Friday, November 18, 2016

Tätä ei monikaan usko todeksi: Venäläisten ratkaisu merivoimien lentotukialusten toteuttamiseen lentävä lentotukialus joka perustuu WIG (Wing In Ground) eli maaefektilentokoneen teknologiaan


Innovaatio on oikeastaan toimivan tai hyödynnettavissä olevan tuotteen suunnittelua sekä ideointia. Ja tietenkin tuon tuotteen pitää olla omaperäinen, jotta se menestyy maailmalla. Neuvotoliitto ja sen lentokoneteollisuus on tunnettu erityisen omapräisistä sekä hulppeista innovaatioista, jotka ehkä eivät aina aukea maallikoille, ja siksi niille on ollut vähän niin kuin tarve nauraa. Eräs hyvin erikoinen malli, mitä neuvotoliiton asevoimien toimesta on kehitetty, on lentävä lentotukialus. Kyseessä ei ole ilmalaiva, vaikka niin on jossain väitetty, vaan ihan oikea ilmaa raskaampi ilma-alus, joka perustuu "Lun"-luokan EKRANOPLAN:iin. Siinä patosiipilentokone ottaa vaikkapa yhdestä neljään SU-27-hävittäjää mukaansa, ja lähtee niiden kanssa lentämään kohteeseensa. Otin yllä olevan screenshotin siksi, että itsekään en alkuun uskonut, että tällainen voisi olla oikeasti toteutettavissa. Tuo väline perustuu WIG (Wing In Ground) tai Wingship-teknologiaan, mistä olen hiljattain kirjoittanut. Eli siinä kone lepää ilmatyynyt päällä, ja lentää vain muutaman metrin korkeudella vedenpinnasta.

Vaikka tuo patosiipikone ei ole mitenkään erityisen isokokoinen, niin se kuitenkin pystyy suorittamaan noita lentotukialuksen tehtäviä melkein samalla tavoin kuin normaalikin lentotukialus pystyy. Mutta tuon patosiipikoneen toimintamalli on kuitenkin erilainen kuin normaalin lentotukialuksen, eli koska se ei pysty pinen kokonsa takia käyttämään höyrykatapultteja, niin silloin tuon aluksen pitää kehittää lentokoneen nostamiseen tarvittava nopeus muulla tavoin, ja patosiipikone kehittää sen kohottamalla nopeutensa noin 500 km/h tasolle. Ja lentokoneen laskeutuminen onnistuu myös erittäin helposti, eli tuo hävittäjä vain laskeutuu 500 km/h kulkevan aluksen päälle.

Ongelmana on kuitenkin ollut EKRANOPLAŃ:in tarvitsema polttoainemäärä, mikä ei tuon kokoisessa laitteessa mikään kovin pieni ole. Jos käytössä olisi ollut ydinreaktorilla sekä puhaltimilla varustettu versio tuosta aluksesta, niin seurauksena olisi ollut varmasti erittäin tehokas väline, jolla olisi ollut paljon kuljetuskapsiteettia. Mutta ydinkäyttöisen EKRANOPLAN:in rakentamista ei varmasti pidetty neuvostoliiton asevoimissa mitenkään erityisen järkevänä ratkaisuna.

Mutta jos puhutaan siitä, millaisia mahdollisuuksia tuollaisella patosiipikoneella voisi olla sekä siviili- että sotilasilmailussa, niin tietenkin heti tulee mieleen vaikkapa sen käyttö nopeana kuljetusaluksena tai ohjusveneenä, joka olsii valtavan nopea muihin vastaaviin aluksiin nähden. Tuollaisen patosiipikoneen koolla ei ole mitään rajaa, eli siitä voidaan tehdä vaikkapa Nimitz-luokan lentotukialuksen kokoinen, mutta ongelmana ovat tietenkin polttoainekustannukset, sekä se että tuo alus olisi valtavan kova ääninen väline, mikä varmasti häiritisi ihmisiä erittäin suurella alueella koneen ympäristössä. Ja iso EKRANOPLAN voisi tarvita kymmeniä suihkumoottoreita toimiakseen. Tuolloin kuluva polttoaine sekä melu varmasti aiheuttaisivat tähtitieteellisen suuria kuluja sekä meluhaittoja ympäristölleen.

