Wednesday, July 13, 2016

Nostradamus sekä natsien valtaannousun ennustaminen (jatkoa edelliseen...)

Kuvituskuvaa
Kuva I

Kun puhutaan siitä, että ehkä natsien valtaannousu olisi myös ollut Nostradamuksen ennustamaa toimintaa, niin aina unohdamme sen, että tuon suuren ennustajan teoksiin on  vuosisatojen aikana tullut vähän lisää tekstiä, ja ennen kaikkea noita ennustuksia ovat tehtailleet valtiomiehet, joiden toiminnassa on vähän huomautettavaa. Eli kun puhutaan esimerkiksi tähän natsien valtaannousuun liittyvästä tarinasta, jonka mukaan Ranskan marsalkka Ferdinand Foch (1851-1929) olisi jotenkin tuon diktatuurin synnyn uuden suursodan ennustanut sekä käyttänyt hyväkseen nostradamuksen ennustuksia, kun hän puhui tuosta asiasta, niin silloin meille saattaa syntyä kuva yliluonnollisesta asiasta.

 Kuitenkaan emme koskaan ole ehkä ajatelleet sitä mahdollisuutta, että marsalkka Foch saattoi puhua hiukan ohi suunsa, kun  hän alkoi laatia ennustusta Toisesta Maailmansodasta. Samoin tuo Nostradamuksen ennustus saattaa oikeasti olla osa jotain operatiivista suunnitelmaa saattaa jonkun toisen maan kansalainen Saksan johtoon. Tällä tarkoitan sitä, että myös Adolf Hitler oli uskonut tuohon ennustukseen, ja puhunut siitä tarinan mukaan myös koulutovereilleen, eli on olemassa ajatelma siitä, että ehkä Adolf Hitler on jotenkin toisen maan kansalainen, eli eräänlainen paminjashik joka solutetaan toiseen maahan lapsena, ja josta kasvatetaan kohdemaan yhteiskuntaan äärimmäisen syvälle soluttautuva henkilö, jolla  on olemassa sellaiset taustat, että hän voisi päästä korkeaan virkaan.


Michel Nostradamus
(1503-1566)
Kuva II
Eli jos Hitlerillä sekä Fochilla oli jonkinlainen suhde, ja tuo Nostradamuksen kirjoitus olisi jotenkin väärennetty, niin voidaan ajatella, että ehkä ranskalaisilla oli oma mies saksan esikunnassa tai sellaisessa paikassa, että hän pääsi seuraamaan saksan esikunnan toimintaa läheltä. Toinen versio sitten olisi se, että Adolf Hitlerille olisi jotenkin pilailtu koulun pihalla. Eli hänelle oli saatettu kertoa tuo asia, vähän kuin pilana. Siinä sitten on kavereilla ollut hauskaa, kun tuo tullivirkailijan poika sitten alkoi kuvitella, että hänellä on "pyhä kutsumus", siitä että hän joku päivä johtaisi Saksan kansaa. Siinä on kyllä varmasti itku sitten kiusaajille tullut, kun tuo mies pienine viiksineen kiljuu väkijoukon edessä fanaattista natsiraivoa.


Mutta miten Foch olisi tiennyt tuosta kiusaamisesta? Eli olisiko sitten ollut niin, että tuo tarina jotenkin oli kerrottu Adolf Hitlerille kotona ikään kuin totena, jotta hän jaksaisi elää kiusaamisen sekä surkeiden kotiolojen keskellä. Ja ehkä hänen asiaansa käsittelevät sosiaalihuollon raporttinsa oli ehkä jotenkin päätynyt Fochin tai hänen alaistensa käsiin, jolloin hänen korkeasti oppineet sotilaspsykiatrinsa saattoivat huomata tuon pienen korpraalin säälimättömän vihan sekä juutalaisia että upseereita kohtaan. Eli itse kyllä mietin sitä, että nimi "Adolf  Hitler" vaikuttaa tekaistulta, eli se on suomeksi "Adolf Lyöjä", mikä sitten kielii siitä, että se on vaihdettu jossain vaiheessa.
Ferdinand Foch
(1851-1929)
Kuva III
Tai ehkä Hitler oli jäänyt vangiksi, tai hänen päiväkirjansa oli muuten päätynyt noiden etevien miesten käsiin, ja he sitten olivat alkaneet käännyttää tuota korpraalia upseereitaan vastaan. Ja olihan Hitler käynyt armeijan joskus nuoruudessaan, koska hän oli syntynyt vuonna 1889,niin silloin oli käynyt sen vuoden 1908-1910 paikkeilla, ja ehkä tuolla itävalta-unkarin armeijassa sitten oli tapahtunut jotain, mikä johti siihen, että Hitler siirtyi Saksan armeijaan, koska ei ollut enää pystynyt menemään kotimaansa Itävalta-Unkarin armeijaan. Ehkä tuon miehen kohtaama tragedia johtui siitä, että hänen päiväkirjansa varastettiin armeijakaapista, ja siinä olevien juttujen takia häntä sitten pilkattiin. Mutta arvatkaa pilkattiinko sitten kun hän natsiteaminsa kanssa sitten ärjyi jumalatonta juutalaisvihaa pitkin Saksan katuja?

elainasiaa.blogspot.fi

No comments:

Post a Comment

Note: Only a member of this blog may post a comment.

The mathematical work that shakes the world.

"As a graduate student, Maryam Mirzakhani (center) transformed the field of hyperbolic geometry. But she died at age 40 before she coul...