Tuesday, August 9, 2016

Kaikki koodit odottavat murtamista

RAF Menwith Hill
Kuva I

Nyt sitten Android-käyttöjärjestelmä on uhattuna, ja se vain vahvistaa ajatusta siitä, että kaikki koodit on tehty murrettaviksi. Kuten lukkoja niin myös koodeja on kahdenlaisia joko niitä joita on murrettu ja niitä joita tullaan murtamaan. Mitään muita koodeja ei olla koskaan tehty eikä koskaan tulla tekemään. Joko ne murretaan "brute forcella" eli tietokoneen laskentatehon kasvaessa, niiden kyky generoida alkulukuja sekä suorittaa pitkiä laskentasarjoja kasvaa, jolloin ne pystyvät avaamaan sellaisia RSA-salauksia, joita ennen ei olla voitu avata.

Sitten nuo koodit murretaan kiertotietä, eli dokumenteissa olevan kuvallisen tai muun vastaavan informaation perusteella voidaan viestien sisältö arvata. Vaikka esimerkiksi tiedustelu ei pysty avaamaan varsinaisia viestejä, voi se esimerkiksi pöydälle unohtuneesta kartasta ja siihen piirretyistä nuolista nähdä, että mihin vihollinen kohdistaa iskunsa.
RC-12 Guardrail SIGINT kone
Kuva II


Ja nykyaikaiset satelliitit erottavat jopa sanomalehtien kirjoitukset, joten mitään operatiivista karttaa ei pitäisi jättää taivaan alle peittämättä sitä. Varsinainen SIGINT-työ ei eroa mitenkään "wardriving:ista", missä kerätään tietoja avoimista Internet-yhteyksistä sekä äänitetään noiden toistinasemien lähettämää dataa. Eli tuo laitteisto voi olla joko laivassa, autossa, lentokoneessa, satelliitissa tai jopa toisella puolen maapalloa. Osa näistä tehtävissä käytettävistä välineistä on ns. "undercover"-malleja, joita ei erota ulkoapäin siviiliajoneuvoista. Kuvassa kolme (Kuva III) on erään yhtiön tiedustelukäyttöön modifioima Mercedes Sprinter mutta, muitakin paketti- tai asuntoautoja voidaan käyttää, ja tiedot tämän ajoneuvon ominaisuuksista löytyy tästä linkistä  tai tekstin lopusta.

Ja kuvassa neljä (Kuva IV) on Venäjän OKEAN-luokan ELINT-alus, joka ulkoisesti muistuttaa troolaria, mutta suuri antennien määrä kavaltaa sen. Nämä alukset voivat ulkoisesti olla erittäin ruosteisia, koska niiden halutaan olevan varsin viattoman näköisiä, ja osa noista välineistä tehdään vanhoihin troolareihin, eli ELINT laitteisto vain kiinnitetään tuollaisen käytöstä poistettavaan alukseen, mutta osa vakoilualuksista on ainoastaan peitetty elektrolyyttisesti ruostutetuilla peltilevyllä.

Ranskan laivaston SIGINT-alus
Dupuy de Lôme (A759)
Kuva II
Nämä jälkimmäiset alukset on varustettu turbiineilla, sekä muutenkin rakennettu elektronisen sodankäynnin tehtäviä ajatellen, ja joihinkin on asennettu vedenalaisella poistumisteillä varustettuja sukelluskammioita, joiden avulla SPETSNAZ-sotilaat voivat huomaamatta poistua aluksesta. Tai sitten niissä on vedenlaiset torpedoputket, mutta nämä alukset usein tilataan telakoilta siten, että ensin tiedustelupalvelun peiteyhtiö tilaa tuon aluksen joltain telakalta, jonka jälkeen se sitten siirretään laivaston telakalle varustelua varten. Noissa vakoilualuksissa joita kaikilla mailla on saattaa olla myös vedenalaisia kameroita, sekä hinattavia kaikuluotaimia ja pieniä robotteja, joiden avulla se voi vakoilla myös meren pohjaa, ja hydrofoneja joilla nuo alukset voivat kuunnella muiden laivojen potkurin ääniä.

Tai sitten henkilöiden keskusteluja voidaan kuunnella, ja esimerkiksi ydinsukellusveiden sisällä tapahtuvaa kommunikaatiota voidaan tarkkailla erikoisherkkien mikrofonien avulla, ja toki tuollainen lasermikrofoni toimii myös veden alla. Sukellusveneen sisällä tapahtuvia keskusteluja verrataan siihen dataan, mitä sukellusveneen radio lähettää tai vastaanottaa. Kyseistä dataa voidaan yhdistää veneen liikehdintään sekä muuhun toimintaan, jotta siitä saatu tieto antaa sitten mahdollisuuden purkaa veneen viesteissä käytettäviä koodeja.

Mercedes Sprinteristä konfiguroitu huomaamaton SIGINT ajoneuvo
jolla on kyky äänittää GSM-puheluita sekä häiritä radioliikennettä.
Kuva III
Ja ainahan tuota dataliikennettä voidaan häiritä, jolloin sukellusvene ei enää saa esimerkiksi laukaisukoodeja, jotka sisältävät sen ohjusten kohdeinformaation, eli tiedon siitä miten ohjusten pitää lentää, jotta ne voivat tuhota vihollisen tärkeitä installaatioit kuten komentokeskuksia sekä ohjustukikohtia.Tämän takia voidaan sanoa, että kaikki maailman viestit ovat avattavissa, vaikka koodi itse olisi murtamaton. Ja murtaminen voi tapahtua esimerkiksi kuvaamalla henkilön tietokoneruutua kamerakännykän avulla, ja still-kuvista voidaan sitten eristää tuo ruudulla oleva informaatio esimerkiksi kuvakaappausten sekä piirto-ohjelmien avulla.
Venäjän ELINT-troolari
(Kuva IV)


Tai siihen voidaan käyttää pienoishelikoptereita, jotka on naamioitu hyönteisiksi. Näitä robottihyönteisiä kutsutaan nimellä "nanohyönteiset, ja niitä on monenlaisia, eli osa jäljittelee oikeasti jotain eläintä, ja osa taas on enemmän helikopteria muistuttavia, ja ne voidaan myös muotoilla siten, että ne muistuttavat esimerkiksi roskia. Osa nanohyönteisistä tietenkin vain tuo varsinaisen salakuuntelulaiteen paikalleen, ja nämä valvontalaiteet voivat muistuttaa kynää tai lattialle pudonnutta nappia, ja toki vakooja voi ommella tuollaisen napin toisen vaatteisiin, mutta rauhan aikana noiden karttojen sekä vastapuolen toimintaa verrataan heidän joukkojensa radioliikenteeseen, jotta saadaan tietää se, että millaista radiokoodia he käyttävät esimerkiksi tykistön tulenjohdossa.

http://www.loginshowroom.com/comint-direction-finding/comint-radio-monitoring-vehicle/

elainasiaa.blogspot.fi

kimmonsivu.blogspot.fi

No comments:

Post a Comment

Note: Only a member of this blog may post a comment.

Chaos is the thing that limits our range of view things.

The black hole's mathematical shape is a hyperbolic layer.  Chaos or entropy is what limits our view.  We cannot see the other side of t...