Showing posts with label vankeinhoito. Show all posts
Showing posts with label vankeinhoito. Show all posts

Monday, September 12, 2016

Keskitysleirien ruokavalio eli kun moraali sekä yhteiskunnallinen tarve rangaista rikollisia kohtaavat

Kuvituskuvaa

Auschwitz ei varmaan ole mikään kovin mieltä ylentävä paikka, ja sen brutaalisuuden tuntee moni ihminen maailmassa, vaikka nuoremmalle väelle tuo käsittämätön julmuuden tyyssija ei ole tuttu kuin kirjoista sekä filmeistä. Kuitenkin maailmassa on paljon vankiloita, joiden olot ovat lähes samaa luokkaa kuin natsien keskitysleireillä, ja niistä ei kuitenkaan koskaan puhuta. Abu Ghairabin vankilan olot olivat surkeat, ja vartijoiden toiminta muistutti hiukan WAFFEN-SS:n toimintaa, mutta tuo rikos paljastui vain siksi, että vankila oli amerikkalaisten hallussa, ja nuo vartijat ottivat siellä valokuvia, ja taas saatiin sitten kerrottua maailmalle, kuinka kamala maa USA ja sen imperialistiset johtajat ovat, kun näitä vankeja sähköshokeilla kiduttivat.

Samoin Guanantanamo Bay:ssa sijaitseva erityisvankila on saanut kansainvälisen tuomion, minkä tuo laitos toki ansaitsee. Samoja menetelmiä käytetään toki muissakin vankiloissa, joissa pidetään tavallisia rikosvankeja, mutta nämä tavalliset pidätetyt eivät ketään sitten kiinnosta. Eikä ketään kiinnosta Saudi-Arabian tai Jordanian vankiloissa olevien tuhansien vähintäänkin hepposin perustein tuomittujen toisinajattelijoiden kohtalo. Tai se mitä tapahtuu esimerkiksi Bankok Hilton-nimisessä vankilassa, missä pidetään viranomaisten mukaan huumerikoksista tuomittuja henkilöitä.

Mutta samaan aikaan esimerkiksi Eritreassa on vankiloita, missä vankeja pidetään kuorma-auton konteissa, kunnes he nääntyvät nälkään sekä janoon, ja näistä vankiloista ei tietenkään mitään puhuta. Eikä missään myöskään puhuta mistään muistakaan vankiloista maailmassa, jossa on ihmisillä on tapana tietenkin kutsua itseään sivistyneeksi lajiksi. Kuitenkin yhteiskunnan pitää rangaista ihmisiä, jotka toimivat sen asettamia normeja vastaan, ja siksi kaikilla valtioilla on käytössään rangaistuskoneisto, jota kutsutaan hellämielisesti korrelaatiojärjestelmäksi (correlation system) Tuossa laitoksessa olevilla henkilöillä on takanaan rikoksia, kuten varkauksia sekä väkivallan tekoja, joita heidän pitää sovittaa. Ja toki tuossa järjestelmässä on sellainen periaate, että kukaan ei ole lain yläpuolella. Kun puhutaan pakkolaitoksesta sekä kuritushuoneesta, niin tarkoitetaan vankilaa vankilassa, mihin laitetaan vankeja, jotka tekevät vankeusaikanaan rikoksia. Vankilat ovat kovia sekä pelottavia paikkoja, koska niiden tarkoitus on pelottaa ihmisiä pysymään erossa rikoksista, ja siinä sitten mennään joskus hyvin pitkälle, ja jotkut vankilat ovat tarpeettoman kovia, ja niissä käytetään terapiaa, mikä vie henkilöltä oma-aloitteisuuden. Eli vartija käskee kaiken aikaa tekemään jotain, ja jos vanki ei tee mitä hän käskee saattaa seurauksena olla esimerkiksi kilvellä painaminen seinää vasten tai sähköshokki sekä isku patukalla vatsaan.