https://www.youtube.com/watch?v=TIDZdTV1mL8Tässä aiheeseen liittyvä filmi:

vapaaverkkojulkaiseminen.blogspot.fi

Sunday, November 13, 2016

Kansainvälisen turvallisuuden lisäämisestä sekä valtion oikeudesta määrätä omista asioistaan

Turvallisuuspolitiikka on sikäli tärkeä asia, että se takaa alueemme koskemattomuuden. Kun Suomi valitsee oman linjansa tärkeissä asioissa, niin silloin pitää muistaa se, että koskaan ei saa unohtaa sellaista asiaa, että maailma elää jatkuvassa muutoksessa. Ja tuon asian lisäksi on myös muistettava, että toki Venäjä on rajanaapurimme jatkossakin, vaikka ostaisimme kuinka tyylikkäitä hävittäjäkoneita. Kuitenkaan meidän ei ole hyvä hyökätä tavallisia venäläisiä vastaan, koska "idän ihme" tunnetaan tavastaan puolustaa kansalaisiaan aseellisesti, ja toki Moskovassa halutaan varmasti palauttaa se asema, mikä Neuvostoliitolla oli kansainvälisessä politiikassa.

Ja sen takia Venäjä on lähtenyt Syyriassa mukaan tuohon sisällissotaan hyvin näyttävillä varusteilla sekä toiminnalla. Joidenkin mielestä meidän tulisi palata ehkä Paasikiven-Kekkosen linjalle, missä suhteemme Venäjään olisi sellaista, että myötäilisimme Kremliä kaikessa. Se että Venäjälle annettaisiin vain jatkuvasti periksi kuitenkin saattaisi yllyttää sitä aggressiiviseen toimintaan myös muualla lähialuellaan. Suomen on tehtävä itse omat turvallisuuspoliittiset päätöksensä, mutta kun keskustellaan siitä, miten turvallisuutta kehitetään, niin aina on sellainen asia otettava huomioon, että kriisin syntyessä ei varmasti tukea ole tulossa, jos Suomi ei sitä muille ole antanut.

Jos kyseessä on kriisi Venäjän kanssa, niin silloin meillä olisi hyvä olla omia välineitä, joilla voimme oikeasti puolustautua, koska Venäjä on sen verran mahtava sotilasmahti, että sen vihamiehille ei takuulla aseita myydä. Toisaalta meidän ei pidä kuitenkaan yllyttää ihmisiä käymään esimerkiksi tavallisten venäläisten turistien kimppuun, koska tavallisilla venäläisillä on aika vähän tekemistä Kremlin kanssa. Ja jos asiaa ajatellaan siten, että tavallisten venäläisten kimppuun hyökkääminen varmasti sitten antaa Kremlin haukoille syyn uhata tuota valtiota, niin yllyttäminen väkivaltaan tai kiihkoilu ei varmasti kuitenkaan palvele Suomen etua.

Tuo meidän kansallinen etumme ei ole synonyymi johtavien poliitikkojen tai yksittäisten kansanedustajien sekä yritysjohtajien edun kanssa, eikä maan puolustaminen tarkoita sitä, että jos vaikka rakennustyömaalla tulee riita, niin sitten kiistan osapuolet kutsutaan kertausharjoituksiin, ja siellä sitten sotilasarvojen turvin näytetään toiselle osapuolelle taivaan merkit. Tai jos joku kirjoittaa Internetiin asioista, jotka eivät hänelle suorastaan kuulu, niin sitten tuon ulkopolitiikan kommentoimista lähdetään opettamaan puolustusvoimissa kertausharjoitusten merkeissä, missä kerrotaan tuo ikuinen fraasi, että "ulkopolitiikkaa johtaa presidentti", ja se on myös "sotamies X":n hyvä opetella vastaavia kirjoituksia silmällä pitäen.

Eli meidän on hyvä kehittää valtioidemme välisiä suhteita siten, että voimme toimia kestävän kehityksen periaatteen mukaisesti. Eli kuten sanotaan, niin meidän pitää rakentaa rauhaa, mutta samalla varautua pahimpaan. Toisin sanoen maamme puolustuksen tulee olla tehokasta sekä uskottavaa, sekä sen pohjalta olisi tehtävä myös taistelumateriaalia koskevat päätökset. Kuitenkin Suomen on samalla toimittava aktiivisesti kehittäen rauhanomaista yhteistyötä Venäjän sekä Euroopan välillä, sekä tuettava maltillisia voimia muualla maailmassa.

