Miksi älykkäillä ihmisillä on vähän ystäviä?

Miksi älykkäillä ihmisillä on yleensä melko vähän ystäviä, on kysymys joka on varmaan askarruttanut monia ihmisiä maailmassa. Kun ajatellaan sellaisia superneroja kuin Albert Einstein tai Isaac Newton, niin he olivat varmasti aikoinaan melko yksinäisiä ihmisiä. Noista kahdesta varsinkin Newton oli varmasti aikoinaan melko outo lintu, ja hän saattoi kärsiä yksinäisyydestä paljon enemmän kuin joku nykyaikainen ihminen.

Tuolloin 1600-luvulla oli ihmisten velvollisuus mennä naimisiin, ja naimattomana miehenä Newton sai varmasti tuntea yhteisön paineet niskoillaan, koska tuolloin oli ajan hengen mukaista, että homoseksuaalit hirtettiin. Albert Einsteinillä ei kuten muillakin suurilla tiedemiehillä ei ole ollut myöskään ole ollut ainakaan mitään kovin onnellisia avioliittoja, ja muutenkin heitä on pidetty melko vaikeina ihmisinä.

Kuten on pidetty myös maamme kansallissäveltäjä Jean Sibeliusta, jonka tavasta esimerkiksi repiä lahjaksi saamiaan seteleitä on tullut legenda. Myös muita taiteilijoita on pidetty varmasti hiukan vaikeina ihmisinä, ja siksi heillä on ollut vaikeuksia hankkia ystäviä, koska heidän luonteensa on ollut sellainen, että he uskaltavat sanoa sen mitä ajattelevat. Samoin monilla taiteilijoilla on hiukan impulsiivinen luonne, että he saattavat olla hiukan erikoista seuraa sellaisesta ihmisestä, joka on jotenkin pidättyväinen luonne. Kuitenkin moni taiteilija sekä huipputiedemies on oikeastaan halunnut olla yhteiskunnassa "prime mover", joka helposti aistii epäkohtia sekä haluaa aktiivisesti vaikuttaa niihin.

Kuitenkin älykkäillä ihmisillä on sellainen vaikeus, että he seuraavat ihmisten esiintymistä melko tarkasti, ja siksi he huomaavat helposti, jos joku toinen esittää olevansa ystävällinen. Tuolloin tietenkään mitään välitöntä ystävyyssuhdetta on vaikea muodostaa tällaisen henkilön kanssa. Kun puhutaan siitä, mitä varten älykäs ihminen on niin vaikeasti lähestyttävä, niin silloin pitää muistaa se, että he saattavat hiukan ajatella sitä, että toisen osoittama kiintymys ei ole aitoa.

Ei ole järkevää ainakaan aivan heti ryhtyä luottamaan toiseen ihmiseen täydellisesti, koska se saattaa sitten kostautua esimerkiksi siinä, että alkoholi sekaan laitetaan unilääkkeitä, ja tuolloin seuraamukset voivat olla hyvin ikäviä. Kun taas puhutaan esimerkiksi vankiloiden sekä psykiatristen sairaaloiden potilaista, niin tietenkin älykkäät henkilöt ovat vaikeita "asiakkaita". Psykiatrinen hoito perustuu luottamukseen potilaan sekä hoitohenkilökunnan välillä, ja jos tuo luottamus petetään, niin silloin tietenkin sen uudelleen rakentaminen on erittäin vaikeaa. Sen tähden on tärkeää, että hoitohenkilökunta pitää huolta vaitiolovelvollisuudestaan, koska psykiatrit ovat ihmisiä, joiden työ perustuu siihen, että potilaat luottavat häneen, ja uskaltavat kertoa hänelle asioita, joita he muuten eivät uskalla mainita.

Älykkäät ihmiset  osaavat mielistellä vanginvartijoita, ehdonalaisvalvojia sekä psykiatreja sekä lukea ikään kuin "rivien välistä" sitä, mitä heille sanotaan, niin silloin tietenkään tuollainen ihminen ei mikään kovin helppo asiakas ole. Tuolloin ei "normaalin ihmisen" joita hoito- sekä valvontahenkilökunta edustaa, onnistu ikään kuin nousemaan vangin tai mielenterveyspotilaan yläpuolelle, ja tekemään hänelle kolmen siirron shakkimatteja. Tuossa tapauksessa pitää vangin tai potilaan kanssa toimivan ihmisen perustella itselleen jollain muilla tavoilla hoidon tarvetta. Samoin älykkäät ihmiset ovat vaarallisia, kuten esimerkiksi monissa vankiladokumenteissa kerrotaan.

