Thursday, March 31, 2016

Miksi yhtiöt eivät saa toimia kuin T-rex toimi jurakauden luonnossa?


Darwinin julma maailma

Evoluutiotieteitä pidetään yksinomaan esimerkiksi organismien kehityksen tutkimisena, mutta Darwinin luoma oppi toimii myös yhteiskunnassa sekä taloustutkimuksessa. Perusdarwinistinen näkökulma luonnollisten olentojen kehittymiseen on se, että eloonjäämisen taistelussa ainoastaan elinvoimaisimmat lajit jäävät henkiin. Kuitenkin tuo lajiston suuri määrä johtuu siitä, että petoeläimet eivät voi verottaa liikaa noita kasvissyöjiä, koska silloin niiden oma ravinto loppuu. Samoin kasvissyöjien liika määrä johtaa siihen, että lopulta kasvit loppuvat, joten jos jotain eläinryhmää tulee jollekin alueelle liikaa, niin seurauksena on lopulta ravinnon loppuminen, kuten on joissain tapauksissa käynyt esimerkiksi Tyrannosaurus rex:ille eli T-rex:ille, joka aikoinaan oli erittäin tehokas liki ylivoimainen saalistaja, joka söi myös muita petoliskoja. Kuitenkin jos tuo valtava petolisko joutui esimerkiksi saarelle, niin se sitten söi ikään kuin omat eväänsä.

Ja sen lempiateria oli ilmeisesti sorsalisko, joka kuitenkin oli muidenkin petoliskojen ruokaa. Joten T-rex sitten verotti ankarasti sekä sorsaliskoja että muita eläimiä, joten lopulta se sai yksin vaeltaa läpi Jurakautisen tasangon, jonka se metsästi tyhjäksi, kunnes meteoriitti sitten lopulta päätti tuon eläimen vaelluksen lajina. Toki sitä ennen nimen omaan T-rex-kanta oli laskenut, koska syynä olivat sekä ruuan puute, että uusien nisäkkäiden sekä lintujen omaksuma saalistustapa, joka perustui siihen, että T-rexin munia voitin rosvota jatkuvasti. Nämä pienet liskot sekä käärmeet ja linnut veivät tuon matelijan munat sen silmien edestä ilman, että se edes havaitsi niitä.  Samoin keskenkasvuinen T-rex manetti saaliitaan muille liskoille, ja samoin noin 2 metrinen liskonpoikanen saattoi sitten kuvitella pärjäävänsä esimerkiksi Velociraptorille tai alkukissalle tappelussa. Tuo jälkimmäinen oli eräänlainen jaguaarin tai gepardin kaltainen peto, joka oli oikeastaan melko paljon samannäköinen kuin pantteri, ja toki sen kotikissan kokoinen sukulainen surmasi myös pienempien liskojen poikasia juuri kun ne näkivät päivänvalon. Syntyessään T-Rex oli kanan kokoinen rääpäle, jonka elinpäivät olisivat luetut, mikäli se kohtaisi minkään muun eläimen, mitä jurakauden metsissä käveli.

Miten T-rex sekä yritystoiminta liittyvät yhteen

Tämän takia T-rexin päivät lajina alkoivat sitten olla luetut, koska sen poikaset eivät edes ehtineet valoa nähdä, kun esimerkiksi alkukurki puhkaisi noiden pehmeäkuoristen munien kuoren ja ryösti sikiön sen edestä. Mutta kuten kerroin, niin evoluutiotieteet pätevät myös liike-elämässä sekä eräin edellytyksin myös valtiotieteissä. Liike-elämässä tuo darwinin oppi toimii niin, että vain ne yhtiöt, joilla on edellytyksiä toimia jollain alalla jäävät henkiin. Eli se riittääkö yhtiön rahoitus, ammattitaito sekä markkinointi ja muut asiat siihen, että se saa asiakkaita ja voi kehittää liiketoimintaansa, vai ajautuuko se konkurssiin. Jos yhtiö on liian iso sekä hierarkinen sekä omaa liian jäykän organisaation, niin se voi joutua samaan tilanteeseen kuin T-rex, eli pienemmät sekä ketterämmät toimijat sieppaavat tuon yhtiön asiakkaat ja projektit sen silmien edestä, jolloin tuo tilanne alkaa muuttua sellaiseksi, että tuolla yhtiöllä ei ole enää projekteja.

Jos yhtiö jää polkemaan paikoillaan, niin sen tuotteet alkavat vanhentua, jolloin asiakkaiden kiinnostus niihin katoaa. Samoin jos yhtiö ei enää löydä alihankkijoita, niin silloin sen mahdollisuus hoitaa jättiprojekteja vaarantuu, ja tällöin tietenkin tuota projektia joudutaan tarjoamaan jollekin toiselle toimijalle, ja jos tuo toinen toimija sitten toimii hyvin, niin tuloksena saattaa olla, että markkinoita alkaa siirtyä tuon uuden toimijan käsiin. Vaikka yhtiö toimisi kuin T-rex, ja söisi kilpailijat markkinoilta viimeiseen kilpailijaan saakka, niin se voi silti joutua konkurssiin, koska jos sen tuotteet eivät kehity tarpeeksi, niin ne menettävät kiinnostavuutensa, jolloin tietenkin tuon yhtiön liikevaihto putoaa, ja jos liikevaihto putoaa, niin silloin tuon yhtiön saama tuotto putoaa. Tuo johtaa tilanteeseen, että yhtiö menee konkurssiin, vaikka se dominoisi koko markkinakenttää. Ja jos yhtiön palvelukseen ei hakeudu luovia ihmisiä, niin silloin ei mikään lainsäädännöllinen tukitoiminta auta, kun tuo yhtiö kadottaa innovaationsa sekä tuotteiden kiinnostavuuden samalla kertaa.

Tuesday, March 29, 2016

Kielen kääntämisen sekä ihmisen jäljittämisen vaikeuksista


Puhuttaessa esimerkiksi terrorismista epäiltyjen henkilöiden puhelinkeskustelujen kääntämisestä, niin pelkkä arabian kieliopin hallitseminen ei riitä, vaan pitää osata myös erilaisten slangianojen merkitys, mutta tuon nauhojen kuuntelijan pitää hallita myös äänen sävyn tarkkailu, ja vaikka kalliit tietokoneohjelmat tietenkin näyttävät operaattoreille esimerkiksi äänensävyn muutoksen, niin esimerkiksi se, mitä tuo muutos tarkoittaa, jää tietokoneelta huomaamatta. Eli onko tuo sana tarkoitettu ikään kuin pilkkaavaksi ilmaisuksi. Toisin sanoen sanat "onpa "X" fiksu mies" ei välttämättä tarkoita sitä, miltä se kuulostaa. Samoin termi "onpa älykäs suunnitelma" voi olla hyvinkin tarkoitettu puujalkavitsiksi, jos suunnitelma on jotenkin huono. Se mihin lingvistia tarvitaan on juuri sanojen piilomerkityksen sekä niihin liittyvän tunnelatauksen huomioiminen, eli onko puhuja kiihtynyt, innoissaan,  pettynyt tai masentunut, voi kertoa siitä, missä tilassa hän juuri sillä hetkellä on.