Se haluaa osoittaa maailmalle sen, että sillä on jatkossa sanansa sanottavana maailman poliittisella kentällä, mutta kuitenkin pitää muistaa, että tuolla globaalilla toimintakentällä on nykyään uusia yrittäjiä, joita pitää myös aina kuunnella. Kiina, Intia sekä Pakistan ovat valtioita, joiden ei olisi uskonut joskus olevan maailmanpolitiikassa vakavasti otettavia maita, mutta nykyään ne ovat supervaltoja siinä missä Venäjä sekä USA:kin ovat. Turvallisuuspolitiikkaa mietittäessä tulee aina mieleen sellainen asia, että mitä jos tekisimme saman kuin Britannia, eli jättäisimme EU:n taaksemme, ja ryhtyisimme sitten harjoittamaan vanhoista ohjelmista tuttua ulkopolitiikkaa? Iso-Britannia on kuitenkin valtio, jolla on hieman toisenlainen talouselämä kuin meidän maallamme. Sillä oli oma valuutta myös EU:ssa, mikä tietenkin teki tuosta erosta helpon, ja myös se että EU ei muutenkaan juuri normaalissa elämässä ole näkynyt on helpottanut Brexit:iä. Samoin sen vieritse kulkee suurin osa EU:n merireiteistä,  joten sen takia tuon maan läpi kulkee valtavasti tavaraa.

Eli tavallinen britti ei juurikaan tätä eroa edes tule huomaamaan, koska punta on edelleen britannian valuutta. Samoin tuolla valtiolla on todella vahva kansallinen identiteetti, mikä näkyy esimerkiksi vasemmanpuoleisena liikenteenä, ja siksi britit eivät varmasti ole tunteneet olevansa kovin kotonaan EU:ssa. Ja myös englannin kieli saa aikaan sen, että britit tuntevat outoa toveruutta amerikkalaisten kanssa, koska kummankin maan kansalaiset voivat käyttää äidinkieltään toisessa maassa. Iso-Britannialla on lisäksi myös öljyä, mikä sitten vahvistaa tuon maan taloutta, ja tietenkin tuo valtio on myös sotilaallisesti erittäin vahva.

Sitä luonnehditaan "maailman pienimmäksi supervallaksi", ja sen kansallinen ydinpelote on erittäin tehokas. Sen strateginen iskuvoima perustuu Trident-ohjuksiin, mutta pääpaino ilmeisesti on nopeasti siirrettävillä taktisilla aseilla. Esimerkiksi britannian asevoimilla uskotaan olevan myös SADM (Special Atomic Demolition Munition)-tyyppisiä kannettavia ydinpommeja, joiden käyttöön maan legendaariset SAS-joukot on kuulemma valmennettu. Tuollaisia ydinpommeja voidaan soluttaa johonkin kohteeseen, ja sen avulla voidaan tuhota kohtalaisen suuria installaatioita. Britannia on muutenkin maantieteellisesti hieman toisessa paikassa kuin Suomi, ja sen takia tuon maan on helpompi erota EU:sta kuin Suomen. Saarivaltiona sen kanssakäyminen mannereuroopan kanssa on toisen tyyppistä kuin Ranskan.

Thursday, November 3, 2016

Tekniikka jolla ihmisen mielenteveys saadaan pettämään

Ihmisten pitäisi aina välillä epäillä hiukan itseään. Mietittäessä esimerkiksi sitä, kuinka ihmisen psyyken tilaan voidaan vaikuttaa niin, että henkilö vaikuttaa jotenkin sairaalta, niin yleensä ajatellaan LSD:n kaltaisia kemikaaleja, joiden hankkiminen kuitenkin vaatii hiukan suhteita, koska ne ovat kiellettyjä. Kuitenkin parhaaseen mahdolliseen tulokseen päästään sillä, että käytetään sellaisia kemikaaleja, jotka ovat kaikkien saatavilla, koska ne eivät näy missään huumetesteissä. Tarveaineiksi voidaan siis valita esimerkiksi kofeiinitabletteja sekä e-pillereitä, jolloin varsinkin  miespuolisten henkilöiden on vaikeaa saada unta. Eli noin saadaan aikaan tila, mikä muistuttaa psykoosin puhkeamista.