He osaavat vapautua käsiraudoista, ja koska nykyaikaisen "sosiaalisuuten" perustuvan terapian kohdalla ei toimi menetelmä, missä hoitohenkilökunta ikään kuin tiedustelee potilaan tuttavilta hänen oireistaan, jotta he osaavat sitten hoitaa tuota ihmistä kunnolla. Tuo tapa ei ole aivan sitä, mitä tarkoitetaan oireiden havaitsemisella, ja se tietenkin on hyvin ärsyttävää potilaasta. Mutta tuo tapa tietenkin on hyvin helppo sekä psykiatrin aikaa säästävä, koska silloin hänen tehtäväkseen jää lääkkeiden tarkastaminen.

Mutta tuon tekniikan moraalisuudesta kuitenkin voidaan aina keskustella hyvin vakavasti, ja samalla myös pitää kysyä sitä, että onko oikein kuitenkaan pettää potilaan tai vangin luottamusta sillä tavoin, että sitten käydään kertomassa nämä kaikki tapaamisissa esiin tulleet asiat hänen lääkärilleen. Samoin kun ihminen puhuu esimerkiksi psykiatrilleen, niin tietenkin hän uskoo varmasti tämän olevan vaitiolovelvollinen, ja että tälle voi sitten puhua myös asioista, joita ihminen ei halua vanhempiensa tietävän. Mutta sitten joskus tulee tuollaiselle psykiatrille mieleen, että hän voi sitten kertoa noita juttuja potilaan vanhemmille. Siinä sitten saattaa hoitosuhteessa rakennettava luottamus sitten tuhoutua täysin.

http://www.mtv.fi/lifestyle/tunteet/artikkeli/5-syyta-miksi-alykkailla-ihmisilla-on-vahemman-ystavia/6356020

Tieteen tekijöiden sekä yliopiston tehtävänä on herättää keskustelua yhteiskunnallisista kysymyksistä sekä haastaa vallitsevia arvoja.

Huomatkaa kuva tahaton symboliikka:
paperi voi päätyä joko Einsteinin käsiin,
jolloin hän voi kirjoittaa siihen jotain
vaikuttavaa tai sitten paperikoriin, missä sillä
ei ole mitään vaikutusta

Tieteen ja tiedeyhteisön tehtävänä on haastaa sekä kyseenalaistaa vallitsevia totuuksia, sekä löytää uusia näkökulmia jo olemassa oleviin ja perinteisesti vankkumattomina tieteellisinä totuuksina pidettyihin asioihin. Tieteellisiä mutta luutuneita  seikkoja tutkimalla voimme löytää hyvinkin itsestään selvinä pidetyistä asioista uusia näkökulmia, joista yksi on ritari Erik Axelsson tai Akselinpoika Tottin nimittäminen ikään kuin Suomen kuninkaaksi 1457. Se onko Suomen itsenäisyys sitten alkanut tuosta hetkestä vai ei, on asia mistä tietenkin voidaan keskustella, joten esimerkiksi tästä tapauksesta, missä Ruotsin valtionhoitajan virka oli jaettuna voisi saada aikaan mukavan keskustelun joskus illan päätteeksi.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Eerik_Akselinpoika_Tott

Kyseinen tapaus oli ainutkertainen Ruotsin historiassa, ja jotkut ihmiset sitten tietenkin ovat esittäneet sellaisen näkemyksen, että Erik Akselinpoika Tottin hurja luonto sai aikaan sen, että hänelle ei “muistettu” sanoa, että joku olisi hänen esimiehensä tuossa karussa pohjoisessa valtakunnassa. Monet ihmiset tietenkin sanovat, että kyseessä on vain yksittäistapaus, mutta tällaisia yksittäistapauksia voidaan aina käyttää rikastuttamaan keskusteluja. Omasta mielestäni myös Suomella voisi olla kaksi presidenttiä, jotta löytyisi myös muita näkökulmia asioihin kuin vain yksi kannanotto. Tämä äskeinen asia kuitenkin oli sellaista pohdintaa, ja päätöksen tästä asiasta tekee kuitenkin maamme Eduskunta, mutta kuten tässä äsken kirjoitin, niin tällaisista asioista kyllä sitten voidaan aina keskustella esimerkiksi illan pimetessä, kun ihmiset kokoontuvat johonkin viettämään aikaa.