Kun puhutaan siitä, että vankiloissa on huono ruoka tai sitä on liian vähän, niin tuolla toiminnalla on tarkoitus. Vankien pitää olla sen verran heikkoja, jotta he eivät pysty kapinoimaan, tai sitten heitä väsytetään kovalla työllä, joka pitää sisällään peltojen kuokkimista sekä kivien kantoa, Tuon työn tarkoitus on saada vangit niin väsyneiksi, että he eivät sitten päivän päätteeksi harjoita huumekauppaa tai muuta rikollista toimintaa. Siksi vankiloiden ruoka on erittäin huonoa. Kun taas puhutaan siitä, että vankilan tarkoitus on toimia paikkana, josta joskus pääsee poiskin, niin silloin täytyy esimerkiksi ruokailu sovittaa siten, että henkilö ei enää muistele paikkaa hyvällä. Mikäli vanki tekee jonkun asian, kuten vartija on hänelle käskenyt, niin hän saa plussaa. Ja kun plussia tulee tarpeeksi, niin silloin tietenkin vanki siirretään vähemmän rankaisevalle osastolle.

Tuossa käytetään sellaista mallia, että kun vanki tuodaan osastolle, niin hän saa hyvää ruokaa, mutta kun hän lähtee etenemään järjestelmässä, ja vaihtaa osastoa, niin silloin ruoka taas muuttuu huonoksi, jotta hän ei kaipaisi mennyttä aikaa. Yksi pahimpia rikoksia, mitä järjestelmä tuntee, on muuten väärä vala. Eli henkilö kertoo valheita oikeussalissa, ja siitä sitten varmasti seuraa todella kova rangaistus. Toisin sanoen väärän valan tehnyt henkilö joutuu kärsimään sen rangaistuksen, minkä tuo vankilaan joutunut henkilö sitten sai. Väärä vala on hyvin ikävä asia, a noista oikeuskäytännön ikävistä asioista keskustellaan vielä nykyäänkin. Esimerkiksi joissakin maamme sodan ajan rintamalla taaphtuneissa oikeudenkäynneissä, missä henkilö on tuomittu pikaoikeuden päätöksellä kuolemaan kovennetun kurinpito-ohjesäännön sallimalla tavalla, on kyseessä saattanut olla syntipukki, joka on saanut näytellä osansa jossain julmassa näytelmässä, missä komppanian päällikkö on ajanut alaistaan syytteeseen esimiehen vastustamisesta.

Tai en tiedä noista pikaoikeudenkäynneistä, mitä Suomi teki, että oltiinko niissä asiallisempia kuin Saksassa tai USA:ssa, mutta ainakin saksan kenttäoikeudessa "feldkommandantureissa" tuomittiin henkilöitä teoista, joita heidän esimiehensä olivat käskeneet tehdä. Eli kenttäoikeus ammutti esimerkiksi einsatzkomandoja sekä dirlewanger-miehiä heidän omien esimiestensä tekemien ilmoitusten perusteella, eli nuo tuhoamiskomennuskuntien johtajat ilmoittivat alaisensa rikollisiksi ampumiseen, mitä he itse olivat johtaneet, ja syytteenä oli tietenkin siviilien ampuminen sekä poliisina esiintyminen. Näin nämä tuhoamiskomennuskunnan upseerit pääsivät eroon ikävistä todistajista. Vaikka Suomesssa toimintamalli oli hiukan toinen, niin varmasti jossain vaiheessa saattoi käydä niin, että joku sitten kävi tekemässä aiheettomia syytteitä myös suomessa.

Ja jotkut noista tekaistuista syytteistä saattoi johtaa kuolemantuomioon. Se että noita tapauksia on esimerkiksi USA:ssa tullut ilmi on varmasti ollut kamalaa. Eli ihmisiä on laitettu sähkötuoliin, vaikka poliisi on tiennyt hänen olevan syytön, tai niin ainakin median mukaan on tapahtunut esimerkiksi Etelävaltioissa, joissa tuomarien asenne oli rotuerottelun aikaan sitä, että jos musta ampui valkoisen miehen, niin hän sai siitä kuolemantuomion. Ja Etelä-Afrikassa apartheid-hallitus käytti kuolemantuomiota ilmeisesti vain mustia kohtaan.