Tuo teko perustuu siihen, että uhrin puolison korviin saatetaan tietoja siitä, miten alkava psykoosi ilmenee. Ja sitten hänelle tarjotaan joko kofeiinilla sekä estrogeenilla  terästettyä kahvia tai sitten tuo seos ruiskutetaan kohteen verenkiertoon. Tuolloin hän varmasti ei saa seuraavana yönä unta. Ja kun esimerkiksi hävittäjälentäjien valintaa suorittava upseeri sitten kysyy kokelaalta, että onko tällä ollut univaikeuksia, niin silloin tietenkin on tuon lentokandidaatin vastattava, että kyllä hänellä on noita vaikeuksia ollut, ja tuolloin paikka menee muille. Tämä sama kohtalo voi olla myös sellaisilla henkilöillä edessä, jotka halutaan raivata tieltä, jotka halutaan raivata pois yhtiöiden palkkalistoilta.

Eli heidän psyykkinen tilansa johtaa tuolloin erotukseen, ja tietenkään kukaan ei koskaan ajattele, että tuollaiset vihlovat päänsäryt sekä unettomat yöt on helppoa saada aikaan ultraäänen sekä edellä mainittujen kemikaalien avulla, ja noita menetelmiä voidaan käyttää hyväksi, jos yhtiön johtaja halutaan erottaa. Toimiston kahviautomaattiin voidaan lisätä kofeiinia rouhittujen tablettien avulla. Samoin toimistoihin voidaan kätkeä kaiuttimia, joiden avulla tuo tila täytetään ultraäänestä, mikä aiheuttaa sitten päänsärkyä ja unettomuutta.

Ja nuo aineet eivät näy missään testeissä, mikä tekee niistä potentiaalisia välineitä ihmisen raivaamiseksi esimerkiksi toimistojohtajan raivaamiseksi pois tieltä, jos joku sitten haluaa käyttää moraalittomia menetelmiä kilpailijoiden poistamiseksi tieltä, kun hän haluaa kiivetä uran huipulle. Tämä tekniikka kehitettiin aikoinaan sotilaita sekä vakoojia varten, jotta heidän kohteensa saataisiin epäilemään omaa mielenterveyttään, ja hakeutumaan psykiatrille, joka vastoin kaikkia odotuksia työskenteli asevoimien poliisille.  Ja tuolla tavoin saatiin ihmiset sitten kuulusteluhuoneisiin ilman suurta numeroa, eli nuo lääkärit pumppasivat heidät täyteen natrium pentothalia, ja sitten suorittivat kuullustelutoimenpiteet.

vapaaverkkojulkaiseminen.blogspot.fi

Wednesday, November 2, 2016

Emme voi koskaan tietää, mikä tulevaisuudessa myy, on ennakoivan innovaation pääasiallinen ongelma


Kun yhtiö rakentaa tuotetta, niin se kehittää innovaatiota. Mutta kun innovaatiota kehitetään, niin silloin ongelmana on megatrendien kehittymisen ennustamisen vaikeus. Eli jossain vaiheessa tapahtuu niin, että perinteinen tuote vanhenee, ja sen pitää uudistua. Mikäli tuote ei uudistu, niin silloin kysyntä lopahtaa, ja juuri tämän takia esimerkiksi uusia kännyköitä tai kännykkämalleja lanseerataan jatkuvasti markkinoille. Näin pidetään sitten huolta siitä, että tuote säilyy kiinnostavana sekä uusia ostajia löytyy. Ja että uskolliset käyttäjät päivittävät sitä tarpeen mukaan, mikä on tärkeä osa asiakkaan sitouttamista varten luotua prosessia.

Kuitenkin ongelmana ei ole se, että tuota innovaatiota ei voisi kopioida muilta, vaan se että saadaan aikaan sellainen innovatiivinen palvelun ja tuotteen muodostama kokonaisuus, että sitä tullaan ostamaan vähän pidemmänkin matkan päästä. Kun mietitään sitä mikä on hyvä innovaatio, niin silloin voidaan mittarina käyttää sitä, että tulevatko ihmiset ostamaan tuota tuotetta 5, 10 vai 100 km:n päästä, ja miksi he näin tekisivät, on kysymys joka pitää tuolloin asettaa työryhmälle.