Filosofiassa on sellainen hyvä puoli, että tässä tieteenalassa voidaan keskustella ihan mistä vain, ja vaikka sanon tässä filosofiaa tieteeksi, niin kyseessä ei ole kuitenkaan tiede siinä mielessä, että siinä tehtäisiin empiirisiä kokeita. Ainoastaan hyvä perustelu asialle riittää, niin sitä voidaan pitää silloin hyväksyttävänä väitteenä, ja kauhulla ajattelen joskus sitä, että käyttikö Platon kuuluisassa “luolavertauksessaan” oikeasti koehenkilöitä. Eli pitikö hän joitain vankeja jossain luolassa, missä he saivat vain sitä informaatiota, minkä vartijat sekä luolan suulta näkyvät hahmot heille välittivät. Kun mietin tuon “Platonin luolan” väen yhteyksiä esimerkiksi Erik Akselinpoika Tottiin nähden, niin olisiko silloin käynyt niin, että kuninkaallinen kirjuri ei vain ollut sitten uskaltanut raivokohtauksen pelossa viedä Tottille kirjettä, jossa hän olisi menettänyt valtionhoitajan paikan, ja sitten jälkeenpäin on vain merkitty hänen hoitaneen noita tehtäviä, jotta kukaan ei sitten joutunut vastuuseen esimerkiksi kuninkaana esiintymisestä, ja vaikka rangaistus tuosta esiintymisrikoksesta  olisi postuumisti tullutkin, niin kuolleena ei kukaan sitten kovin paljon olisi siitä välittänyt, joten mitä sillä olisi ollut väliä, jos Tott olisi sitten kuolemansa jälkeen vaikka hirtetty. Ritarit yleensä tuhkattiin, joten ihmisille on voitu väittää, että hän on sitten saanut teostaan jonkin rangaistuksen, joka siirrettiin Pyhän Pietarin toimeenpantavaksi.

Kun mietitään sitä, miten tämä tapaus muokkaa meidän käsitystämme historiasta sekä sen tutkimisesta, niin se tietenkin antaa moniin muihinkin asioihin uusia näkökulmia. Ja keskustella aina voidaan siitä, että voiko joku ihminen olla niin pelottava, että kukaan ei uskalla sanoa, että hän tekee jonkinlaisia rikoksia. Kivettyneet näkemykset asioista latistavat kaikkea elämää, ja toki olisi hyvä että joku esittäisi asioita kohtaan muitakin kuin vain totutun kaltaisia kannanottoja. Se rikastuttaa keskustelua, ja auttaa meitä ymmärtämään tiettyjen asioiden kääntöpuolia, jotka voivat olla hyvinkin kiusallisia monille tahoille.

Tiedemiesten sekä taiteilijoiden tehtävänä on haastaa vallitsevia näkemyksiä, jotta valtion johto huomaisi paremmin sen, että kaikissa maailman valtioissa on korjattavaa. Ja kuten varmaan ymmärrätte, niin esimerkiksi USA:n presidentti saa äänensä sekä valtuutensa USA:n kansalta, joten hän on sinnepäin vastuussa, eikä suinkaan asia ole niin että hän käy Suomesta kysymässä, miten hänen pitää työnsä hoitaa, vaikka se ehkä meistä olisi todella mukavaa sekä imartelevaa. Meillä suomalaisilla on sellainen monolitistinen käsitys siitä, että olemme jotenkin erikoisasemassa maailmassa. Kun meitä tarkastellaan esimerkiksi Etelä-Afrikasta katsottuna, niin olemme vain yksi valtio Euroopassa, emmekä me tietenkään ole sieltä käsin katsottuna mikään erikoistapaus, vaikka se ehkä tuntuu vaikealta myöntää. Kun puhutaan kansoista sekä kansakunnista, niin me ensimmäistä kertaa joudumme katsomaan tilannetta silmiin. Meidän maassamme on ihmisiä, joilla on kaksoiskansalaisuus. Siitä me emme pääse mihinkään, eikä asia muutu miksikään, vaikka kuinka kävisimme kaikki kansanedustajat läpi, ja kertoisimme kaikille, että laki ei tunne kaksoiskansalaisuutta, ja kuinka kaksoiskansalaisuus voisi sitten viedä meiltä Suomalaisen sosiaaliturvan. Nyt tämä asia mistä varmasti löytyy monia näkökulmia on noussut pintaan poliittisessa keskustelussa.

