Showing posts with label yhteisöllisyys. Show all posts
Showing posts with label yhteisöllisyys. Show all posts

Tuesday, November 29, 2016

Yhteisöissä eläminen ei aina ole ruusuilla tanssimista, ja joskus niissä ilmenevä toiminta on hyvin paheksuttavaa

Kun puhutaan yhteisöllisyydestä, niin silloin tietenkin heti tulee mieleen sellainen asia, että kyseessä olisi aina joku ”amishlahkon” kaltainen asia, jossa koko kyläyhteisö auttaa toisiaan, jos nämä ovat pulassa. Kuitenkin tuohon varsinkin uskonlahkojen kohdalla esiintyvään yhteisöllisyyteen liittyy usein sellainen aspekti, että noista yhteisöistä haluaa moni kuitenkin pois, ja sama koskee muutakin "uskovien toimintaa" sivuavia asioita. Näet kuten olemme huomanneet, niin esimerkiksi lestadiolaiset ainakin lehtien mukaan usein käyttävät yhteisöä ikään kuin hyväkseen, eli niissä saattaa jonkun vanhemman henkilön alkoholinkäyttö paisua sellaisiin mittoihin, että hän ikään kuin juo kirjaimellisesti itsensä hengiltä. Ja tuolloin hän saattaa esimerkiksi pantata maatilansa, tai antaa jopa kiinteää omaisuuttaan pois, jotta saisi viinaa. Toki toimiessaan oikein sekä vapaaehtoisuuden pohjalta voi yhteisössä eläminen olla upeaa ja antoisaa, mutta jos siellä alkaa sitten joku käyttää asemaansa väärin, niin silloin koko yhteisö muuttuu helvetiksi.

Noissa suljetuissa yhteisöissä saattaa olla tapana sellainen, että varsinkaan vanhempien henkilöiden alkoholinkäyttöön ei haluta puuttua tai myöskään muihin heidän ongelmiinsa ei koskaan edes oteta kantaa. Ja varsinkin maaseudulla saattaa ryyppääminen karata helposti käsistä, koska sitä ei ehkä naapuri edes huomaa, jos isäntä sitten siellä päiväkausia juo vaikkapa itse hiivasta, sokerista sekä perunoista tekemäänsä pontikkaa.  Ja jos hän on päätoiminen maanviljelijä, niin kukaan ei ehkä huomaa sitä, että joskus on pihaan jätetty lumet tai talon katolle on kerääntynyt roskia. Navetoissa tietenkin käy eläinlääkäri, joka katsoo paikat, mutta viljatiloilla ei ehkä koskaan käy kukaan. Yhteisöllisyys on todella hieno asia, jos se toimii oikeasti niin, että ihmiset elävät vuorovaikutuksessa keskenään, ja toinen saa sitten pyytää toista apuun, jos hän apua tarvitsee, ja antaa toiselle vastapalvelukseksi sitten omaa apuaan.

Mutta kuitenkin ongelmana on se, että tuo yhteisö ikään kuin välillä lankeaa siihen, että naapurille annettua apua annetaan vähän niin kuin silmän lumeeksi. Eli yleensä tuo piha esimerkiksi haravoidaan siten, että se osa mihin naapuri sattuu katsomaan, tehdään porukalla, ja sitten isäntä saa itse tehdä loput. Tai sitten käy niin, että pihaan tullaan seisomaan ja nojailemaan haravaan, ja mitään ei sitten siinä tarvitse muuta tehdäkään. Mutta sitten tietenkin tästä asiasta on sellainen versio, että kun kutsutaan talkoisiin, niin silloin tietenkin eteen tulee flunssa, ja mistään syystä siihen pihaan voi tulla töitä tekemään, kun se elimistö ei kestä kylmää.