Jos oma tuote on kopio muiden toimijoiden vastaavista tuotteista, niin silloin se, että asiakkaat valitsevat tuotteen on arpapeliä, eli he varmasti silloin valitsevat sen tuotteen, mikä löytyy lähimpänä olevasta liikkeestä, kun tuotteistamisen tarkoitus on se, että kehitetään tuote, jota ihmiset lähtevät ostamaan vähän kauempaakin, ja joka herättää yleistä kiinnostusta yhtiötä kohtaan.

Kun tuo yhtiö kehittää tuotetta, niin sen täytyy huomioida sellainen asia, että "tuote" ei terminä tarkoita pelkästään fyysistä esinettä tai jotain tietokoneohjelmaa sekä lisenssien jälleenmyyntiä, kuten yleensä ajatellaan. Termi "tuote" voi tarkoittaa myös palveluiden myymistä ihmisille. Ja kuten varmaan arvaatte, niin sen palvelun ei tarvitse olla mikään kovin upean näköinen ollakseen innovatiivinen sekä menestyvä.

Kun mietitään sitä, että millainen palvelu voisi esimerkiksi pääkaupunkiseudulla menestyä saattaisi olla esimerkiksi maamme leveyspiireillä harvinaisiin kieliin erikoistunut mikrotukipalvelu, joka voisi asentaa esimerkiksi arabiankielisiä käyttöjärjestelmiä tabletteihin sekä tietokoneisiin. En tiedä että toimisiko tällainen palvelu oikeasti, ja millaisia jo olemassa olevia palveluita löytyy markkinoilta.

Mutta toki tuollaisen palvelun ylläpitäjällä pitää olla korkea moraali sekä osaava henkilökunta, jotta he eivät käytä asemaansa väärin, jos antavat tuota palvelua maahanmuuttajille, joiden kielitaito on huono. Se miksi kirjoitan näin, johtuu siitä, että noissa tapauksissa, missä toinen on vedättänyt sellaista henkilöä joka ei sopimusta ymmärrä, voidaan kauppa purkaa ja silloin myös yhtiön maine voi mennä, jos sen palvelu on ostettu joltain seurakunnalta.

Tällöin se ei ehkä sitten saa uusia asiakkaita ollenkaan. Näet tuollaisen palvelun käyttäjäkunta on verraten kapealla pohjalla. Tuotteiden pitää aina välillä uusiutua, jotta yhtiö saa niitä kaupaksi. Mutta se että myykö tuote vai ei on se liiketoiminnan ydinkysymys, mikä sitten joko tietää yhtiön epäonnistumista tai sen nousemista kukoistukseen.

Eli vaikka tuote olisi kuinka loistava hyvänsä, mutta sitä markkinoidaan väärin, niin silloin se ei varmasti menesty. Tuolla tarkoitan sitä, että jos markkinoija sitten kertoo, että jokainen markkinoille tuleva tuote on välimalli, niin se ei sitten varmasti menesty. Ihmiset haluavat ostaa lopullisia malleja tuotteista, joihin he laittavat ehkä hyvinkin paljon rahaa.

Ja valmis tuote on kallis, koska se vaatii kovan luokan panostusta kehittämiseen sekä testaamiseen. Jos tuo markkinointi hoidetaan väärin, niin isokin yhtiö voi mennä konkurssiin, kuten kävi NOKIA:lle. Tuosta tapauksesta sitten tulee mieleen sellainen asia kuin johtajien taustojen tutkimus. Jos johtaja haluaa, niin hän voi sabotoida tuotteita todella pahasti.

Hän voi esimerkiksi väittää tuotetta välimalliksi tai muuten tehdä yhtiöstä sellaisen, että sinne ei enää voida rekrytoida ihmisiä. Ja tuolloin sen arvo voi pudota murto-osaan siitä, mitä se voisi olla. Tuolloin yhtiön tuotekehityksen tulokset päätyvät toisten käsiin ehkä hyvinkin alhaisella hinnalla verrattuna siihen, mikä niiden arvo todellisessa elämässä olisi.

vapaaverkkojulkaiseminen.blogspot.fi

Tuesday, November 1, 2016

Sodat ja herraviha ovat aina ruokkineet kansantarinoita, ja niistä myyvimmät käsittelevät väkivaltaa sekä kauhua


Kaikki me olemme joskus kuulleet puhuttavan japanin biologisesta aseistuksesta Toisen Maailmansodan aikaan. Tuolloin ideoitiin ohjelma, missä japanin keisarillinen armeija ajatteli voittaa sodan sekä Neuvostoliittoa että Länsivaltoja vastaan, ja tuon ohjelman takana oli nero nimeltään Hideoki Tojo, ja siinä piti hyödyntää säähavaintopalloja pernaruton tai jonkun muun biologisen aseen levittämisessä vihollisen maaperälle, eli tuo oli aikoinaan se kuuluisa "vihreiden säähavaintopallojen operaatio", missä japanin piti levittää tappavaa organismia yli USA:n ja Neuvostoliiton.

