Monday, June 26, 2017

Miksi työelämä ei hyödynnä whatsappia ja muita pikaviestipalveluita enemmän?


Tällaisissa tapauksissa missä joku viestipalvelu estetään valtion toimesta tulee mieleen sellainen asia, että onko kyseessä oikeastaan vain korruptiosta, koska tuollaiset viestipalvelut voivat toimia niin, että niistä ei koidu GSM:n käyttäjälle ylimääräisiä kustannuksia. Tällä viittaan Venäjällä tapahtuneeseen pikaviestipalvelun kieltämiseen, koska se ei sitten suostu tallentamaan käyttäjien viestejä.

Kun puhutaan Whatappista ja muista viestipalveluista, niin ne käyttävät hyväkseen mobiilidataa, joka kuuluu useimpien matkapuhelinliittymien kuukausimaksuun, ja siksi noista palveluista muodostuu puhelin yhtiöille ansionmenetyksiä. Tuon takia niiden etuna on sulkea tällaiset “ikävät” viestipalvelut, joiden avulla kuka tahansa voi soittaa kenelle tahansa niin monta minuuttia kuukaudessa kuin häntä huvittaa.

Ja samalla voidaan sanoa, että noiden palveluiden käytöstä ei jää jälkiä esimerkiksi puhelinlaskuun, joten sen takia tietyt tahot eivät voi kontrolloida sitä, mihin henkilö oikeasti soittaa. Kun puhutaan siitä, että esimerkiksi FSB sekä sen kaltaiset laitokset ovat viranomaisia, joilla on kyky tarkkailla Internetiä, niin niillä ei pitäisi olla mitään syytä ryhtyä kieltämään tällaisia palveluita, koska ne kykenevät muutenkin tallentamaan tätä dataliikennettä.

Joten tässä tapauksessa kyllä saattaa kyseessä olla korruptio, jolla pyritään ohjaamaan käyttäjiä takaisin perinteisten puhelinpalveluiden käyttäjiksi. Kun henkilö soittaa useita puheluita päivässä, niin silloin varmasti on kyse erittäin suuresta puhelinlaskusta, jos kyseessä on esimerkiksi työnhaku. Tuolla tavoin voidaan sitten kehittää jollekin lisää summia puhelinlaskuun, kun heidät pakotetaan soittamaan kaiken maailman puhelinkeskuksiin  omilla puhelimillaan, ja jokaisesta puhelusta sitten tulee sellainen mukava lasku.

Kun tuollainen puhelu sitten saattaa kestää useita kymmeniä minuutteja, niin siinä sitten voidaan kyllä kysyä sitä, että miksi yhtiöt eivät käytä Whatsappia tuollaisiin puheluihin, jolloin soittaja ei saa niistä laskua. Ei varmaan ole mukavaa soitella ympäriinsä sellaisia välttämättömiä puheluita, jotka koskevat esimerkiksi mikrotukea, joista tulee mukavia laskuja henkilöille itselleen.

Tuollaisia puheluita varten pitäisi kyllä avata sellainen Whatsapp-tili, minkä kautta voidaan nuo puhelut hoitaa. Sillä tavoin voidaan sitten tuo ylimääräisen laskun syntyminen estää. Eli tuohon järjestelmään voidaan lisätä ne Gmailit, joille tukea saadaan antaa, koska suurin osa yhtiöistä vaatii oman sähköpostin, johon lähetetään ne kaikki henkilön henkilökohtaiset tunnukset, joita ei muille saa antaa.


Sunday, June 25, 2017

Elektromagneettiset aseet ovat alustasta vapaita sekä tehokkaita jokaista ajateltavissa olevaa kohdetta vastaan

LaWS (Laser Weapon System)

“The Philadelphia experiment" on legendaarinen koe, missä laivan runko varattiin sähköllä, mikä tuotettiin sen generaattoreissa. Kokeen tarkoitus oli saada laiva varautumaan sähköllä siten, että se alkaisi imeä radioaaltoja itseensä, ja jos oikein hyvin kävisi, olisi tuo alus näkymätön tutkalle. Toissijainen tavoite olisi ilmeisesti ollut luoda eräänlainen uiva versio Serbialaisen keksijän Nikola Teslan legendaarisesta “Vanderbiltin kokeesta”, missä generaattoria pyöritettiin valtavan korkean puutornin päässä, kun Tesla testasi mahdollisuutta siirtää sähköä ilman kautta. Tuossa “The Philadelphia experiment”- kokeessa sitten kävi niin, että alukseen syntyi valokaari, joka aiheutti henkilövahinkoja.