 Kun puhutaan vaikkapa My Lain verilöylystä, niin voidaan kysyä, että miksi noiden merijalkaväen miesten piti kantaa syytteet, vaikka pääosa tulituksesta ilmeisesti tuli helikoptereista tai AC-47 lentokoneista. On olemassa myös todisteita siitä, että Vietnamissa pidettiin tappokilpailuja, joissa helikopterien konekivääriampujat ampuvat sokkoina pitkin viidakkoa, ja myös AC-47 tykkilaivojen tulenkäyttö oli sellaista, että kone lensi viidakon yllä, ja tulitti kaiken aikaan allaan olevaa kasvustoa, toivoen luotien osuvan Viet-Congin taistelijoihin, ja joidenkin ihmisten mielestä noilla My Lain miehillä oli vain huono onni mukanaan, kun sattui kameramies mukaan, eli mikään ainutkertainen tapaus tuo kuuluisa verilöyly ei liene ollut.

Samoin Neuvostoliiton Afganistanissa käyttämä ilmasta pudotettava sirotemiina, josta käytetään nimeä perhonen (butterfly) ei varmasti ole sodassa hyväksyttävissä oleva väline. Tuollaista miinaa käyttää moni valtiio, ja sen toiminta perustuu siihen, että kaksi siipeä saa tuon aseen pyörimään, ja siten sen nopeus hidastuu. Tuollainen miina pudotetaan lentokoneesta tai helikopterista, ja se on yksinkertaisuudessaan aseiden aatelia. Mutta kun se putoaa maahan, niin silloin moni lapsi on niihin kätensä työntänyt. Toisaalta saattaa olla niin, että esimerkiksi taliban-taisteijat ovat amputoineet lasten käsiä saadakseen myötätuntoa osakseen.

Top 10 brutal prisons on Earth https://www.youtube.com/watch?v=iTEywmm60kY

elainasiaa.blogspot.fi

Monday, April 4, 2016

Dr. Heissmeyer sekä äärimmäinen viha (Bullenhuser Dammin tapaus vuodelta 1945)

Ja he katosivat yöhön ja usvaan..
Kuva I


1. Ihmiskokeet sekä tarkoituksellinen vihan herättäminen

Kun natsilääkäri Kurt Heissmeyer määräsi 20 lasta murhattaviksi Bullenhuser Damm:in koulussa (Kuva II) juuri ennen Toisen Maailmansodan loppumista, niin tappomenetelmäksi valittiin äärimmäisen brutaali sekä järkyttävä hirttäminen. Kun noita lapsia, joita oli käytetty ihmiskokeissa Naugammen keskityseirillä hirtettiin, niin kukaan heistä ei kuulemma itkenyt. Tuon tekotavan valinta kuvaa äärimmäisen moraalitonta sekä brutaalia luonnetta, ja tuo teko varmasti herätti ihmisten vihaa noita tekijöitä kohtaan. Nykyään monet diktaattorit käyttävät samoja menetelmiä omien poliittisten vastustajiensa eliminoimiseen. Joidenkin henkilöiden mukaan tuo koulu oli muutettu WAFFEN-SS:n biologisen aseen tutkimuslaitokseksi, joten ehkä SS yritti viimeiseen saakka salata nuo kammottavat kokeensa.