Mutta oli myös toinen ohjelma, mitä suunniteltiin Japanin esikunnassa Toisen Maailmansodan lopulla. Tuossa ohjelmassa piti käyttää tavallisia ilmapalloja, joihin oli kiinnitetty kirjeitä, mitkä oli täytetty pernarutolla, ja joihin oli kirjoitettu Valkoisen talon sekä Kremlin osoitteita, ja nuo tappavat aseet sitten olisi solutettu vihollisen maaperälle tai rannikon lähelle sukellusveneellä, jonka moottoreilla olisi sitten kehitetty vetyä, millä nuo kirjekuoria kuljettavat ilmapallot olisi täytetty.

Sitten ne olisi päästetty joko Neuvostoliiton pohjoisrannikolla tai USA:n länsirannikolla lentoon,  ja japanin esikunnan ajatuksena oli sellainen, että jotkut noista kirjeistä olisi ehkä päätynyt postilaatikkoon, ja noiden upseerien toiminta oli erittäin huolellista. He olivat suunnitelleet sivelevänsä happoa noihin naruihin, jotta noihin kirjeisiin ei olisi jäänyt narun jäänteitä, ja nuo kirjeet olisi lähetetty sekä normaaleilla- että säähavaintopalloilla, jotta niiden levittäminen olisi ollut arvaamattomampaa. Se että kyseistä operaatiota ei toteutettu saattoi pelastaa useiden ihmisten hengen ja säästää Japanin vastaiskuilta, jotka ehkä olisivat tapahtuneet ydinaseilla, mutta tuollaista iskua on epäilty harkitun myös muiden maiden taholta, ja myös Osama Bin Ladenin epäillään miettineen tällaisen hyökkäyksen mahdollisuutta.

Tämä legenda on kuitenkin hiukan erikoinen, ja itse olen sitä mieltä, että kun keskustellaan tällaisista asioista, niin yleensä nämä legendat lähtevät liikkeelle yksittäistapausesta, ja kun 2001 WTC-iskun jälkeen joku lähetti pernaruttokirjeitä postissa USA:n senaattiin, niin tämä tapaus sitten sai aikaan huhumyllyn, johon liitettiin kaiken maailman kaheleita ympäri maailmaa. Ja myös erilaiset historialliset legendat muuttuvat sekä elävät nykyisten tapahtumien myötä, eli niiden sisältö muuttuu ikään kuin sen mukaan, mitä maailmalla tapahtuu. Kun mietitään näitä vanhoja, ehkä eri muunnelmina toisten suusta toiseen kulkevia tarinoita, niin ne saattavat olla peräisin jo Piispa Henrikin sekä ruotsin vallan ajoilta. Alkuperäisessä mallissa saattaa tappoväline olla ruutitynnyri, mutta sitä tietenkin on hiukan modernisoitu ajan hengen mukaiseksi.

Noissa vanhoissa kansantarinoissa sekä legendoissa yhdistyy sekä herraviha, mikä sitten kulminoitui yleensä jossain kapakoissa kerrottuihin tarinoihin, joissa henkilö sitten oman ilmoituksensa mukaan aikoi vähintään räjäyttää jonkun linnanherran. Tällaisia tarinoita on maailmassa paljon, ja yksi niistä on sellainen, missä joku vanha SS-mies oli asunut jossain kerrostalossa tarkemmin sanottuna sen ylimmässä kerroksessa, ja sitten eräänä päivänä oli joku naapuri oli häntä suututtanut hakkaamalla luudalla kattoa. Sitten tuo vanhempi henkilö oli porannut lattiaan reiän ja kaatanut tuosta reiästä Zyklon B:tä tuosta reiästä alakertaan, mikä tietenkin oli aiheuttanut alakerran henkilöiden kuoleman.