Tuon kokeen muista tuloksista ei olla kerrottu tarkasti, mutta itse uskoisin että laivasta lähtevät EMP-pulssit saattoivat aiheuttaa vaurioita myös ympäristölle. Jos tuollaisen sähkövaraukseen perustuvan STEALTH-tekniikan halutaan toimivan oikeasti, niin varauksen millä aluksen runko varataan pitää olla melko pieni, näet jos aluksen rungon varaamiseen käytetään liian kovaa virtaa, niin silloin tuo laiva tai muu kappale alkaa lähettää radioaaltoja ilmassa. Koska tuossa kokeessa ilmeisesti käytettiin aluksen omia dynamoja eli generaattoreita täydellä teholla, niin silloin sen mastojen väliin syntyy maailman suurimmat “elmon tulet”, mikä saattaa aiheuttaa esimerkiksi palovammoja.

Jos tuo koe olisi onnistunut, niin silloin käytössä olisi STEALTH-tekniikka, joka olisi toiminut jokaisessa maailman laivassa, eikä mihinkään alukseen olisi tarvinnut tehdä muutoksia. Mikäli tuossa kokeessa olisi toistunut sama tilanne, mikä Teslan “Vanderbiltin” kokeessa oli toistunut, niin tuon hävittäjä-aluksen ympärille olisi muodostunut laajeneva plasmavyöhyke, joka olisi sitten saattanut aiheuttaa vaurioita koko Philadelphian sataman alueella olevalle elektroniikalle, ja tuollainen laite varmasti kiinnosti laivastoa sekä koko asevoimien johtoa.

Plasma on tietokoneille sekä muulle elektroniikalle hyvin tuhoisa aineen olomuoto, koska se indusoi sähkökentän kaikkiin kappaleisiin. “Vanderbiltin” kokeessa missä generaattoria ikään kuin pyöritetään tyhjää voidaan teoriassa muodostaa niin paljon ionisoitua kaasua, että se paittää koko maapallon.  Tuo sähkökenttä sitten aiheuttaa esimerkiksi moottorien sammumisen sekä elektroniikan tuhoutumisen, ja sen etuna lasereihin nähden on se, että plasmaa voidaan ohjata magneettikentällä.

Joten nykyisen teknologian käytöllä tuota plasmaa voidaan ohjata vihollisen päälle hyvin tehokkaasti. Tarvitaan vain joukko nanohelikopteita, jotka on varustettu ohjausmagneeteilla, ja sitten ne vain muodostavat “kunniakujan”, jonka kautta ionosoitua kaasua sitten ohjataan vihollisen päälle. Eli mikään kovin vaaraton väline tällainen laite ei koskaan olisi. Kun puhutaan siitä, että tuon kokeen yhteydessä olisi nähty esimerkiksi UFO:ja, niin se saattaa olla kuitenkin vain keksittyjä asioita, joilla pyrittiin sitten peittämään “the Philadelphia experiment”-ohjelman  todellinen tarkoitus.

Tai sitten tuosta aluksesta lähtevä sähkömagneettinen kenttä muotoili jostain pilvistä hiukan erikoisen näköisiä. Kun tuota koetta ajatellaan, niin uskoisin että tuolloin tarkoitus oli myös ehkä kehittää radio- tai mikroaaltoon perustuvia aseita, joilla USA:n laivasto olisi voinut tuhota esimerkiksi U-veneitä hyvin nopeasti sekä tehokkaasti. Tehokkain mahdollisuus olisi lähettää siihen kohtaan missä U-vene paikannetaan kaksi äärimmäisen tehokasta samanaikaista radiosignaalia, jotka aiheuttavat erittäin voimakkaan valokaaren veden olevan sukellusveneen kohdalla.