Mutta jostain syystä illalla saunaan sekä kapakkaan päästään istumaan, eli silloin ei kuitenkaan mitään ongelmia ole, ja toki olut tai viina auttaa immuunipuolustusta todella tehokkaasti. Kuitenkin itse olen joskus törmännyt tapauksiin, missä aikuinen ihminen tekee sellaista, että hän sitten väittää tehneensä esimerkiksi ruohonleikkuuta toisten pihoille, ja sitten kun tuota työmaata käydään katsomassa, niin edessä on vyötäröön asti ulottuva heinikko. Eli tuollainen toiminta ei kyllä aivan aikuisten työtä ole. Mutta kuten tiedämme, niin sosiaalitutkijoita ei olisi olemassa, jos ihmiset eläisivät aina kunnioittaen lakeja sekä pitäisivät huolen esimerkiksi omasta fyysisestä kunnostaan. Kuitenkin aina välillä eteen saapuu henkilö, joka ryyppää itsensä hengiltä, ja silloin kyllä itse mietin, että onko tuolla henkilöllä oikeasti halua olla jotenkin halveksittu? Kuten vanha kansa sanoo. niin kysymys on siitä, ”miksi ”Jeppe” juo” ei niinkään siitä ”mitä ”Jeppe” juo”.

Ei kai hän nyt sitten olemisestaan nauti, kun tuollaisia asioita kuten yleistä epäluotettavuutta tulee ilmi, ja muut ihmiset alkavat sitten karttaa hänen seuraansa. Eli silloin pitää kyllä muistaa sellainen asia, että alkoholismi on oire eikä sairaus. Syy miksi henkilö juo pitää aina selvittää. Tuolloin tutkija selvittää sitä, että miksi toinen ihminen ikään kuin nöyryyttää itseään, ja että onko tuon toiminnan takana ehkä huono omatunto? Eli onko joku kaveri sitten työnnetty jokeen koulukiusaamisen päätteeksi, ja sitten on käynyt huonosti, kuten joissain elokuvissa on tapahtunut.

Tuolloin huono omatunto seuraa kyseistä henkilöä hänen koko lopun elämänsä ajan. Eikä se että kaverit sitten ovat sopineet jotain vaitioloja varmasti paranna omaatuntoa ollenkaan. Tällainen toiminta sitten saattaa ajaa ihmisen juopoksi kadulle. Eli se että ihminen juo, ei parane sillä, että oiretta hoidetaan. Vaan vasta syyn selvittäminen siihen, miksi ihminen tappaa itsensä viinalla voi tuon ongelman.

Tuesday, October 18, 2016

Koulujen oppitunneilla tallennetuista videoista hiukan lisää, eli oppitunnit ovat oppimista varten.


Kun oppitunneilla tallennetaan videoita, ja niitä laitetaan sitten Internetiin, niin silloin pitää muistaa sellainen asia, että niissä ei näy kuin se, mitä kuvaaja videoissa haluaa näyttää. Kun puhutaan oppituntien tallentamisesta, niin luokissa olevat valvontakamerat tallentaisivat koko tilanteen puolueettomasti nauhalle, ja tämä tietenkin parantaisi ihmisten oikeusturvaa. Mutta kun mietitään sitä, että miksi OAJ tai ainakin jotkut opettajat ovat tuota oppituntien tallentamista vastaan, niin silloin kyllä tulee mieleen se, että onko heillä joku ramppikuume tai vain tottumattomuutta esiintyä kameroiden edessä.? Mutta kun puhutaan näistä raivokohtauksia esittävistä videoista, niin niissä näkyy vain se viimeinen tilanne, eikä sitä että heitettiinkö opettajaa jollain esineellä tai syljettiinkö hänen päälleen, Eli puhun tässä nyt yleisesti tämän koulaitoksen asioista, enkä vain yhdestä tapauksesta.

 Kun puhutaan tallenteista sekä todistusarvosta yleensä, niin jos näiden tallenteiden kanssa lähdetään oikeuteen, niin silloin tietenkin jotkut aloittavat sellaisen leikin, missä he jatkuvasti utelevat, että "kumpaa mahdetaan uskoa", opettajaa vai oppilasta, tai uskoisiko oikeus mahdollisesti oppilasryhmää, jonka vanhemmat ovat kunnanvaltuustossa? Tai ehkä tuomari sitten uskoo mieluummin opettajaa, jonka aviomies on pankinjohtaja, lakimies, upseeri tai kunnan sosiaalitoimen johtaja. Se mitä tuomari että oikeudessa istuvat lautamiehet näkevät on tuollainen filmi, missä ehkä käydään kiinni tai käytetään kovaa kieltä. Kun puhutaan siitä, että tuomari tai lautamiehet uskovat jotain tai eivät usko, niin silloin unohdetaan se, että heidän pitää perustella uskomisensa tai uskomatta jättämisensä, eli siksi kannattaa vähän varoa näitä oikeudenkäyntejä ihan oikeasti. Kun tuomari antaa tuomion, niin silloin saattaa olla niin, että kumpikin osapuoli saa tuomion.