Toinen asia sitten missä tietokoneella on ongelmia nimen omaan käännösten kanssa ovat sanat, joilla on kaksoismerkistys itsessään. Jos Englannin lause menee näin "Black Shadow King find my ring". Tällöin käännös voi kuulua "Musta Varjokuningas etsi sormukseni" mutta se voi tarkoittaa myös "Musta Varjokuningas etsi areenani", mikä voi sitten myös johtaa harhaan. Toki sanalla "ring" on englannin kielessä 27 merkitystä, kuten "kehä" tai "soitto". Tuo teksti voisi tarkoittaa sitä, että esimerkiksi joidenkin kilpailujen järjestäjää pyydetään valitsemaan sopiva urheiluareena tai sitten se voi tarkoittaa, että soluttautujan pitää etsiä maaginen kivikehä.  Muut termit voi tarkistaa "Sanakirja.org" sivuilta. Samoin termi "musta varjokuningas" voi tarkoittaa esimerkiksi mustaihoista ryhmän johtajaa tai sitten se voi tarkoittaa mustaan viittaan pukeutuvaa tai vain mustaa banderollia seuraavaa henkilöä.  Ja se onko musta banderolli sitten esimerkiksi lippu, missä on pelkkä musta "X", vai onko se kokomusta kangas on sitten vielä eri asia.

Kuva II
Eli samasta syystä täytyy kielenkääntäjän osata myös kohdekielen piilomerkityksiä, ja toki esimerkiksi tietokoneesta on suuri hyöty tuon puhutun informaation muuttamisessa puheeksi, eli kyseessä on tableteista sekä älypuhelimista tuttu puheesta tekstiksi toiminto, mikä kirjoittaa tuon nauhan suoraan tekstidokumentiksi, mutta tietenkin kielioppi pitää vielä laittaa kuntoon sekä nauha kuunnella, jotta saadaan selville se, että onko tuo henkilö esimerkiksi pettynyt tai käyttääkö hän huumeita, eli mainitseeko kuuntelun kohde jotain tiettyjä lääkkeitä, jolloin esimerkiksi poliisi voi tuollaista lääkepurkkia käyttää hyväkseen hänen jäljittämisessään, eli noihin purkkeihin voidaan laittaa GPS, joka piilotetaan esimerkiksi huumetabletin sisään, jolloin henkilö voi niellä sen, ja siten ohjata SWAT-ryhmän paikalle, jolloin henkilö voidaan joko neutraloida pidättämällä sekä tekemällä hänestä vaaraton lääkityksen avulla, jolloin tuohon terroristiin voidaan asettaa sisäinen implantti, jonka avulla häntä voidaan käyttää muiden terroristien tai salametsästäjien  jäljittämiseen. Tuollainen GPS-laite voi toimia myös Googlen karttapohjalla, eli sekin voi perustua "Open source" arkkitehtuuriin. 

Tuollainen GPS-implantti voi olla robottilaite, joka asettuu itse kohteen hermostoon ja jonka avulla häntä voidaan ohjata ärsyttämällä sähköisesti eri aivojen osia, ja samalla henkilöön voidaan asentaa kemiallisia implantteja, joita käytetään esimerkiksi väkivaltaisten, itsemurhariskillä varustettujen esimerkiksi kuoleman jonoon suljettujen vankien hallintaan. Tuolloin kyseinen henkilö voidaan päästää kadulle iskun jälkeen, ja häntä sitten käytetään muiden terroristien etsimiseen. Samoin esimerkiksi salakuuntelulaiteen voi asentaa ihmisen kallon sisään tai hammasproteesiin. Se voidaan ampua kohteeseen myös kiväärillä, ja tuota tehdään myös afrikassa eläville eläimille. Kuvassa (Kuva II) on GPS-laitteen ampumiseen suunniteltu kivääri, mutta toki tavallista metsästyskivääriä voidaan myös käyttää, mutta sen patruunat pitää heikentää, jotta ne eivät surmaa kohdettaan. Tuossa tapauksessa implantti on varustettu puudutteella, jolla estetään eläimen vauhkoontuminen tai se, että ihminen huomaa tuon laitteen oleva ruumiissaan.  GPS-implantin avulla tutkitaan myös kalojen liikkumista (Kuva III) sekä salamatsästystä, ja jälkimmäisessä käytetään eläimeen asennettua laitetta, mikä välittää jatkuvasti biometristä tietoa valvontakeskukseen, jotta salametsästäjien toiminta vaikeutuu.

Yksinkertaisimmillaan salakuuntelulaite voi olla esimerkiksi pienestä kelloparistosta virtansa saava kultapintainen lähetin, joka asennetaan henkilön kallo-onteloon. Tuollainen integnoituun piiriin perustuva salakuuntelulaite on erittäin pienikokoinen, ja sen asentaminen on erittäin helppoa esimerkiksi katetrin avulla. Kyseisen laitteen asennus voi tapahtua esimerkiksi poskiontelopunkteerauksen yhteydessä, ja henkilö ei ehkä edes huomaa mitään, kun hänen poskionteloihinsa asennetaan salakuuntelu- sekä paikannuslaitteet, millä sitten tuota henkilöä voidaan intensiivisesti tarkkailla jatkuvasti. Ja jos kyseessä on robottilaite, niin silloin se voi sujahtaa tuon reiän läpi hyvin huomaamatta. Kyseessä olisi hämähäkkimäinen robotti, joka asettuu aivokuorelle ja stimuloi sitä sähkövirralla, ja tuo keinotekoinen hyönteinen voi tunkeutua ihmisen hermostoon esimerkiksi vatsan kalvojen läpi. 

Kuva III

Friday, March 25, 2016

Pseudoaaveet eli hologrammit sekä niiden avulla tapahtuva kohteiden suojaaminen


Aaveita pidetään usein pelkkinä mielikuvituksen tuotteina, joita nähneille nauretaan televisiossa päin naamaa. Todellisuudessa osa noista aaveista, mitä ihmiset näkevät on aivan tavallisilla elokuvakoneilla luotuja kuvia, joissa tuo elokuvakoje luo projision ilmassa olevaan sumuun. Eli nuo pseudoaaveet luodaan joskus vahingossa, kun esimerkiksi elokuvaprojektoriin kytkeytyy virta vahingossa. Tai sitten noita aaveita luodaan tarkoituksella, jotta ihmiset eivät tulisi liian lähelle esimerkiksi ydinase- tai erikoisjoukkojen tukikohtaa. Se että ihmiset eivät näe jotain asiaa paikan päällä ollessaan, vaan aave on jäänyt esimerkiksi filmille saattaa johtua siitä, että tuon hologrammin luomiseen käytetään ultravioletti- tai infrapunavaloa, mikä ei näy tavallisesti ihmissilmällä, mutta fimi valottuu tehokkaasti UV-valossa. Samoin joitakin UFO-havaintoja pidetään yleisesti hologrammien avulla luotuina projisiona, joissa käytetään joko infrapuna- tai sitten näkyvällä valolla luotua hologrammia.