Piruja sekä demoneja ja niihin liittyviä pohdintoja nykytieteen valossa


Muistan erään kirjan, missä oli tarinoita kummituksista. Siinä kerrottiin tarinaa pirusta, joka tuli ihmisten päähän kummittelemaan, ja siitä pääsi sitten eroon menemällä polvelle sekä tekemällä samalla ristinmerkin maahan. Kun asiaa hiukan tarkemmin miettii, niin silloin voidaan ajatella kyseessä olevan esimerkiksi sellainen asia, että henkilö painuu polvistuessaan jonkun penkereen alapuolelle, jolloin ääni katoaa päästä. Toisaalta voin kertoa, että tuon tarinan ajankohta on olut 1800-luvulla, jolloin näihin asioihin uskottiin oikeasti.

Eli henkilö todellisuudessa kuulee ehkä veden pintaa pitkin kulkeutuvaa puhetta, ja kun hän sitten menee polvelle, niin hän sitten painuu penkereen alle. Tai sitten jos ääni on kovin heikko, niin silloin tuo lehtien kohina sitten peittää tuon heikon äänen Toinen versio voisi olla se, että jos metsä on kovin hiljainen, eli henkilö on ikään kuin ärsykeadaptaatiossa, niin hän saa ikään kuin takaumia, missä hän muistelee esimerkiksi perheenjäsenen juoppohulluuskohtauksia. Ja kun hän sitten rukoilee, niin tuo henkilö on saanut ajatuksensa kääntymään pois tuosta muistosta, joka voi olla myös torjuttu. Toki noiden äänten alkuperä voi olla vaikkapa hallusinaatioita aikaansaava sieni.

Jos pieni lapsi kokee kotona pahoinpitelyä tai pelännyt juoppoa henkilöä, niin silloin hän kokee ikään kuin PTSD:n kaltaisen tilan, missä tuo muisto saattaa vielä vuosia myöhemmin pyrkiä pintaan eli tietoisuuteen. Ja jos tuo asia on tapahtunut lapsen ollessa hyvin pieni, niin silloin se voi palata muistoihin hänen koko elämänsä ajan, ja osa takaumista on todellisuudessa ikään kuin ääniä, jotka palaavat ihmisen tietoisuuteen hänen ollessaan yksin. Tai sitten keskushermoston kasvaimet saavat aikaan sen, että henkilö alkaa kuulla ääniä päässään.

Tuollaiset takaumat voivat saada aikaan aggressiivista käytöstä sekä muita psyykkisiä oireita. Ja niiden syy pitää aina selvittää, jotta voidaan saada selville se, miksi kyseinen henkilö kärsii noista oireista, jotta voidaan myös huolehtia hänen oikeusturvastaan sekä selvittää se, että salataanko jonkun ihmisen toimesta jotain vakavampiakin asioita. Eli tietenkään rukous ei ole missään nimessä mikään parannuskeino, vaan tällaisessa tilanteessa pitää aina ottaa yhteyttä osaavaan neurologian tai psykiatrisen terveydenhuollon ammattilaiseen, joka sitten tutkii henkilön, jotta myös keskushermoston kasvaimet voidaan sulkea pois. Se mitä lääkkeitä tai muita hoitoja potilas saa, on tietenkin tapauskohtaista.

Toisinaan esimerkiksi modernilla sotanäyttämöllä taistelleet miehet ovat kokeneet sellaisia asioita, että he kuulevat puhetta tai muita ääniä päänsä sisällä, ja se saattaa johtua esimerkiksi erilaisten psykologisten aseiden käytöstä, joista yksi on tietenkin sellaiset kaiuttimet, jotka antavat ihmisen kuuloalueen rajalla olevaa ääntä, minkä tarkoitus on saada vastapuolen sotilaat kauhun valtaan. Osa noista kaiuttimista on sellaisia, että ne panevat kalloluut resoinoimaan.