Toinen osapuoli siitä, että hän heitteli ehkä jollain esineellä opettajaa sekä loukkasi tämän kunniaa, mutta myös opettaja voi saada sitten siitä silti seuraamuksia. Laissa on nimittäin pykälä, jonka nimi on "hätävarjelun liioittelu", ja se tarkoittaa sitä, että esimerkiksi itsepuolustustilanteessa toki voidaan mennä liian pitkälle. Esimerkiksi karateiskun antaminen kurkkuun voidaan tulkita liioitelluksi itsepuolustukseksi, jos toinen käy haastamaan riitaa, ja haastamaan tämän karatea osaavan henkilön tappeluun, joka päättyy tähän iskuun, mikä voi surmata ihmisen ellei häntä intuboida välittömästi. Mutta nyt sitten taas menin toiseen asiaan, eli palataan koulumaailmaan. Jos oppitunnit tallennetaan, niin siinä sitten näkyy myös sellainen, että onko hälinä siellä yleistä.

Kuitenkin oppitunnit ovat sitä varten, että niissä istutaan hiljaa ja koulujen tarkoitus on opettaa myös noudattamaan yleisiä sääntöjä. Mikäli jotkut oppilaat meluavat, niin siitä sitten pitäisi antaa rangaistus, ja mielestäni pitää myös vanhempiin ottaa yhteyttä tuollaisessa tapauksessa, missä meluaminen on jatkuvaa. Kun mietitään tilannetta, missä oppilaat meluavat sekä heittelevät opettajaa pullonkorkeilla, niin silloin on saattanut käydä niin, että opettaja on antanut kurin hellittää, ja sitten on edessä tilanne, missä sen palauttaminen on todella vaikeaa. Eli tuolloin pitää muistaa se, että oppilailla on saattanut olla paljon sijaisia, jotka eivät ole välittäneet pitää kuria, ja sijaisten kohdalla kouluyhteisön pitäisi heitä kyllä tukea, ja rohkaista hakemaan rehtori tai muu opetuksen esimies paikalle, jos luokassa on häiriöitä.

Oppilaat oppivat joskus sellaista, että sijaisille saa ikään kuin aukoa päätään, ja jos tuota jatkuu pitkään, niin silloin käy niin, että tilanne saattaa lopulta karata käsistä. Ja silloin kurinpalautus on todella vaikeaa. Sama koskee tietenkin tilannetta, missä joku yksittäinen henkilö luokassa saa tehdä enemmän kuin toiset. Kurinpidon tulee olla yhteneväistä, ja jos yhden oppilaan kohdalla aletaan lipsua, niin silloin muutki alkavat "ottaa tästä oppilaasta mallia". Eli kuten ollaan monesti todettu, niin silloin tulee mieleen, "että kun yksi saa tehdä jotain, niin muidenkin pitää saada". Kuitenkin koulu lapsen oikeus, ja hänellä on oikeus oppia siellä asioita. Ja siksi myös kurinpito on erittäin tärkeä osa opettajan työtä. Toki oppilaille pitää tehdä selväksi, että he käyvät koulua itsensä takia, ja vain hyvät numerot takaavat heille pääsyn haluamaansa ammatilliseen tai yliopistolliseen koulutukseen, joista jälkimmäiseen mennään yleensä lukion tai ammattikoulusta ja lukiosta koostuvien yhdistelmäopintojen kautta, ja ehkä sitten he joskus tulevat luokan eteen opettamaan muita ihmisiä. Ja silloin näitä asioita on hyvä miettiä ihan itse.

Tässä tuulahdus menneiltä ajoilta Mötley Crüe ja Smoking in the boys room: https://www.youtube.com/watch?v=5oVBvxA0mm0

elainasiaa.blogspot.fi

Atoms and diamonds.

“Artistic depiction of circular Rydberg atoms: Using optical tweezers (shown in green), the Rydberg atoms can be precisely trapped and arran...