Eli tuo UFO:n nähnyt lentäjä itse asiassa seuraa omassa koneessaan olevan prjektorin luomaa kuvaa, kuten esimerkiksi eräs eläin seuraa sen kuonon edessä roikotettavaa porkkanaa.  Ilmaan ei suoraan voida heijastaa kuvaa, mutta holoprojisio voidaan luoda esimerkiksi ilmaan lisättävien pienhiukkasten, kuten savukoneen sekä savupommien avulla, eli tuohon höyryyn tai savuun heijastetaan hologrammi, mikä voi näyttää varsin aidolta. Ja jos tuon hologrammin luomiseen käytetään infrapunavaloa, niin luotu kuva näkyy silloin infrapunakameralla, mikä tekee siitä erittäin tehokkaan häirintävälineen. Eli pieniä sähkökäyttöisiä helikoptereita voidaan varustaa hologrammikojeilla, ja miesten laser-tähtäimissä voi olla myös tuollainen projektori, Tästä laitteistosta käytetään nimitystä FHS- eli Field Hologram System, ja sillä voidaan luoda esimerkiksi taistelukentälle hologrammien avulla valemaaelja, joilla vihollisen tarkka-ampujat saadaan ampumaan luoteja turhaan.

Samoin tuolla FHS-laitteella voidaan luoda esimerkiksi sotalaivan tai lentokoneen viereen valemaaleja, joihin vihollinen sitten haaskaa ohjuksiaan sekä pommejaan. Eli esimerkiksi lentotukialus voi monistaa itsensäpienten helikopterien sekä hololaitteiden ja helikoptereissa olevien toisiotutkavastaajien avulla, niin että vihollinen ampuu ohjuksiaan täysin turhaan. Tuo tutkavastaaja voi tietenkin sijaita esimerkiksi kauko-ohjattavassa veneessä, ja se voi olla esimerkiksi foliolla päällystetty kuumailmapallo, mikä vetää ohjuksia puoleensa. Ja valemaaleja voidaan luoda myös esimerkiksi limusiineista, ja jos vaikkapa poliitikkoa uhataan, niin hän voi pitää puheensa esimerkiksi hologrammina.

 Kyseessä on muuten interaktiivinen teknologia, jossa puhujapöntön lähellä oleva kamera välittää kuvaa yleisöstä, ja mikrofonit väittävät kysymykset tuolle henkilölle, joka voi olla fyysisesti jopa tuhansien kilometrien päässä tuosta puhetilaisuudesta. Tuo 3-D hahmo luodaan skannerien avulla, eli poliitikko mallinnetaan laserilla, ja sitten hahmolle lisätään vaatteet, jonka jälkeen hän tietenkin voi myös elehtiä. Eli tekniikka perustuu jatkuvaan skannaukseen, missä laser-skanneri tekee hänestä jatkuvasti filmiä, joka välitetään kuulijoille. Tai sitten hänelle voidaan pukea datahanskat ja muu animointivarustus, jonka jälkeen liikkuminen vaikuttaa aidolta, jopa sormien liikettä myöten. Ja hän voi tietenkin seurata tuota tilaisuutta omalta näyttöpäätteeltään, ja näin estettään se, että joku hakkeri tulee väliin, ja korvaa tuon pukumiehen vaikka jollain muulla vähemmän imartelevlla hahmolla. Samoin tilaisuuden ääninauhaa tarkkaillaan kaiken aikaa, jotta tuota tekstiä ei olla korvattu jollain muulla asialla, ja tämä tekniikka mahdollistaa myös oikeat kysymykset tuolle vaalikandidaatille, joka voi niihin myös vastata oikeasti paikan päällä.

Samoin mm. Predator- sekä Aquila-lennokkeja on varustettu tuollaisilla hologrammijärjestelmillä, ja samoin niiden perässä vedetään joskus alumiinista banderollia, millä sitten saadaan vihollisen ohjustulitus vedettyä pois omista pommittajista. Samon esimerkiksi elektronisia häirintäkoneita on varustettu tällaisilla laitteilla, jotta vihollsen IT-tulitus ei olisi niin tehokasta. Tuollaiset hololaitteet ovat nykyään niin keveitä sekä halpoja, että niitä voi jokainen halutessaan hankkia, ja noiden välineiden avulla voidaan tehdä kavereille "käytännön piloja", jossa hohtavat aaveet pysäyttelevät autoja, ja sitten katoavat näkyvistä, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ja nuo mahdolliset tuntoefektit saadaan aikaan infrapunalampuilla sekä erilaislla puhaltimilla. Eli kyseessä voi toki olla aivan oikea pila, jos joku näkee metsätitellä esimerkiksi jonkun valkopukuisen naisen haamun,

Thursday, March 24, 2016

CAMP CENTURY sekä muut jäähän sijoitetut tukikohdat

Camp Century 1968
Kuva I
Jäähän sijoitetut huippusalaiset tukikohdat

Kaikki ovat varmasti kuulleet tarinoita maan tai jään sisään hautautuneista lentokoneista sekä tukikohdista, jotka on sijoitettu maan alle. Eräs legenda kertoo siitä, että esimerkiksi USA:n sekä Neuvostoliiton ilmavoimat olivat aikoinaan kokeilleet sellaista tekniikkaa, että esimerkiksi strategisia pommittajia tai muita varusteita olisi haudattu ikijäähän Grönlantiin tai johonkin muuhun paikkaan, missä on tarpeeksi paksua sekä kestävää jäätä. Noin olisi voitu pimittää osa tuosta kalustosta vastustajan tiedustelukoneilta. Jää on siitä loistava suojamateriaali, että sen työstäminen on helppoa, ja hyvinkin pitkän käytävän tekeminen käy hyvin ilman erityisiä välineitä, eli tarvitaan vain magnesiumsoihtuja tai asetyleenipillejä, joilla tuo käytävä voidaan kovertaa hyvinkin kovaan jäähän, ja siksi tuota materiaa on kautta aikojen ajateltu hyödyntää sotilaallisesti

Ensimmäinen alan pioneereista oli eräs Alfred Wegener-niminen mies (1880-1930) (Kuva II) joka esitti asian Saksan esikunnalle jo 1910-luvulla, ja hänen mallinsa oli se, että Grönlannin jäähän tehtäisiin kaivamalla käytäviä, joilla sitten varustetaan tuohon jäiseen maailmaan solutetut alppijääkärit, joiden piti avata rintama Halifaxiin, ja Wegener kuoli sitten viimeisellä retkellään Grönlannissa 1930. Myöhemmin 1939 Saksan asevoimat suunnitteli huippusalaisen sukellusveneiden huoltosataman perustamista Etelämantereelle, ja samoin SS:n johto ajatteli tehdä huippusalaista genomi- että myös bioaseen sekä rakettitekniikan tutkimusta tuolla kaukana ihmisten silmistä. Tuosta ohjelmasta käytettiin nimeä ohjelma 211, joka tähtäsi natsitukikohdan perustamiseen Etelämantereelle, se olisi ilmeisesti käsittänyt genomitutkimusaseman sekä raketti ja U-venetukikohdan. (Kuva II).
Alfred Wegener
1880-1930
Kuva II
U-venetukikohta antarktikselle

