Tuo teko perustuu siihen, että uhrin puolison korviin saatetaan tietoja siitä, miten alkava psykoosi ilmenee. Ja sitten hänelle tarjotaan joko kofeiinilla sekä estrogeenilla terästettyä kahvia tai sitten tuo seos ruiskutetaan kohteen verenkiertoon. Tuolloin hän varmasti ei saa seuraavana yönä unta. Ja kun esimerkiksi hävittäjälentäjien valintaa suorittava upseeri sitten kysyy kokelaalta, että onko tällä ollut univaikeuksia, niin silloin tietenkin on tuon lentokandidaatin vastattava, että kyllä hänellä on noita vaikeuksia ollut, ja tuolloin paikka menee muille. Tämä sama kohtalo voi olla myös sellaisilla henkilöillä edessä, jotka halutaan raivata tieltä, jotka halutaan raivata pois yhtiöiden palkkalistoilta.
Eli heidän psyykkinen tilansa johtaa tuolloin erotukseen, ja tietenkään kukaan ei koskaan ajattele, että tuollaiset vihlovat päänsäryt sekä unettomat yöt on helppoa saada aikaan ultraäänen sekä edellä mainittujen kemikaalien avulla, ja noita menetelmiä voidaan käyttää hyväksi, jos yhtiön johtaja halutaan erottaa. Toimiston kahviautomaattiin voidaan lisätä kofeiinia rouhittujen tablettien avulla. Samoin toimistoihin voidaan kätkeä kaiuttimia, joiden avulla tuo tila täytetään ultraäänestä, mikä aiheuttaa sitten päänsärkyä ja unettomuutta.
Ja nuo aineet eivät näy missään testeissä, mikä tekee niistä potentiaalisia välineitä ihmisen raivaamiseksi esimerkiksi toimistojohtajan raivaamiseksi pois tieltä, jos joku sitten haluaa käyttää moraalittomia menetelmiä kilpailijoiden poistamiseksi tieltä, kun hän haluaa kiivetä uran huipulle. Tämä tekniikka kehitettiin aikoinaan sotilaita sekä vakoojia varten, jotta heidän kohteensa saataisiin epäilemään omaa mielenterveyttään, ja hakeutumaan psykiatrille, joka vastoin kaikkia odotuksia työskenteli asevoimien poliisille. Ja tuolla tavoin saatiin ihmiset sitten kuulusteluhuoneisiin ilman suurta numeroa, eli nuo lääkärit pumppasivat heidät täyteen natrium pentothalia, ja sitten suorittivat kuullustelutoimenpiteet.
vapaaverkkojulkaiseminen.blogspot.fi
No comments:
Post a Comment
Note: Only a member of this blog may post a comment.