Nanotekniikan sekä keinotekoisten organismien ja niiden aiheuttamien uhkien sekä hyötyjen arviointia

Kuva I

Kärpästen lento on kiehtonut tutkijoita aina, mutta nykyään sitä pidetään nanokokoisten lentävien laitteiden toiminnan perustana. Jos ilmailun pioneeri Otto Lillenthal 1800-luvulla kirjoitti, niin "linnun lento on lentämisen perusta", niin nykyaikainen robotiikan tutkija voisi sanoa, että hyönteisten lento on nanokokoisen lentävän robotin lennon perutana. Kuten tiedämme, niin rintaneulan kokoisen lentävän robotin rakentaminen on sikäli vaikeaa, että sähkömoottorin pienentäminen tuollaiselle sudenkorennon kokoiselle ilmailulaitteelle sopivaksi on todella vaikeaa, ja se vaatii sitten todella paljon energiaa verrattuna tuon ilma-aluksen kokoon, johon paristojen asentaminen on hyvin vaikeaa.

Ja tämän takia tuollaiset hyönteistä jäljittelevät robotit ovat ennen epäonnistuneet, mutta kun tekniikka on kehittynyt, niin on voitu alkaa valmistaa lentolaitteita, jotka muistuttavat ulkoisesti täysin esimerkiksi sudenkorentoa. Mutta kuten tiedämme, niin nanotekniikka on tehnyt mahdolliseksi sen, mitä nuo robotiikan asiantuntijat ovat vuosikausia suunnitelleet teoreettisella tasolla. Nimittäin sen, että voidaan rakentaa niin pieniä robotteja, että ne mahtuvat uimaan ihmisen verisuonissa, ja esimerkiksi kuvaamaan elävien elinten kuten sydämmen ja verisuonten läppien sekä solujen toimintaa niiden todellisessa elinympäristössä.

Robottihyttynen
Kuva II

Kuitenkin kaikkein mielenkiintoisin osa-alue nanotekniikassa ovat ultrapienet ilma-alukset, jotka jäljittelevät eläviä organismeja kuten sudenkorentoja sekä kärpäsiä.  Noin pienten ilma-alusten energian saanti voidaan varmistaa induktiolla, eli niihin suunnataan radioaaltoja, joilla sitten luodaan tarpeellinen jännite, jotta nuo pienet sähkömoottorit sekä havaintovälineet kuten CCD-kamerat alkavat toimia. Tällainen nanotekniikkaa hyödyntävä robotti voi tehdä monia asioita, mitä ihminen ei edes ole kuvitellut sen pystyvän tekemään. Eli tuo laite voi ryömiä seinien sisällä jäljittäen tuhohyönteisiä tai palopesäkkeitä. Samoin kuvassa kaksi (Kuva II) olevan robottihyttysen kaltaiset välineet saattavat tulevaisuudessa kerätä DNA:ta ihmisistä tai eläimistä viranomaisten tarpeisiin.

Nämä laitteet toimivat siten, että ne joko kommunikoivat keskustietokoneen kanssa radioaaltojen avulla, eli se suorittaa tuon välineen tarvitsemat laskutoimitukset, ja kertoo sen mikropiireille, miten tuo välineen pitää toimia suorittaessaan tehtäviään. Tai sitten jos noita nanorobotteja on tarpeeksi, niin ne voivat muodostaa hajautetun laskentayksikön, jossa kukin jäsen kommunikoi toistensa kanssa langattomasti, ja näin muodostuu ikään kuin pilvimäinen supertietokone, jollainen on "pahiksen" roolissa Stanislaw Lemin kirjassa Voittamaton, ja tällaisen tekniikan kehittämisestä pitää kyllä keskustella tarkoin, koska jos se tulee tietoiseksi itsestään, niin se voi tuhota koko ihmiskunnan. Eli noiden pilvimäisten tietokoneiden kehittäminen on sikäli varallista, että jos niihin ladataan kehittyneitä tekoälyohjelmia, niin silloin ne voivat muuttua aseiksi, joita ei voida hallita. Näitä älykkäitä pilviä keitetään asevoimien toimesta kautta maailman, koska ne voivat muuttua esimerkiksi ylisoonisella nopeudella liikkuviksi pölymyrskyiksi, mitkä sitten surmaavat kaikki eteen tulevat joukko-osastot. Niiden valmistaminen tapahtuu automatisoiduissa tehtaissa, mitkä eivät ehkä ole pakkauslaatikkoa suurempia, joten näiden välineiden kehittämisestä pitää kyllä keskustella hyvin laajalla alueella.

Se voi tarkastaa sähköjohtojen pintaa, tai uiskennella viemäriverkostossa sekä vesijohdoissa mitaten niissä olevia kemikaaleja, ja samalla tutkien niiden mahdollisia vaurioita. Nämä pienet laitteet eivät ole mitenkään sidoksissa siihen, mitä luonnossa olevat luonnolliset organismit ovat, joten ne voivat muistuttaa esimerkiksi siivekkäitä kaloja, jotka sekä lentävät että uivat vedessä. Niiden avulla ehkä tulevaisuudessa tutkitaan kaupunkien saastuttamista, sekä vesien tilaa sekä tehdään paljon muuta. Jos puhutaan esimerkiksi onnettomuuksista, joissa ihmisiä on jäänyt loukkuun raunioihin, niin tulevaisuudessa käytössä voi olla robotteja, jotka ryömivät onnettomuuden uhrien luokse, ja valavat heidän haavojensa päälle keinoihoa tai levymäiset robotit asettuvat itse lastoiksi muuttuneiden  raajojen ympärille, jos uhria ei välittömästi voida pelastaa.

Sekä puolustavat tuota uhria rotilta sekä hiiriltä. Samoja robotteja kehitetään myös sotilaiden käyttöön, eli haavan saanut sotilashenkilö saa välittömästi viereensä robotteja, jotka vetävät luodin pois ruumiista, sekä alkavat peittää haavaa luugeelillä sekä keinoiholla. Tuollaisia lääkintärobotteja kehitetään jatkuvasti tilanteisiin, joissa lääkintämiehiä, kenttä-ambulanssia tai helikopteria ei saada haavoittuneen lähelle välittömästi osuman tultua. Kuitenkin noiden nanokokoisten robottien käyttötarkoitukset ovat hyvin moninaisia, ja niitä kehitellään kaiken aikaa lisää, eli des noiden välineiden teoreettiset tutkijat eivät tiedä, mihin ne oikeasti pystyvät.

Niillä voidaan tarkkailla ympäristöä huomaamattomasti, ja tällöin esimerkiksi vihollisen kenraalin olkapään yli voidaan kirjaimellisesti katsoa, kun tuollainen keinotekoinen hyönteinen laskeutuu hänen olkapäähällensä. Samoin nuo nanohyönteiset voivat pitää sisällään myrkkyjä kuten risiiniä tai botuliinia, jolloin nuo keinotekoiset hyttyset tai paarmat voivat eliminoida haluttuja kohteita tehokkaasti. Eli ne voidaan soluttaa johonkin taloon, ja ne voivat ruiskuttaa tuota myrkkyä kohteeseen. Toinen vaihtoehto olisi se, että ne ruiskuttaisivat kohteeseen jotain nanokoneiden eli miniatyyrisukellusveneiden  kaltaisia laitteita, joilla kohdehenkilölle voidaan tehdä esimerkiksi lobotomia keken komentosuorituksen.

kimmonsivu.blogspot.fi