Mutta tuo projekti josta käytettiin puhekielessä  nimeä Uusi Schwabenland kuitenkin hylättiin.  Mutta kuten kaikki tietävät, niin jäähän kaivetuista tukikohdista voidaan operoida melko turvallisesti, koska jää estää noiden miesten havaitsemisen,ja SOE-suunnitteli 1940-luvulla vastaavan tukikohdan perustamista Alppien ikijäähän, ja tuon kaivamisen piti tapahtua nimenomaan noilla sukeltajansoihduilla, ja koska oikeassa ilmastossa jää ei sula koskaan, niin esimerkiksi noiden varastotunnelien peittäminen olisi helppoa, ja eräiden salaliittoteorioiden mukaan todellinen Nazi-antarctica-asema sijaitsisi joko Alppien tai Kaukasuksen jäätiköiden sisällä. Kuvassa kolme (Kuva III) on taitelijan näkemys tuosta tukikohdasta, jonka toteutus jäi sodan sytyttyä kuitenkin tekemättä, ja tietenkin jotkut ovat ajatelleet VRIL-yhteisön pitäneen tuota tukikohtaa hallussaan, ja ehkä tuonne jään sisään oli kätketty noita V-aseiden piirustuksia tai vastaavia. Kuvassa oleva UFO on varhaisessa enemmänkin teoreettisessa suunnitteluvaiheessa ollut Hönebru V-5, jonka avulla natsit toivoivat voivansa kääntää sodan kulun.

Tai ehkä sukellusveneet matkasivatkin Grönlantiin. Tuota arktista vyöhykettä on varmasti ajateltu hyödyntää muutenkin kuin vain natsien pahamaineisten tutkijoiden toimesta. Koska arktiset alueet käsittävät valtavan maa-alan, missä ei juuri kukaan käy kävelemässä, niin esimerkiksi Neuvostoliitto sijoitti suurimmat vankileirinsä tuonne hyytävään pohjolaan, jotta karanneen vangin takaa-ajo infrapunakameroiden sekä helikopterien avulla olisi helpompaa, ja siksi Arkkipalagon sekä Vorkutan työleirit sijaitsivat tuolla kaukana keskellä ei-mitään. Ja koska tuonne pohjoiseen on vaikeaa päästä, niin puhutaan että jossain kaukana pohjoisessa tai etelässä sijaitsee toinen AREA-51. toisten ihmisten mielestä koko Nazi-antarktica-ohjelma on oikeastaan Pentagonin kehittämä peitetarina, jolla se peittelee omia salaisia koelentohankkeitaan sekä ehkä myös salaisia vakoilukonetukikohtiaan, joita se ehkä ei kaikille ole muistanut kertoa.
Kuva III


Tuosta ehkä jossain Alaskan tai Grönlannin pohjoisosassa sijaitsevasta tukikohdasta voisivat nuo huippusalaiset avaruussukkulat sekä lentokoneet operoida ilman pelkoa siitä, että kukaan näkee mitään. Jakun puhutaan genomikokeista, niin esimerkiksi kaukaiselle Karhusaarelle tai eteläisille Orkneysaarille voidaaan rakentaa tuollainen koeasema, ilman pelkoa siitä, että kukaan näkee mitään. Joten tuo  arktinen alue kiehtoo ihmisiä sekä erilaisia teoreetikkoja,jotka puhuvat esimerkiksi salaisista vakoilukonetukikohdista, jäähän haudatuista pommittajista sekä huippusalaisista koeasemista. Jos tuollainen tukikohta olisi olemassa, niin sijoittamalla se kauaksi muiden katseilta ehkä johonkin Grönlannin edustalla olevalle saarelle, voidaan vahingon sattuessa tuo tukikohta pyyhkäistä pois kartalta ydinpommien avulla ilman että kukaan saa tietää yhtään mitään.




Homidit sekä evoluution jatkuminen

Kuva I

Ihmisen evoluutio jatkuu edelleen myös Homo Sapiens-lajin sisällä, ja sitä osoituksena pidetään yleisesti pitkän kämmenlihaksen puuttumista osalta ihmisistä. Näet tuo kyseinen lihas on evolutiivinen jäänne ajoilta, jolloin ihminen kiipeili puussa. Toki tuon lihaksen puuttumisen aiheuttaa geneettinen mutaatio, mikä on jäänyt elämään ihmisen kehittyessä sille tasolle, että puissa kiipeily ei enää ollut välttämätöntä yksilön kehityksen kannalta. Sen takia tuo geenivirhe on johtanut siihen, että noin 15 % ihmiskunnasta elää ilman kyseistä lihasta. Ihmisen elimistöllä on tapana poistaa solukot, joita se ei tarvitse tai käytä, koska jokaisen turhan solun ruokkiminen vie energiaa, mutta jos pitkää kämmenlihasta tarvitaan kiipeilyssä, niin silloin tietenkin luonto poistaa ihmislajista sellaiset jäsenet, jotka eivät pääse petoja pakoon. Samoin likinäköisyyttä pidetään joskus tieteellisen työn tekijän synonyyminä, ja se johtuu siitä, että professorit mielletään usein likinäköisiksi miehiksi, jotka puhdistelevat mielellään silmälasejaan.

Mutta syy tähän silmälasien käyttäjien suureen edustukseen yliopistoissa saattaa johtua siitä, että silmälasien käyttäjän on vaikeaa saada esimerkiksi työpaikkaa upseerina. Syy siihen että yliopistoihmiset ovat olleet kiinnostuneita kasvien keräilystä tai evoluutioteoriasta johtuu siitä, että sota oli varattu heidän isoveljelleen. Ja sotilasvälineiden ja taktiikoide opettelu oli kielletty näiltä pikkuveljiltä, koska nuo asiat olivat valtiosalaisuuksia, eikä pikkuveljellä ollut mahdollisuutta myöskään hakkia ketään komennettavaa itselleen. Toki likinäköinen upseeri oli riski tuolla kentällä, koska hän ei erottanut vihollista ennen kuin oli myöhäistä. Ja tuosta lienee peräisin se, että armeija vielä nykyäänkin karsastaa silmälasien käyttäjien palkkaamista.

Evoluutio jatkuu ja esimerkiksi Internet muokkaa seuralaisen hakuamme.