Merkittävää tapauksessa on se, että Kurt Heissmeyer vältti kuolemantuomion, ja muutti sitten DDR:ään, ja aloitti lääkärintoimen Mackleburgissa, kun DDR:n viranomaiset sitten saivat hänet kiinni, niin tuo natsilääkäri lähetettiin elinkautiseen vankeuteen, missä  hän menehtyi vuonna 1967, ja huhujen mukaan hän työskenteli myös DDR:ssä salaa biologisen aseen tutkimusohjelmissa Stasin tai KGB:n valvoessa hänen työtään, kunnes hänet itsensä likvidoitiin. Eli KGB sekä sen satelliittipalvelut käyttivät vankeja omassa asekehityksessään, ja monilla noista aikansa huipputiedemiehistä sekä insinööreistä oli tekaistut vankitaustat, jotta heille ei kostettaisi esimerkiksi palveluksia, mitä he tekivät esimerkiksi Josif Stalinille. Ja jotkut noista miehistä vain merkittiin kuolleiksi, jotta he voivat jatkaa työtään tuossa punaisen hämärän maassa.

Lasten hirttäminen oli jotain sellaista, mitä eivät kovin monet paatuneetkaan rikolliset ymmärrä, niin noiden tekojen tarkoitus oli kuitenkin luoda muuri noiden Totemkopfkommandojen sekä tavallisten sotilaiden välille. Kyseisen toiminnan tavoite oiĺi luoda kollektiivisen syyllisyyden periaate, ja samalla myös saada liittoutuneiden sotilaat hyökkäämään saksan kansaa vastaan. Kyseisen operaation suunnittelijoina toimi erittäin korkeasti koulutettujen psykiatrien ryhmä, jonka tehtävänä oli järjestää noille SS-murhaajille peite tai kilpi, jonka avulla he selviäisivät vastuusta Sodan jälkeen. Yleensä noissa lääketieteellisissä kokeissa sekä operaatioissa uhrit surmattiin yleensä morfiinin sekä fenolin yhdistelmällä, mikä lujitti ihmisten kuvaa noista lääkäreistä, jotka uhrautuvasti hoitivat jopa vankeja loppuun asti.

2. Arkojen asioiden kaivelua

Sodan käyneiden tai muita vastaavia järjestelmällisiä väkivaltatilanteita kokeneiden ihmisten traumoja tietenkin pitää huomioida. Mutta nuo kokemukset muuttuvat aseiksi tuollaisten Dr. Heissmeyereiden käsissä, eli he estivät haastatteluja sekä ohjelmien tekemistä tuosta asiasta. He käyttivät potilaisiinsa todella kovia lääkkeitä, jotta he olisivat vaiti. Tällaiset natsilääkärit ovat erittäin hyviä esimerkkejä siitä, mitä tuollainen paatunut ihminen, joka on päässyt väärään ammattiin voi toisille ihmisille tehdä.

Kun nuo lääketieteellisiin kokeisiin valitut ihmiset sitten siirrettiin noille kammottaville osastoille, niin he eivät edes tajunneet, mitä SS-lääkärit heille oikeastaan tekivät. Nämä vankien olot olivat näennäisesti paljon paremmat kuin muilla keskitysleirivangeilla oli, eli he saivat huippuravintoa sekä esimerkiksi näennäisen hyvää kohtelua, jotta nämä vangit olisivat fyysiseltä kunnoltaan vastanneet esimerkiksi rintamasotilaita. Ja kun tuota tutkimusta tehtiin valkoinen takki päällä, niin he eivät edes tajunneet mitä noille ihmispoloisille edes tapahtui, eli heidät oli kasvatettu luottamaan lääkäreihin.

Natsilääkärit käyttivät noissa kokeissa sellaisia menetelmiä, että nuo potilaat tai oikeastaan koekaniinit eivät edes tajunneet mitä nuo kylmästi hymyilevät miehet mustissa uniformuissa heille tekivät. Eli heidän verenkiertoonsa ruiskutettiin esimerkiksi tuberkuloosibakteereita tai voimakkaita karsinogeenejä, joilla testattiin syövän etenemistä elimistössä. Tuberkuloosilla tai muilla bakteereilla tutkitiin mahdollisuutta tartuttaa juutalaisyhteisöön joko tuberkuloosia tai syfilistä. Eli juutalaisiin olisi ruiskutettu noita tauteja, ja sitten heidät olisi lähetetty takaisin ghettoon. Kyseisten ohjelmien tarkoitus oli myös estää poliiseja sekä sotilaita hankkiutumasta liian läheisiin suhteisiin vankien sekä miehitettyjen alueiden asukkaiden kanssa.

