Mitä itse asiassa tarkoittaa epikurolaisuus?

Kimmo Huosionmaa

Filosofiassa joskus keskustellaan aiheesta nimeltään epikurolaisuus. Tämä termi joskus tarkoittaa filosofia, joka antaa oppitunteja rahasta, mutta kun tuota asiaa hieman tarkemmin ajatellaan, niin oikeastaan jokainen joka tekee toisen tekstejä varmasti siitä myös rahaa ottaa. Tuolla tarkoitan sitä, että tietenkin myös antiikin filosofit tekivät joskus tekstejä poliitikkojen puheisiin, jotta nämä saisivat kannattajansa kuuntelemaan juuri heidän omaa sanomaansa. Ja jos tuollaiseen tilaisuuteen tehdään puheita, niin silloin tietenkin voisi niiden esittäjä hiukan maksaa niistä tuolle kirjoittajalle, joka kuitenkin on työn niiden takia tehnyt.


Tietenkin puheita olisi hyvä myös kuunnella, jotta ehkä hyvinkin työläs valmistelu ei valu hukkaan. Ja epikurolaiset filosofit tietenkin myös valmensivat poliitikkoja retoriikan eli esitystaidon kivisellä saralla, jotta nämä hallitsivat ne politiikan hyvin tarkat sekä hienovaraiset sanakäänteet tulisivat huomioiduiksi. Tuollaisia asioita opettivat epikurolaiset jossain puistossa. Mutta miksi heitä sitten nimitetään epikurolaisiksi? Epikurolaisuus tulee nimittäin sanasta "epiteeli", mikä tarkoittaa sellaista solukkoa,tai kerrosta joka voidaan kuoria helposti pois. Epikuroksen ideana oli ikään kuin valmentaa filosofeja siihen, että he tekisivät työnsä itsenäisesti.


Tuo tarkoittaa sitä, että kun ihmisellä on ikään kuin takanaan hyvinkin tunnetun filosofin oppilaana oleminen saattoi luoda taakan tuon nuoremman filosofin elämään. Ja kun filosofiassa ei varsinaisesti ole oikeaa tai väärää, niin tuon muiden antaman mallin poistaminen ihmisen työstä on tietenkin hyvin tärkeää, koska silloin paljastuu se, mitä tuo nuori filosofi sitten itse kykenee ajattelemaan sekä miten hän osaa itse työnsä tehdä. Joidenkin mielestä epikurolaiset eivät olleet oikeita filosofeja, mikä tietenkin pitää osittain paikkansa, mutta kuitenkin he varmasti kävivät läpi suhdettaan noihin suurenmoisiin opettajiinsa, joiden kanssa he matkustivat ikään kuin tarusta todellisuuteen, ja oppivat argumentoimaan oman mielipiteensä sekä kantansa hyvillä perusteluilla. Ja sehän tietenkin on filosofian perusidea.


Jos ihminen osaa perustella mielipiteensä niin hyvillä termeillä sekä argumenteilla, niin hän hallitsee retoriikan todella hyvin. Ja tuolloin tietenkin pitää muistaa se, että filosofiassa ei koskaan tehdä mitään kokeita. Perinteisessä filosofisessa väittelyssä ei koskaan saisi poistua huoneesta muuta kuin vessaan, koska tuolloin filosofian perusajatus siitä, että väittely voitetaan pelkän argumentaation sekä retorisen esitystavan avulla pysyy voimassa. Filosofia on siis sellainen asia, että siinä voidaan ihminen riisua kaikista muista välineistä paitsi omasta itsestään. Ja tuolloin vain se mitä hän sanoo ratkaisee sen, että onko väite hyväksyttävissä vai ei. Eli edes lyijykynää ei hän silloin tarvitse, jos filosofi muistaa mitä hänen piti sanoa ilman muistiinpanoja.

http://kirjabloggaus.blogspot.fi/p/mita-itseasiassa-tarkoittaa.html