Vaikka me tietenkin haluamme uskoa kaikista asioista hyvää, niin kaksoiskansalaisuus voi aiheuttaa eturistiriitoja maanpuolustukseen liittyvissä kysymyksissä, eli varmasti noita muita maita sekä niiden tiedusteluviranomaisia kiinnostaa maamme sotilaskalusto, ja samalla noiden ihmisten kielitaito sekä kulttuurin tuntemus on takuulla kiinnostava asia, jos sitä ajatellaan tiedustelutyön kannalta. Mutta kuitenkin voidaan sanoa, että mikään mukava asia ei se ole, että henkilö mennessään armeijaan tietää heti olevansa hylätty kaikista mahdollisista tehtävistä, jotka ovat jotenkin kiinnostavia. Eli tässäkin asiassa sitten on kaksi puolta, joista kumpikaan ei ole mukava. Kuitenkin on hyvä, että tämä asia on otettu puheeksi, koska olisi sitten mukavaa tietää, että ohjaako noita lennokkeja sitten vain joku aliupseeri, ja miehistö sitten tankkaa niitä valineitä? Tällaisiakin asioita voidaan aina pohtia siinä, kun keskustellaan sotilaskoulutuksesta.

Ainakin joissain maissa on käynyt niin, että lennokkeja lennättää lähinnä tämä “natsamiehistö” ja varusmiesten tehtävänä on vain niiden asettaminen laukaisurampeille, mutta en tiedä sitten onko tämä tilanne ollut arkipäivää esimerkiksi vain Neuvostoliiton armeijassa, kun maan nimeä ei oltu koskaan mainittu. Ja kun puhutaan sosiaalidarwinismista, niin toki jatkuvat poikkeamiset viranhakuperiaatteesta saavat tietenkin tason putoamaan, mikä sitten koitui esimerkiksi tsaarin kohtaloksi. Kun venäjällä aatelittoman henkilön oli mahdoton päästä upseerikouluun, kun häneltä puuttui suosittelija, niin silloin tietenkin alkoi upseerien taso pudota.

Kun upseerit eivät viitsineet päivittää koulustaan, ja muutenkin läpäisivät automaattisesti kaikki koulunsa, niin silloin tietenkin alkoi tuo osaaminen hiipua. Ja kun ainoa tie päästä upseeriksi oli aliupseerinarvojen kautta, niin se sitten aiheutti simputusta tuossa armeijassa. Ja kun tuollainen “automaattiupseeri” sitten koki jonkun ihmisen kilpailijakseen, niin hän saattoi pudottaa tämän koulutuksesta, ja kun tuota toimintaa jatketaan tarpeeksi kauan, on seurauksena se että koko upseeriston taidot hiipuivat.

Eli kun lopulta kenraaliksi pääsi sillä, että pyrkijä oli ainoa henkilö, jota esitettiin kadettikouluun, niin siinä ei sitten enää mitään sotilastaitoja enää ollut. Tämä johti sitten myöhemmin katastrofiin, ja siihen että Neuvostoliiton asevoimia pidettiin jonain höyryjyränä, joka ei kovin suuriin tai loistaviin toimenpiteisiin pystynyt, ja esimerkiksi Talvisodan epäonnistuminen sai Hitlerin hyökkäämään Neuvostoliittoon. Kun puhutaan tieteen tekemisestä, niin tietenkin yliopistojen pitää herättää keskustelua kaikista asioista, mitä eteen tulee.

Tuolloin saadaan aikaan mielenkiintoista keskustelua monista yhteiskunnallisista aiheista. Rohkeus haastaa vallitsevia arvoja saa aikaan muutosta yhteiskunnassa, ja se tietenkin saa aikaan sellaisia asioita, että ihmiset alkavat huomata, että se mitä olemme pitäneet itsestään selvänä ei aina olekaan itsestään selvää. Kun maanpuolustusta ajatellaan tsaarin armeijan näkökulmasta, niin toki oli hienoa, että kadetti ei kohdannut pettymyksiä, kun hän lähti upseerin uralle, mutta se samalla altisti armeijan muita työntekijöitä ulkovaltojen asettamille houkutuksille, koska noiden ihmisten kokemat pettymykset saivat heidät sitten pettämään maansa ja asettumaan bolshevikkien puolelle, mikä johti Venäjän tsaarin vallan luhistumiseen.

kirjabloggaus.blogspot.fi