Ja kuten yläkuvassa (Kuva I) humoristisesti esitellään niin ihmisen evoluutio jatkuu edelleen, ja ehkä sosiaalinen media myös alkaa muuttaa geeniperimämme koostumusta, koska tietokoneen käyttäjillä on entistä paremmat mahdollisuudet puolison hankintaan, koska he osaavat hyödyntää sosiaalista mediaa sekä erilaisia Internetin seuranhakupalveluita, ja varmasti sivistyneen käytöksensä sekä ainakin hyviksi mielettyjen ammattien kuten juristi, lääkäri sekä insinööri ja tradenomi varmasti myös herättävät kiinnostusta tuollakin rintamalla.
Muuli eli aasin sekä hevosen risteymä
Kuva II

Tuo likinäköisiä syrjivä politiikka sai ehkä alkunsa siitä, että aikoinaan metsästys ei likinäköiseltä ihmiseltä onnistunut, niin he sitten saivat jäädä kylään kun metsästäjäryhmä lähti ajamaan riistaa takaa.  Ja kun yhteiskunta alkoi muuttua viljely-yhteiskunnaksi, niin silloin tietenkin nämä likinäköiset ihmiset jätettiin puolustamaan peltoja sekä rakentamaan kylän puolustusvarustuksia, ja ehkä jo tuolta ajalta on peräisin se näkemys, että insinööreillä on silmälasit. Kuitenkin se että ihminen turvasi elantonsa viljelemällä maata sekä kesyttämällä nautaeläimiä mahdollisti tietenkin myös likinäköisten ihmisten osallistumisen kylän ravinnon hankintaan. Eli paikoilleen asettuminen nosti likinäköiset ihmiset sellaiseen asemaan, että he saattoivat keskittyä muurien sekä rakennusten piirtelyyn sekä yhteisten sääntöjen laadintaan.

Biotekniikka sekä lajien risteyttäminen

Biotekniikan käyttöönotto eli keinosiemennys, mikä yhdisti ensin hevosen sekä aasin muuliksi. tuossa lajissa yhdistyivät aasin rauhallisuus sekä hevosen voima.  (Kuva II), Muuli oli ja on edelleen aasia vahvempi mutta söi vähemmän kuin hevonen. Sekä muu evoluution nopeuttaminen, eli ei toivottujen yksilöiden karsimisen tuosta navetasta aggressivisten yksilöiden teurastuksen sekä sterilisation avulla, teki mahdolliseksi sen että kotieläinten käytöstä saatiin muutettua ihmisille mieleiseksi. Myöhemmin myös biotekninen alkion tuotanto teki mahdolliseksi luoda kotieläimiä silloin kun haluttiin sekä muuttaa koko eläinkanta säyseästi käyttäytyviksi yksilöiksi, jolloin esimerkiksi onnettomuudet navetoissa vähenivät.

Samoin koeputkihedelmöitys mahdollisti kahden muuten toisiaan karttavan lajin yhdistämisen, ja näin on saatu aikaan esimerkiksi liikeri, joka on leijonan sekä tiikerin risteymä. Mutta kun puhutaan geenin siirrosta, eli siitä että monasoluun siirretään injektion avulla toisen lajin perimäainesta, niin silloin seuraukset saattavat olla katastrofaaliset. Perimäaineksen siirto tarkoittaa sitä, että toisen lajin solusta otetaan DNA imemällä tuma tyhjäksi, ja sitten tuo DNA ruiskutetaan munasoluun. En tiedä kyllä mitään sen kammottavampaa kuin kahden lajin hybridien tuotanto, eli joidenkin mieleen ei tule se, että tällaista tutkimusta tehdään myös luvatta. Ja joidenkin tietojen mukaan esimerkiksi kaneille on siirretty kissan geenejä tuollaisen keinohedelmöitysprosessin avulla. Samoin joidenkin tietojen mukaan esimerkiksi tietyissä koelaitoksissa kuten AREA-51/ S-4 on ihmiseen siirretty liskojen geenejä, jotta voidaan luoda nopeampia sekä vahvempia ihmisiä.
Kuva III
Samoin esimerkiksi noille kaneille on tehty sellaisia kokeita, että apinoiden hermoston kehitystä ohjaava geeni tai kromosomi on siirretty noille jyrsijöille. Tuollaiset kokeet on tehty luvatta, mutta kukaan ei niihin ole puuttunut juuri tästä syystä. Ja eräiden ihmisten mielestä Gironan Tonttu (Gnome of Girona) (Kuva III) on oikeastaan joidenkin tiedemiesten luoma lajiristeymä, joka on päässyt pakoon luojiltaan. Tai sitten kyseessä on väärennös.Eräissä videoissa on esitetty esimerkiksi Argentiinassa havaittuja kääpiöitä, jotka kävelevät sivuttain, sekä pitävät päässään outoa hattua, joten noita on pidetty joko sotilaallisten robottien kokeiluina robotteina tai geneettisen  kokeilun tuloksena, ja monet varmaan muistavat Auschwitzin paholaistohtori Josef Mengelen asuneen tuossa maassa, joten joidenkin mielestä hän on ehkä saattanut jatkaa kokeitaan Etelä-Amerikassa.

Evoluution nopeuttamista esimerkiksi pitämällä populaatioita äärimmäisissä olosuhteissa, ja odottamalla heikompien kuolemista on käytetty myös Roomassa, kun on etsitty mahdollisimman vahvoja ihmisiä keisarin legiooniin, mutta Auschwitzin järkyttävä tarkoitus oli surmata järjestelmällisesti heikoimmat yksilöt, ja vahvimpien avulla olisi luotu uusi herrarotu. Mengelen väitetään tutkineen mahdollisuutta risteyttää ihminen sekä gorilla, luodakseen täydellisen palvelijan natsi-isännilleen, Myös ihmisen älyllisen kehityksen tehostamista on kuulemma kokeiltu siten, että esimerkiksi yliopistojen professoreja on paritettu keskenään, jolloin ainakin pitäisi syntyä geneettisen perimänsä puolesta melko lahjakas ihminen. Mutta nyt myös seuranhakupalvelut sekä Internet muokkaavat geneettistä perimäämme, koska siellä parin voi löytää muutamassa minuutissa, ja siksi siellä menestyvät ne, joilla on paljon myytävää,  sekä henkilöt, jotka ovat kiinnostavia noiden sosiaalisessa mediassa viihtyvien ihmisten mielestä.

Ja eihän sen seuralaisen tarvitse olla toki mistään naapurista, kun henkilö voi kirjoittaa esimerkiksi netin seuranhakupalstalle olevansa matkalla Dubaihin ja kyselee että jos joku olisi sinne päin matkalla. Toki tämä ei ehkä ole niin kovin viisasta tietoturvan kannalta, ja toki evoluutio on muutakin kuin pelkkää genetiikkaa, mutta tässä pitäydyn perimän osassa tuossa valtavassa tieteessä, joka toki on myös informaatiotieteitä, eli käytettävissä informaation määrä tietenkin muuttaa myös yhteiskuntaamme kulttuurievoluution kannalta. Mutta tuo on tietnekin kulttuurievoluutioon kuuluva asia.