Tällaisessa tapauksessa saattaa käydä niin, että tuo kaiutin saa aikaan ääniä ihmisten pään sisään. Joissain tapauksissa kyseessä saattaa olla erityinen suunnattu kaiutin eli LRAD-laite, ja joskus olen miettinyt sitä, että voiko äärimmäisen voimakas radioaalto saada aikaan sen, että ihmisen päähän syntyy kuuloefekti. Eli kyseessä olisi tilanne, missä ihmisen hermosto muuttuu radiovastaannottimeksi, ja tämä saattaisi olla mahdollista, koska osa hermoston toiminnasta on sähköistä. Tuossa teoreettisessa laitteessa äärimmäisen radio stimuloi hermostoa, joka sitten alkaa vapauttaa välittäjäaineita ja ikään kuin tuottaa harha-aistimuksia, mutta en tiedä onko tuollainen mahdollista. Ja joka tapauksessa pitää tuolloin käyttää äärimmäisen voimakasta radiota, jolloin se saisi aikaan tarpeellisen hermovasteen, mikä voidaan aistia ääni tai muina aistimuksina.

charelesfort.blogspot.fi



Virastojen vampyyrit sekä henkirikosten tutkimukset


Tässä sitten taas sain idean kirjoittaa vampyyreistä sekä aaveista, ja tietenkin joku kertoi aiheesta hyvän vitsin, eli hän ajatteli että vampyyri siirtää viruksen uhriinsa, mikä muuttaa hänet sitten vampyyriksi. No tämä tässä oli vain pohdintaa, ja varmaan tämänkin asian olen joskus kirjoittanut. Eli tuo virus tai mikä lienee organismi ikään kuin muuttaa mitä viattomimmankin sielun verta janoavaksi hirviöksi, joka on ulkomuodoltaan erittäin kaunis. Tuo saattaa olla monen vampyyritarinan ideana, eli ensin on joku hiukan pyylevä henkilö, jonka vampyyri sitten houkuttelee suhteeseen, ja muuttaa hänet sitten kaltaisekseen, eli kyseessä voisi olla joku narkomaniasta kertova tarina.

 Ja tämän takia itse kyllä uskon, että nuo tarinat ovat oikeastaan tarkoitettu pelotteeksi,että ihmiset eivät kiusaisi ketään lihavuuden takia. Ja varmasti ennenkin ihmisiä kiusattiin melko raskaasti, eli anorexiaa esiintyi varmasti myös entisinä aikoina. Ja jos leikitään, että jotain henkilöä on julmalla tavala peloteltu sekä eristetty yhteisöstään, niin silloin kun hänestä sitten tulee tilan omistaja, niin varmasti oli edessä helvetin kartano, koska jos henkilö sitten oli ajettu metsään pakoon ja hän palasi esimerkiksi kartanon herraksi, niin silloin saattoi olla kiusaajien päivät luettu, kun tuo henkilö sai haltuunsa hirsipuuoikeuden mikä tilaan kuului keskiaikaisessa maailmassa.

Mutta tietenkin saattoi jonkun elämään ilmestyä "virastovampyyri", joka pääsee kiristämään jotain henkilöä esimerkiksi sillä, että tämä on väärentänyt jotkut jotain tutkintoa koskevat paperit, jolloin hän on sitten hyvä kohde kiristäjälle. Tai sitten jos henkilö on esimerkiksi paennut rikospaikalta ja joku saa siitä todisteita, niin silloin saattaa puhelimeen tulla ikäviä soittoja, joissa vaaditaan sitten rahaa. Ja juuri tämän takia ei koskaan saa paeta paikalta, jos ajaessa sattuu tönäisemään jotain henkilöä. Jos tuosta paikasta lähtee pakoon, on kyseessä liikennepako, joka on itsessään rikos. Mutta jos siinä on jonkun henki lähtenyt, niin tutkinta koskee kuolemantuottamusta, ja henkirikos ei maassamme vanhene.

Tuolloin viranomaiset saavat tutkia tuota juttua vuosikymmeniä, koska kyseessä on ihmishengen menetykseen johtanut tapahtuma. Ja jos tuo auto on kaasuttanut lähestyessään tuota uhria, niin silloin voidaan lähteä tutkimaan tappoa tai murhaa, mikäli uhri on saanut puhelun ennen kuolemaansa tunnetulta rikolliselta tai muuten vaikuttaa, että hänet on kutsuttu paikalle yliajettavaksi. Eli esimerkiksi kapakoissa on puhuttu hänen "opettamisestaan" tms., ja tuollaisia puheita kannattaa aina vähän varoa, koska se saattaa johtaa siihen, että joku "lainaa" tuon henkilön autoa ilman tämän lupaa, ja sitten ajaa tuon uhkauksen kohteen yli, jotta saisi teon vyörytettyä muiden päälle.

Atoms and diamonds.

“Artistic depiction of circular Rydberg atoms: Using optical tweezers (shown in green), the Rydberg atoms can be precisely trapped and arran...