Miksi retoriikan mestareista on parempi kirjoittaa pitkiä kuin lyhyitä lauseita, kun tekstiä tuotetaan?
Retorisen tekstin tuottamisessa on tärkeää, että siitä tulee mukavasti luettavaa, ja että henkilö tekee siten siitä kiinnostavaa. Kun puhutaan tekstin tuottamisen taidosta, niin tietenkin meistä jokainen haluaisi tekstinsä olevan iskevää sekä asiallista, mutta kuitenkin monet tekevät varsin erikoisen virheen kirjoitelmia laatiessaan. He nimittäin kirjoittavat ikään kuin liian lyhyitä lauseita, jolloin tekstistä tulee vähintäänkin tökkivää. Kun mietitään sitä miten alan ajattomat mestarit Tacitus, Julius Caesar sekä Cicero kirjoittivat sekä puhuivat, niin heillä oli ihan oma tyylinsä esittää asioita. Vaikka nuo miehet eivät ehkä käyttäneet moderneja tietokoneita tai vastaavia välineitä luodessaan kirjoituksiaan sekä tehdessään puheidensa luonnoksia, niin toki tekstin tuottaminen joka voidaan suoraan siirtää puheen tuottamiseen on tekniikka sekä taito, mikä ei ole riippuvainen siitä, millaisia välineitä tekstin tuottajalla on käytettävissään.
Eli kun tuollainen tekstin tuottaja tekee kirjoitelmia, niin on sama millaista välinettä hän käyttää. Tuolla tarkoitan sitä, että kirjoitelmia voidaan tehdä niin paperilla sekä kynällä tai millä tahansa tekstinkäsittelyohjelmalla. Tekstien luominen on kiinni siitä, millainen mies tai nainen niitä tuottaa. Toki nykyaikainen teknologia antaa meille tekstien kirjoittajille mahdollisuuden tuottaa pidempää sekä kieliopillisesti oikeampaa tekstiä, mutta se miten ihminen kirjoittaa on hänestä itsestään kiinni. Tietokoneita on aivan turha syyttää siitä, jos kirjoitettu teksti on sellaista, että siitä ei kukaan pidä. Samoin pitää aina muistaa se, että kirjoitetulla tekstillä on suurempi vaikutus kuin puhutulla tekstillä, ja osittain siksi esimerkiksi kommunistit tai bolshevikit alkoivat 1800-luvun lopulla levittää lentolehtisiä ihmisten keskuuteen, koska kirjoitettua tekstiä ei voitu huutaa hiljaiseksi. Ihmiset näkivät noissa lentolehtisten sivuilla olleet kirjoitukset sekä saattoivat itse keskustella näistä asioista, joita sosialistit käyttivät omassa manifestissaan.
Monet meistä 2000-luvun ihmisistä pidämme tuota aatetta liian kovana tähän meidän yhteiskuntaamme, mutta silloin kun Karl Marx eli, eivät asiat olleet niin kuin nykyään. Tuolloin kauan sitten esimerkiksi mellakoita hajotettiin konekiväärien tai tykkien tulituksella monissa euroopan maissa, ja hyvin ei mennyt niillä, jotka halusivat vastustaa tuon ajan sotilaita sekä poliiseja, jotka toimivat vallanpitäjien käskystä. Tuolloin kauan sitten oli tapana, että jos kirjoittajan tekstit eivät miellyttäneet jotain poliisipäällikköä tai ministeriä, niin seurauksena oli pidätys, jonka yhteydessä ei voimakeinoja säästelty. Eli nuo pidätetyt vietiin putkaan, jossa heidän sormensa murrettiin, kun “oli pakko vähän tuota toimittajaa tai satiirikkona esiintyvä henkilöä opettaa”.
Eihän se käynyt koskaan, että kukaan sai sanoa muuta kuin mitä valtaapitävät halusivat. Se siten loi sopivan pohjan erilaisille kapinoihin yllyttäjille sekä kansanvillitisijöille, jotka ajoivat valtiota sisällsissotaan, ja sitten itse kävivät tekemässä rakennussopimuksia, mitkä koskivat tietenkin infrastruktuurin jälleenrakentamista. Mutta julkaisemisen vapauden salliminen sitten sai aikaan se, että yhteiskunnallisiin epäkohtiin alettiin puuttua tehokkaammin, koska se sitten sai ihmisten silmät avautumaan myös niille asioille, jotka olivat heille kiusallisia. Kuitenkin on olemassa sellaisia paikkoja, joissa ilmaisun vapautta rajoitetaan jostain syytä täysin aiheetta. Tämä paikka ei ole muuten puolustusvoimat, vaan esimerkiksi työhakemusten kirjoittamista varten perustetut palvelut, joissa noiden hakemusten muodon pitää olla täysin samanlainen, ja tuota sitten hiukan kyllä kritisoin.