Wednesday, March 23, 2016

Megaliittiset kivikehät sekä Drudien omituinen uskonto

Stonehenge
(Kuva I)

Megaliittiset kivikehät ovat yksiä maailman suurista arvoituksista, joiden käyttötarkoitus toki on tunnettu jo pitkän aikaa. Eli nuo valtavat kehät olivat oikeastaan kalentereja, joista nuo megaliittisen korkealulttuurin edustajat näkivät vuodenaikojen vaihtelun takia tärkeitä päiviä, kuten kevätpäiväntasauksen, joka oli heille hyvin tärkeä päivä, koska speltti eli muinaisvehnä piti saada turpoamaan, jotta viljely onnistuisi. Tuon kivikehän asemointi kyllä onnistuu ilman humanoidejakin niin, että maahan piirretään joko kalkilla tai naruilla sekä rimoilla nuo sektorit, joiden mukaan kivipaadet asetettiin paikoilleen. Stonehenge (Kuva I) sekä Avebury eivät ole ainoita megaliittisiä kivikehiä eivätkä kivikehät ole ainoita megaliittisiä jäänteitä Brittein saarilla, ja esimerkiksi Cornwallin leipäkiveä (Kuva II) on saatettu käyttää johonkin suunnan ottamiseen.
Kuva II
Stonehenge ei ole ainoa kivikehä

Nuo Stonehenge sekä suurempi, mutta hieman tuntemattomampi Aveburyn (Kuva III A ja B) kivikehä valmistettiin erittäin taidokkaasti hiotuista kivistä, joiden työstämiseen on saattanut kulua ihmisikä. Tietenkään kivikehiä ei suoraan menty tekemään valmiiksi, jotta voitiin varautua siihen, että jokin sektoreista oli merkitty väärin. Eli ensin maahan merkittiin nuo sektorit, joiden päihin asetettujen paasien piti sitten olla tietyllä tavoin aseteltuja, jotta nuo megaliittisille ihmisille tärkeät päivämäärät saatiin näkymään tietyistä kiven raoista, joista tärkein tietenkin oli "hahlokivi", mikä oli asetettu koko yhteisön tärkeimmän päivän mukaan, niin että aurinko nousi kyseisen "hahloportin" välistä. Samoin nuo kivikehät toimivat aurinkokelloina, jotta nuo varhaisen korkeakulttuurin edustajat näkivät ajan kulumisen. Mutta ennen kuin kiviä alettiin tuoda paikoilleen, niin noihin sektorien päihin asetettiin puiset tai kankaiset tornit, joiden avulla tehtiin noiden pylonien lopullinen asettelu, jonka mukaan nuo kalliit kivet sitten aseteltiin paikoilleen.

Eli rakennusmestarit eivät varmasti halunneet uhrata noita kalliita sekä painavia kiviä, ja riskeerata kallista kuljetusta, peläten kivien kaatuvan. Näet se olisi saattanut merkitä huonoa onnea, jos kyseessä oli tuon yhteisön pyhä paikka. Tuolloin kiven kaataminen olisi saattanut merkitä epäonnea, tai ainakin se merkitsi turhaa työtä, joten asemointi oli turvallista tehdä puupölkkyjen mukaan. Nuo megaliittiset kivikehät muodostavat verkoston, jossa välissä on hiidenkiviä eli uhrikiviä, jotka osoittavat kahta kivikehää kohti, ja nuo valtavat megaliittiset muistomerkit asemoitiin huolellisesti hahlodeodroliitin avulla niin, että kahden kivikehän välillä oli suora tie.
Kuva III
Kivikehät oli yhdistetty linjoilla

Nuo linjatiet tehtiin niin, että deodroliitin avulla pidettiin suora tie, ja hiidenkivi asetettiin tasan puoliväliin tai niin ainakin itse luulisin, joten nuo arvoitukselliset kivikehät muodostavat ikään kuin megaliittisen ajan verkoston, joiden välissä kulki viivasuoria teitä. Ja ehkä nuo hiidenkivet tai uhrikivet toimivat myös teloituspaikkoina noissa Druidien seremonioissa. Stonehenge saattoi olla jossain vaiheessa peitetty kankaalla, joka antoi sitten suojan tuulta vastaan. Ja ehkä tuota vaikutelmaa tehostettiin läpinäkyvällä lasisauvalla, johon kohdennettiin valoa peilien avulla, jolloin saatiin aikaan hieno valoilmiö. Ja jos oikein villejä mietteitä esitetään, niin ehkä noiden lasisauvojen kumpaankin päähän oli astettu peili, mistä toisessa oli reikä. Noin saatiin sitten aikaan kohti taivasta nouseva lasersäde, joka varmasti olisi hurmannut myös ympäröivät heimot.

Tuon verkoston rakentajia pidetään joko Druideina tai heitä ennen eläneenä kansana. Mutta käytän tässä heistä nimeä "Druidi", ja tuo mahtava imperiumi alkoi sitten rappeutua niin, että esimerkiksi Stonehenge oli hylätty jo ennen roomalaisten saapumista Britanniaan. Eli nuo Caesarin kohtaamat Druidit olivat oikeastaan vain kuolevan uskonnon viimeisiä edustajia, joiden valta perustui enää tarinoihin. Caesar sekä Plinius vanhempi kertoivat Druidien uskonnon vaatineen ihmisuhreja, jotka valittiiin tuomituista rikollisista, ja surmaamismenetelmänä oli elävältä polttaminen korissa tai puukottaminen, jota käytettiin nimenomaan ennustusten yhteydessä.
Aveburyn kiviä
Kuva III B
Druideja mustamaalataan vähän turhaan

 Ja ruumiista valuneen veren avulla Druidit yrittivät nähdä tulevaisuuteen. Eli tuo surmaamistapa oli samankaltainen kuin azteekkien uhrimenoissa käytetty menetelmä, missä sydän kaivettiin pois rinnasta. Tuossa kyllä roomalaisilla ei olisi ainakaan omasta mielestäni kyllä mitään sanomista, koska nuo sivistyneet lainaa puhuvat henkilöt revittivät ihmisiä kappaleiksi koirilla Colosseumilla. Samoin epäilen kyllä, että nuo tarinat druidien julmuudesta on kirjoitettu Caesarin tueksi, ja saattavat olla täysin keksittyjä, jotta suuri sotapäällikkö saisi sitten osakseen glooriaa, ja tuota asiaa tukee se, että Caesar alkoi sijoittaa Gallialaisia korkeisiin virkoihin Roomassa, joten olisivatko nuo virat olleet palkkio siitä, että nuo miehet kohottelivat Caesaria lähes jumalan asemaan?

Nuo kivikehät eivät toki olleet aina tehty kivestä, vaan myös halvempia puusta tehtyjä kehiä oli rakennettu, ja puukehät tietenkin olivat niitä, joiden avulla nuo rakennusmestarit tekivät harjoitustöitään, jotta varsinaisten kivikehien kanssa kaikki sujuisi mallikkaasti. Eli ensin druidioppilas aloitti kokeilemalla haloilla, ja hänen opettajansa kävi sitten toteamassa, että onko tuo aloitteleva druidi osannut tehdä asemoinnin oikein, ja sitten hänet päästettiin harjoittelemaan isommilla katkaistuilla puurungoilla. Tuon megaliittisen sivilisaation sosiaalisen elämän keskuksia olivat kehämäiset rakennelmat, joista pienimmät sijaitsivat kylien keskellä, ja noiden kehien merkitys on siinä, että heimojen vanhimmat ehkä istuivat niiden päällä siten, että kylätason kehissä istuivat perheiden päälliköt, sitten kyläpäälliköt kokoontuivat alueellisella kivikehällä, ja sitten nuo aluekehien miehet lähettivät edustajansa valtakunnalliselle kivikehälle kuten Stonehengeen, missä druidien valtionjohto sitten kokoontui.
Kuva IV
Osa kivikehistä on melko pieniä

