, ja tietenkääm kenellekään tuntemattomalle ei kukaan halua paljastaa itsestään asioita, joita hän muutenkin salaisi. Joskus tietojenkäsittelijät paneutuvat niin omaan erikoislaansa kuuluvaan termistöön, että unohtavat täysin sen, että normaali ihminen ei ehkä jaksa kuunnella listaa alan termejä, joista monet tuovat raporttiin punaista viivaa. Mutta kun puhutaan erittäin hyvästä tavasta saada normaali ihminen vaivautuneeksi,on lähteä suoraan haukkumaan jotain ihmisryhmää kuten adoptiolapsia, koska nämä henkilöt eivät mitenkään ole vastuussa omasta kohtalostaan, vaan päätöksen tuosta asiasta on tehnyt kunnan sosiaalitarkastaja.

Myöskään missään tutkimusongelmissa ei koskaan mennä sellaiseen paikkaan, missä tutkimuskohde pääsee vaikuttamaan muistiinpanojen sisältöön. Eli kuten varmaan kaikki ymmärsivät, niin jos tutkija menee poliisiautoon missä tahansa maailman maassa tekemään tutkimuksia, niin hän näkee vain sen, mitä hänelle halutaan näyttää. Sama tietenkin koskee mitä hyvänsä asiaa, eli totta kai esimerkiksi teollisuuslaitoksen työntekijät ovat täysin tyytyväisiä työoloihinsa, kun vieressä seisoo laitoksen omistajan edustaja, joka saattaa erottaa työntekijän, koska tämä vaarantaa liiketoiminnan sekä toimii yhtiön etua vastaan.

Ja toki myöskään itseä ei tarvitse saattaa tilanteeseen, että joutuu sitten esimerkiksi jossain rajoilla vaikeuksiin tai pidätetyksi,kun on tutkija sattunut kysymään vääriltä ihmisiltä heidän mielipidettään jostain asioista. Tutkimuskohdetta ei koskaan saisi myöskään vaarantaa sillä, että tutkija julkaisee heidän nimensä tai yhteystietonsa, jos näiden henkilöiden haastattelu koskee valtion johdon kannalta ikäviä asioita, kuten esimerkiksi valtion tai sen edustajien harjoittamaa mielivaltaa. Sama koskee tietenkin myös vaikkapa erilaisia yrityksiä ja muita organisaatioita, jotka eiivät aina ole valtiollisia Samoin on hyvä muistaa se, että konflikteissa on aina kaksi puolta, josta kumpikaan ei ehkä puhu täysin totta.

Eli kun puhutaan sellaisista sotarikosten klassikoista, kuten Santiagon tai Shanghain palo- sekä kaasupommeilla tapahtuneista pommituksista, niin silloin pitää miettiä sitä, että tiesivätkö lentäjät pudottaneensa terroripommeja pitkin kaupunkia. Eli espanjan sisällissodassa tuhotun Santiagon sekä Madridin kaupungin kohdalla voidaan kysyä, että vaihdettiinko nuo Heinkel 5i:n pudottamat pommit eletronetallia siältäviin räjähteisiin ilman, että lentäjille kerrottiin tätä. Eli kuvittelivatko Kondori-legioonan sotilaat, että he pudottivat normaaleja palopommeja, mutta elektronmetalli teki pommista niin kuuman, että syntyi tulimyrsky, jossa koko kaupungin väki kuoli. HE 51 käyttämä verraten pienikokoinen pommi saattoi olla tarkoitettu kemiallisen aseen kuljettamiseen, mutta saattaa olla niin, että sitä ei ehkä uskallettu käyttää, joten pommit piti täyttää elektronilla, jotta niiden tarkoitus olisi voitu salata. Sama koskee Shanghain pommitusta.

HE-51 Kondor-legioonan väreissä
Espanjan sisällissodaan aikaan
Kuva II

Toisin sanoen kysymys kuuluu, että tiesivätkö nuo ”Betty” pommikoneiden lentäjät heidän napalm-pommien sisältävän todellisuudessa tappavaa kemikaalia. Sotarikos eroaa normaalista rikoksesta vain sen tapahtumaympäristön sekä laajuuden osalta. Eli niitä koskee sama metodologia kuin niin sanotttuja normaalejakin rikoksia. Tuolloin tutkijan pitää tietenkin kysyä sitä, että ketä tuo teko sitten hyödytti, eli hyödyttikö noiden kohteiden terroripommitus enemmän Francoa vai kansainvälistä rykmenttiä? Ainakin teko sai aikaan kansainvälisen arvosteluryöpyn, joka kohdistui Francoon ja hänen miehiinsä, joita syytettiin sitten erittäin vakavasta rikoksesta, vaikka ketään ei tuosta teosta koskaan tuomittu. 

Samoin pitää miettiä sitä että onko tuossa rikoksessa mitään näyttöä siitä, että teko on tahallinen, tai että onko olemassa mitään todellisia todisteita siitä, että esimerkiksi jonkun verilöylyn teki se, mikä on tekijäksi mainittu? Eli onko alueelta otettu kiväärinhylsyjä sekä niistä sormenjälkiä sekä DNA-testejä sekä onko ruumiista kaivetuista luodeista otettu rihlakuvaa, joka todistaa sen, että jotain tiettyä asetyyppiä on käytetty näissä teoissa. Eikä ketään suoraan tarvitse lähteä tuomitsemaan yhtään mistään, koska noiden tekojen käskijät istuvat usein muualla kuin tekopaikalla, jotta he eivät sitten saa pahaa mainetta noista hyvin ikävistä asioista.

kimmonsivu.blogspot.fi