Idyllinen Bullenhuser Damm:in koulu
on yksi holocaustin monista muistomerkeistä
Kuva II

3. Kulkutautien tahallinen tartuttaminen eriti vankeja tehokkaasti

Tuota jälkimmäistä tautia oli sitten ajateltu käyttää myös amerikkalaisia sekä brittiläisiä joukkoja vastaan siten, että esimerkiksi ilotyttöihin olisi tartutettu tuota bakteeria tai Lontooseen olisi solutettu liittoutuneiden noita sairauksia esimerkiksi tartuttamalla kyseisiä tauteja liittoutuneiden sotavankeihin, jotka sitten olisi tahallaan päästetty pakoon. Toinen mahdollisuus olisi ollut soluttaa esimerkiksi tulevien miehitysjoukkojen ruokiin tai juomiin esimerkiksi tuberkuloosia tai syfilistä. Eli joidenkin tietojen mukaan esimerkiksi noita tässä mainittuja bakteereita oli lisätty joihinkin olutpulloihin, ja tuon operaation piti mustamaalata amerikkalaisten sotilaiden mainetta kotimaassaan, ja tuon takia noita lääkäreitä pitäisi hiukan pelätä.

Kun esimerkiksi kulkutautiasiantuntija tai lääkäri haluaa surmata ihmisiä, niin hän jopa saa nuo henkilöt luulemaan olevansa oikeasti joku enkeli. Varsinkin lääkärit voivat käyttää pistoksia antaessaan esimerkiksi morfiinia, jolloin henkilö ikään kuin addiktoituu tuosta toiminnasta, ja tuo voimakas eurofian aiheuttava kivunlievittäjä aiheuttaa myös erittäin voimakasta riippuvuutta, mikä tekee uhrista erittäin haavoittuvan. Eräiden tarinoiden mukaan natsitohtorit kokeilivat esimerkiksi aivosolujen siirtämistä toiseen ihmiseen verensiirron mukana, mutta tuota tietoa en oikeastaan usko todeksi. Toki esimerkiksi rabiesta käytettiin pelon herättämiseen tuossa vankijoukossa. Mutta puhutaan että esimerkiksi Pohjois-Korea käyttäisi nimen omaan syfilistä vankien eristämiseen muusta yhteiskunnasta. Naisvankeihin on Pohjois-koreassa tarinan mukaan ruiskutettu esimerkiksi kondyloomaa, jotta he eivät "vehtaa" vartijoiden kanssa.

Toisin sanoen nykyaikaiset diktaattorit ottavat mallia noista vanhoista asioista. Samoin monet noista suurista natsiroistoista kävivät myöhemmin "konsultoimassa" esimerkiksi Etelä-Amerikan sekä Arabian vankeinhoitolaitosta. Kun noista holocaustin päivistä on kulunut noin 60-vuotta, niin edelleen joissain maailman maissa käytetään täsmälleen samoja menetelmiä vankien hallintaan sekä esimerkiksi sissiliikkeiden tuhoamiseen. Eli valtion vihollisekseen määrittelemiin ihmisiin ruiskutetaan juuri jotain sukupuolitautia sisältävää liuosta, jotta heidän maineensa voidaan pilata, sekä myös sissiliikkeiden vangiksi saatuihin jäseniin saatetaan ruiskuttaa esimerkiksi tuberkuloosia tai rabiesta, ja sitten heidät voidaan päästää pakoon. Joidenkin huhujen tai toteen esittämättömien tarujen mukaan esimerkiksi joidenkin maiden vankeinhoitoviranomaiset ovat saastuttaneet esimerkiksi MC-kerhojen jäseniä tuberkuloosilla.

elainasiaa.blogspot.fi

Can negative time explain dark energy?

Can time itself turn into quantum? What if time is the four-dimensional superstring? The thin energy tornado. That spins faster than the spe...