Pienet kivikehät (Kuva IV) eivät olleet mitään erityisen näyttäviä rakennelmia, ja oliko niissä tapahtuvat seremoniat varattu vain drudipapistolle, joka tietenkään ei halunnut maallikoita seuraamaan omaa työtään. Eli valtiolliset kehät kuten Stonehenge sekä Avebury olivat moninkertaisia rakennelmia, mikä tarkoittaa sitä, että vain kaikkein korkeimmat päälliköt päästettiin tuonne sisimmälle kehälle, jossa tehtiin varsinaisia päätöksiä. Mutta miksi noilla aikansa etevimmillä rakennusmiehillä oli tuollainen työläs järjestelmä, joka kuitenkaan ei estänyt roomalaisia valloittamasta Galliaa sekä Britanniaa. Ja vaikka tuo valtio millä oli aikansa hienoin tieverkosto sekä ylittämätön osaaminen nimen omaan rakennustyön alalla, oli ilmeisesti täysin ylivoimainen muihin nähden, kuitenkin tuhoutui jo ennen Caesarin saapumista noihin maakuntiin, jotka hän sitten liitti Roomaan. Kuten totesin, niin Druideista tiedetään melko vähän, koska kirjalliset lähteet ovat tuhoutuneet, mutta Rooma ei tuota sivilisaatiota hävittänyt. Eli he olivat pikemminkin yhteiskuntaluokka kuin yhteneväinen kansa.

Se oli kadonnut ehkä jopa tuhat vuotta ennen Roomalaisten saapumista, ja viimeiset Druideina itseään pitäneet henkilöt katosivat kristinuskon saavuttua Britanniaan sekä Irlantiin. Noilla kansoilla oli myös taipumus rakentaa hautoja syrjäisille saarille, joissa ei vielä nykyäänkään ketään juurikaan asu. Nuo haudat on rakennettu kivestä, sekä asemoitu joissain tapauksissa niin, että kevätpäivän seisauksen aikana aurinko paistaa noustessaan suoraan hautaan. Nuo haudat ovat erittäin tarkkaa työtä, ja tehty kaivamalla ensin maa pois, jonka jälkeen nuo painavat kivet on asetettu tarkasti paikoilleen. Nuo haudat ovat mestarillista työtä, mutta ne sijaitsevat erittäin  syrjäisillä saarilla Brittein saarten pääsaarten lähellä, joten nolla haudoilla käyminen on melko työlästä. Toki ne ovat sijaintinsa takia hyvin säilyneitä, ja muistuttavat hiukan Pohjois-Norjassa sijaitsevia saamelaisten asumuksia, jotka toki on tehty paljon myöhemmin kuin nuo megaliittihaudat, joista edustavimmasta päästä lienee olevan viimeisessä kuvassa esitetty Orkney-saarilla sijaitseva megaliittinen hauta  (Kuva V).
Kuva V


Monday, March 21, 2016

Tähtiin ja taivaisiin eli SETI-ohjelma


Kuten sanonta kuuluu, niin matkustamme  autotallista tähtiin ja taivaisiin. Avaruuslentojen huima kehitys yhdessä biotekniikan kanssa on mahdollistanut sen, että ehkä joskus matkustamme toisiin tähtiin niin, että ihmisikä riittää tuohon matkaan. WARP-ajojärjestelmä jossa hiukkasia vedetään alusta vastaan antaa teoriassa mahdollisuuden myös siihen, että ihmiskunta voi suoraan matkustaa hyvinkin kaukaisille tähdille. Ja tietenkin myös mahdollinen humanoidi voi matkustaa tänne samalla tavoin kuin me voisimme matkustaa heidän luokseen. Samoin matkaan voidaan käyttää madonreikiä eli keinotekoisia mustia aukkoja, jolloin me voisimme kohdata hyvin vakavia uhkia.

Tämä luo eteen sellaisia uusia uhkakuvia, joita pitää ennakoida. Eli kun puhutaan vieraasta sivilisaatiosta, niin eteen nousee varmasti käsite nimeltään SETI-ohjelma eli Search for Extraterrestrial Intelligence, joka tähtää nimenomaan älyllisen elämän etsimiseen universumista, ja tuota ohjelmaa pidetään erittäin vaarallisena. Näet jos SETI-ohjelma toimii kansalliselta pohjalta, niin se voi antaa jollekin valtiolle sellaista teknologiaa, että se nostaa tuon valtion ikään kuin teknisesti muiden yläpuolelle. Eli antaa tuolle valtiolle mahdollisuuden dominoida maailmanpolitiikkaa ylivoimaisilla aseilla sekä tekniikalla.

Jos puhutaan että SETI-ohjelma nousee tasolle, jota tiedemiehet kutsuvat CSETI:ksi eli Contact-SETI:ksi, niin ollaan menossa tielle, mikä mahdollistaa esimerkiksi teknologian vaihdon tuon ohjelman puitteissa. Vaikka ensimmäiseen viestiin menisi vuosisatoja aikaa, niin jos humanoidi tuo sitten viestintäsatelliitin tähän aurinkokuntaan, niin madonreiän avulla se voisi sitten puhua ihmisten kanssa kuten me puhumme puhelimessa tuttaviemme kanssa. Ja tuo malli tietenkin varmasti pelottaa ihmisiä todella paljon. Varsinkin jos tuota ohjelmaa sitten salataan, jolloin kyseinen tekninen osaaminen jää vain yhden valtion käsiin.

SETI:n kannalta toivottava sivilisaatio

Se millainen olisi tuo kontaktin kannalta toivottava  sivilisaatio riippuu siitä, millaista suhdetta me ihmiset haluaisimme. Jos kohtaamme vaikka supersivilisaation, joka antaa meille kaiken mitä haluamme valmiina varmasti ei olisi oman lajimme kehittymisen kannalta kovin hyvä asia, koska se olisi oikeastaan vain oman lajimme sitomista toisiin lajeihin. Eli tuo ilmiö on hävittänyt useita sivilisaatioita myös Maan pinnalta, koska joku paikallinen pasha on ryhtynyt hallitsemaan Eurooppalaisten aseiden turvin, ja tuosta ripustautumisesta "isoveljeen" kärsii nykyään moni siirtomaa, jota on hallittu tuontiaseiden voimin. Eli SETI:n sekä ihmiskunnan kannalta toivottavaa olisi löytää sivilisaatio, jonka kanssa olisimme tasaveroisia, ja voisimme aidosti vaihtaa osaamistamme sekä teknologiaa keskenämme.

Supersivilisaation kohdalla ongelma olisi se, että se ei meitä tarvitsisi muuhun kuin geenipankkina, mikä varmasti ei ole toivottavaa oman lajimme kannalta. Ja jos puhutaan sotilaallisesta näkökulmasta, niin ehkä noin 150 vuotta meitä edellä oleva sivilisaatio voisi olla se, mistä voimme saada kaavoja siihen, miten esimerkiksi joitain välineitä kuten avaruuslentokoneita voidaan rakentaa onnistuneesti. Mutta tuon tuotannon pitäisi kyllä tapahtua Maan ihmisten toimesta, joten tässä mallissa humanoidi toimisi vain kouluttajana maan ihmisille, kuten yliopistojen opettajat toimivat opiskelijoilleen. Kuitenkaan emme saa silti tuudittautua siihen, että tuo yhteiselo jatkuisi ikuisesti, vaan aina tulee ryppyjä rakkauteen kuten sanotaan. Eli emme saa ostaa silloin kaikkea valmiina, vaan meidän olisi itse kehitettävä sellaisia tuotteita, että ne olisivat oman itsemme kannalta järkeviä käyttää, valmistaa sekä huoltaa.