Miksi monissa paikoissa kuitenkin vaaditaan yksilöllisiä hakemuksia, jos niihin ei saa mitään omaa teksti laittaa. Takaako tuo sitten sen, että työhönottaja voi poimia jokaisesta pinosta sen ensimmäisen, ja sitten katsoa kymmentä täysin identtistä hakemusta? Tuolloin tietenkin taataan se, että kukaan ei koskaan ero tuosta työttömien “harmaasta joukosta”, eikä mitään omantunnon tuskia synny, jos henkilö sitten kylmästi pudotetaan hakemusten käsittelyssä pois prosessista. “Hän oli vain yksi miljoonista” voidaan tuolloin perustella pudotusta. Mutta kun palataan esitystapaan, niin silloin tietenkin on tärkeää, sellainen asia, että pitkillä lauseilla voidaan hiukan kiertää sitä asiaa, että henkilöllä ei ole oikeastaan niitä taitoja, mitä haettava tehtävä vaatii. Työnvälittäjät mielellään kertovat siitä, millaista kielioppia noiden hakemusten tekijöiden tulisi käyttää, ja samalla suositaan ranskalaisia viivoja tai lyhyitä lauseita.
Kun puhutaan noista Ciceroista sekä Caesareista, niin silloin pitää muistaa että hekin olivat ihmisiä. Nuo miehet eivät olleet tietenkään mitään jokaisesta asiasta kaiken tietäviä henkilöitä, vaan ihan tavallisia miehiä, joten heidän piti puhua tai kirjoittaa niin, että ihmiset eivät huomaa sitä, missä he eivät olleet hyviä. Tämän takia nuo retoriikan mestarit käyttivät pitkiä lauseita sekä koristelivat tekstiään väli lausekkeilla sekä herkuttelivat yksityiskohtiin menevillä kuvauksilla taisteluista, jossa hevoset ryntäsivät veteen. Eli he täyttivät tekstinsä yksityiskohdilla, joilla he peittivät ikään kuin oman osaamattomuutensa. Ja yksityiskohdat tekevät tekstistä uskottavan tuntuisen , eli tuolloin ihminen ei huomaa, jos tuo suuri johtaja ei ehkä osaa tai tiedä jotain asiaa.
Tämän vuoksi kannattaa kirjoittajan kirjoittaa mieluummin pitkiä korulauseita kuin ranskalaisin viivoin toteutettuun kirjoitukseen verrattavissa olevaa tekstityyppiä, josta heti näkee, jos hän ei osaa jotain työtä. Samoin hakemuksia kannattaa lähettää myös tehtäviin, joihin ei ehkä ole mitään osaamista, koska silloin kuitenkin tuo henkilö voi näyttää sitä muille johtajille. Tai sitten hän painaa sen kohdalla “delete”-nappia, mutta tulipahan sitten hakemus lähetettyä, ja työn hakeminen on tärkeää, ja sen kun ihminen muistaaa, niin silloin hän pääsee pitkälle yhteiskunnassa.
vapaaverkkojulkaiseminen.blogspot.fi
Eli kun tuollainen tekstin tuottaja tekee kirjoitelmia, niin on sama millaista välinettä hän käyttää. Tuolla tarkoitan sitä, että kirjoitelmia voidaan tehdä niin paperilla sekä kynällä tai millä tahansa tekstinkäsittelyohjelmalla. Tekstien luominen on kiinni siitä, millainen mies tai nainen niitä tuottaa. Toki nykyaikainen teknologia antaa meille tekstien kirjoittajille mahdollisuuden tuottaa pidempää sekä kieliopillisesti oikeampaa tekstiä, mutta se miten ihminen kirjoittaa on hänestä itsestään kiinni. Tietokoneita on aivan turha syyttää siitä, jos kirjoitettu teksti on sellaista, että siitä ei kukaan pidä. Samoin pitää aina muistaa se, että kirjoitetulla tekstillä on suurempi vaikutus kuin puhutulla tekstillä, ja osittain siksi esimerkiksi kommunistit tai bolshevikit alkoivat 1800-luvun lopulla levittää lentolehtisiä ihmisten keskuuteen, koska kirjoitettua tekstiä ei voitu huutaa hiljaiseksi. Ihmiset näkivät noissa lentolehtisten sivuilla olleet kirjoitukset sekä saattoivat itse keskustella näistä asioista, joita sosialistit käyttivät omassa manifestissaan.