CSETI mahdollistaisi sen, että lähettäsimme humanoideille oman geneettisen koodimme radiosignaalien avulla. Ja sitten nuo vieraan älyn edustajat kloonaisivat meidän sinne datamuodossa lähettämämme ihmiset bioteknologian avulla. Toki tuo kuulostaisi varmasti hyvin mielenkiintoiselta, varsinkin jos humanoidi sitten lähettäisi oman lähettiläänsä meidän luoksemme, mutta se että nuo yksilöt kasvavat ilman yhteisöllisyyttä tekee heistä kuitenkin täysin irrallisia muihin ihmisiin tai humanoideihin nähden. Eli kehittyäkseen yhteisönsä jäseneksi olennon pitää olla yhteydessä omaan yhteisöönsä sekä saada sen koulutusjärjestelmä käyttöönsä. Tai muuten kyseessä on vain biologinen koe, jossa testataan, syökö humanoidi porkkanoita.

Kuitenkin kuvitteellisessa UFO:n maahansyöksytilanteessa varmasti antaisimme myös sen miehistölle ensiapua, jotta emme sytyttäisi maailmojen sotaa. Ja ehkä he kiitokseksi sitten jättäisivät aluksensa meille tutkittavaksi. Mutta onko humanoidi käynyt maassa on kuitenkin arvailujen varassa, mutta kuten tiedämme, niin kaikilla muilla uskonnoilla paitsi Buddhalaisilla on maininta jumalista, jotka ovat ihmisiin nähden ylivoimaisia, joten jotkut antropologit ovat sitä mieltä, että nuo jumalolennot olisivat humanoideja. Mutta tuota väitettä ei voida mitenkään todistaa muuten paitsi analysoimalla pyhiä kirjoituksia, ja olettamalla jumalan tarkoittavan teknisesti sekä tieteellisesti ylivoimaista olentoa. Toki Buddhalaisten "Buddha" eli Siddharta Gautama on oikeastaan paljon jumaluutta vastaava termi tai olento, joka on paljon samankaltainen kuin jeesus.

Millainen ETI olisi?

Millainen  tuo ETI Extraterrestrial intelligence eli älyllinen avaruusolio sitten olisi? Hän tai se ei ehkä olisi ollenkaan meidän kaltaisemme. Tuo olento voisi olla esimerkiksi hyönteisen näköinen, ja se saattaisi omata kyvyn liittää aivonsa yhteen esimerkiksi tuntosarvien avulla. Tai se olisi kollektiivieliö, joka käyttäytyisi kuin muuraahaislauma. Eli yksittäinen olio ei ehkä olisi älyllinen, mutta yhteisön liittäessään hermoston yhteen, tuo hyönteisten ryhmä voisi lisätä älykkyysosamääräänsä, niin että nuo olennot voisivat yhdessä kehittää jotain uutta. Tai sitten ETI voisi olla esimerkiksi sienimäinen hermoverkko, joka ottaa toisen eliön hallintaansa.

Mutta vaikka nuo olennot muistuttaisivat ihmistä käytökseltään, niin heidän yhteiskuntansa voi olla toisenlainen. Eli jos ja kun heillä on edistynyt bioteknologia käytössään, niin heillä voi olla vaikka "palavelijalji", joka tottelee herrarodun komentoja, mutta ei itse osaa tehdä päätöksiä tai pysty innovoimaan uutta. Se että ihmiset pitävät tätä ehkä orjuutuksena ei ehkä kuitenkaan ole tuosta toisesta lajista mitenkään omituista, ja pitäväthän ihmisetkin esimerkiksi koiria lemmikkeinään, joten jollain lajilla saattaisi olla esimekiksi itsensä näköisiä "orjia", jotka tekevät kaiken mitä käsketään. Tai sitten tuo vieras laji lisääntyisi vain bioteknisiä menetelmiä käyttäen.

Haluammeko me ihmiset kontaktia?

SETI on vieraan älyn etsimisohjelma, joka kuitenkin on lajillemme melko tärkeä, koska jos meitä uhkaa joku sivilisaatio, niin silloin olisi tuohon uhkaan syytä valmistautua. Se että me havaitsemme radiosignaaleja jostain vieraasta sivilisaatiosta ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vastaamme tuohon signaaliin. Jos joskus joku radioteleskooppi ottaa vastaan todistettavan sigaalin toiselta tähdeltä, niin silloin pitää tiedemiesten sekä sotilaiden ryhtyä miettimään sitä, että kannattaako meidän vastata, ja millaisia uhkia tuo vastaus meidän lajillemme tuo. SETI on kuitenkin myös ohjelma, jonka puitteissa tehdään erilaisia tietojenkäsittelyä ja avaruustutkimusta koskevia uusia ratkaisuja kokeillaan kaiken aikaa.

Eli mm. pilveen perustuva tietojenkäsittelymalli on kehitetty SETI:n toimesta. Samoin SETI:n puitteissa on kehitetty erilaisia seulontamenetelmiä, joilla saadaan vedyn alfa-viivan kaltaista kohinaa vaimennettua, ja tähtien lähettämää radiosätelyä paremmin esiin. Eli tarkkuusmaserien avulla voidaan luoda äärettömän kapealla radiokaistanleveydellä toimiva radiolähetin sekä vastaanotin. Tämä poistaa häiriöitä normaalista GSM-verkosta. Myös erilaisiin matemaattisin seulontoihin perustuva kaavoja on keihitetty matemaatikkojen toimesta, ja EMP-pulssiin perustuva JOSHUA-EXCALIBUR- laite on toteuttettu USAF:n alaisuudessa.

Kyseessä on tutka, joka antaa äärimmäisen voimakkaan MASER- tai RASER - eli Microwave tai Radio Amplification by Stimulated Emission of Radiation, laitteen avulla. Eli jälkimmäinen tarkoittaa sitä, että radioaaltoa vahvistetaan magneettikentässä erittäin voimakkaasti, jolloin syntyy EMP-pulssi. Mutta mitään varsinaista todistettavaa tietoa humanoidikontakteista ei vielä ole saatu. Mutta joitain erittäin mielenkiintoisia havaintoja esimerkiksi synteettisestä radiosignaalista saattaa olla tehty. Toki esimerkiksi radioastronomisten laitteiden avulla ei ole mahdollista havaita mikroaaltoja, jotka eivät pääse muuten maan pinnalle asti. Ja siksi tuo taivaan mikroaaltokartta pitää tehdä satelliittien avulla, jotka voivat tehdä havaintojaan Maan ilmakehän ulkopuolella.



The mathematical work that shakes the world.

"As a graduate student, Maryam Mirzakhani (center) transformed the field of hyperbolic geometry. But she died at age 40 before she coul...