Monet meistä 2000-luvun ihmisistä pidämme tuota aatetta liian kovana tähän meidän yhteiskuntaamme, mutta silloin kun Karl Marx eli, eivät asiat olleet niin kuin nykyään. Tuolloin kauan sitten esimerkiksi mellakoita hajotettiin konekiväärien tai tykkien tulituksella monissa euroopan maissa, ja hyvin ei mennyt niillä, jotka halusivat vastustaa tuon ajan sotilaita sekä poliiseja, jotka toimivat vallanpitäjien käskystä. Tuolloin kauan sitten oli tapana, että jos kirjoittajan tekstit eivät miellyttäneet jotain poliisipäällikköä tai ministeriä, niin seurauksena oli pidätys, jonka yhteydessä ei voimakeinoja säästelty. Eli nuo pidätetyt vietiin putkaan, jossa heidän sormensa murrettiin, kun “oli pakko vähän tuota toimittajaa tai satiirikkona esiintyvä henkilöä opettaa”.
Eihän se käynyt koskaan, että kukaan sai sanoa muuta kuin mitä valtaapitävät halusivat. Se siten loi sopivan pohjan erilaisille kapinoihin yllyttäjille sekä kansanvillitisijöille, jotka ajoivat valtiota sisällsissotaan, ja sitten itse kävivät tekemässä rakennussopimuksia, mitkä koskivat tietenkin infrastruktuurin jälleenrakentamista. Mutta julkaisemisen vapauden salliminen sitten sai aikaan se, että yhteiskunnallisiin epäkohtiin alettiin puuttua tehokkaammin, koska se sitten sai ihmisten silmät avautumaan myös niille asioille, jotka olivat heille kiusallisia. Kuitenkin on olemassa sellaisia paikkoja, joissa ilmaisun vapautta rajoitetaan jostain syytä täysin aiheetta. Tämä paikka ei ole muuten puolustusvoimat, vaan esimerkiksi työhakemusten kirjoittamista varten perustetut palvelut, joissa noiden hakemusten muodon pitää olla täysin samanlainen, ja tuota sitten hiukan kyllä kritisoin.
Miksi monissa paikoissa kuitenkin vaaditaan yksilöllisiä hakemuksia, jos niihin ei saa mitään omaa teksti laittaa. Takaako tuo sitten sen, että työhönottaja voi poimia jokaisesta pinosta sen ensimmäisen, ja sitten katsoa kymmentä täysin identtistä hakemusta? Tuolloin tietenkin taataan se, että kukaan ei koskaan ero tuosta työttömien “harmaasta joukosta”, eikä mitään omantunnon tuskia synny, jos henkilö sitten kylmästi pudotetaan hakemusten käsittelyssä pois prosessista. “Hän oli vain yksi miljoonista” voidaan tuolloin perustella pudotusta. Mutta kun palataan esitystapaan, niin silloin tietenkin on tärkeää, sellainen asia, että pitkillä lauseilla voidaan hiukan kiertää sitä asiaa, että henkilöllä ei ole oikeastaan niitä taitoja, mitä haettava tehtävä vaatii. Työnvälittäjät mielellään kertovat siitä, millaista kielioppia noiden hakemusten tekijöiden tulisi käyttää, ja samalla suositaan ranskalaisia viivoja tai lyhyitä lauseita.
Kun puhutaan noista Ciceroista sekä Caesareista, niin silloin pitää muistaa että hekin olivat ihmisiä. Nuo miehet eivät olleet tietenkään mitään jokaisesta asiasta kaiken tietäviä henkilöitä, vaan ihan tavallisia miehiä, joten heidän piti puhua tai kirjoittaa niin, että ihmiset eivät huomaa sitä, missä he eivät olleet hyviä. Tämän takia nuo retoriikan mestarit käyttivät pitkiä lauseita sekä koristelivat tekstiään väli lausekkeilla sekä herkuttelivat yksityiskohtiin menevillä kuvauksilla taisteluista, jossa hevoset ryntäsivät veteen. Eli he täyttivät tekstinsä yksityiskohdilla, joilla he peittivät ikään kuin oman osaamattomuutensa. Ja yksityiskohdat tekevät tekstistä uskottavan tuntuisen , eli tuolloin ihminen ei huomaa, jos tuo suuri johtaja ei ehkä osaa tai tiedä jotain asiaa.
Tämän vuoksi kannattaa kirjoittajan kirjoittaa mieluummin pitkiä korulauseita kuin ranskalaisin viivoin toteutettuun kirjoitukseen verrattavissa olevaa tekstityyppiä, josta heti näkee, jos hän ei osaa jotain työtä. Samoin hakemuksia kannattaa lähettää myös tehtäviin, joihin ei ehkä ole mitään osaamista, koska silloin kuitenkin tuo henkilö voi näyttää sitä muille johtajille. Tai sitten hän painaa sen kohdalla “delete”-nappia, mutta tulipahan sitten hakemus lähetettyä, ja työn hakeminen on tärkeää, ja sen kun ihminen muistaaa, niin silloin hän pääsee pitkälle yhteiskunnassa.
vapaaverkkojulkaiseminen.blogspot.fi
Comments
Post a Comment