Kun taas puhutaan esimerkiksi mikroaaltoaseesta, niin se ei välttämättä ole sen kummemman näköinen kuin tavallinen tykki, eli tykin putken ympärille asetetaan käämitys, ja sen taakse laitetaan sitten magnetroni. Tuollaisen maser-tykin läpi voidaan tietenkin ampua myös normaaleja kranaatteja. Toki tuollainen sähkömagneettinen ase voidaan sijoittaa mihin tahansa laivaan. EMP-pulssi nimittäin on vain aivan normaali ylitehokas radioaalto, joka sitten aiheuttaa sähköisen induktion mihin tahansa johtimeen. Tuollainen EMP-ase voisi siis olla hyvin voimakkaita radioaaltoja käyttävä tutka, joka asennetaan johonkin kauppa-alukseen tai troolariin. Tuo ase voisi olla sellainen, että siinä olisi normaaliin tutkaan kiinnitetyt sykäyskondensaattorit eli “leyden pullot”, jotka ensin varataan tuon aluksen sähköjärjestelmän kautta.

Noiden kondensaattorien lataaminen jatkuu sitten, kunnes “leyden pullojen” varaus on tarpeeksi kova, niin silloin niiden antama sähkövirta johdetaan aluksen tutkaan tai radioantenniin, jolloin tuosta laitteesta lähtee valtavan voimakas radioaalto, joka saattaa kaikki RPV:t tai muun elektroniikan toimintakyvyttömäksi. Tuollainen laite voisi oikeasti olla kauko-ohjattava, eli se laukaistaan sitten etäkäytön avulla, jolloin aluksen miehistön ei siitä tarvitse mitään tietää. Jos oikein lähdetään pohtimaan sitä, millaisia “James Bond”-välineitä voidaan laivaan asentaa, niin tietenkin niiden mastoon voidaan kiinnittää laser, jonka sädettä ohjataan niiden päässä olevan peilin avulla.


Ja kun vastustaja tulee liian lähelle, niin tuollainen laser voi sitten leikata sen pohjan irti. Saman tietenkin tekee esimerkiksi aluksen SONAR:in viereen asennettu mikroaaltolaite, ja tässä sitte mieleeni tulee sellainen uusi “Dahir insaat”-filmi, missä tuollainen troolari sitten asettuu viattomasti johonkin satamaan, ja sitten sen edessä olevan laivan rungon ympärillä alkaakin kuplia, jonka jälkeen alus alkaa vajota.

https://avoimenkoodinmaailma.blogspot.fi/

Kun tietokone varastetaan voi motiivi tekoon olla muuta kuin pelkkä laitteen varastaminen


Tietokoneen katoaminen ei aina merkitse tahallista varkautta, eikä ketään saa koskaan syytellä ilman todisteita.  Kun ihmistä syytetään siitä, että hän varastaa työpaikaltaan esimerkiksi tietokoneen on kyseessä vakava syytös, joka pitää osoittaa todeksi. Kun jokin arvoesine kuten tabletti katoaa,  silloin tapaus pitää aina tutkia huolellisesti, ennen kuin mitään päätöksiä erottamisesta tehdään. Näet vaikka joku esine kuten tietokone olisi kadonnut, niin silti pitää tuota asiaa tarkastella siltä kannalta, että kyseinen väline olisi ehkä kuitenkin joutunut esimerkiksi roskiin vahingossa, ennen kuin ketään lähdetään syyttämään yhtään mistään. Tabletin kanssa voi tapahtua niin, että se joutuu esimerkiksi pahvien väliin, ja joku sitten vie tuon laitteen vahingossa roskiin.


Tai sitten se vain on laitettu väärään paikkaan, ja tuolloin tietenkin voidaan käyttää noiden tablettien paikannusominaisuutta selvittämään niiden sijainti, jotta ne löytyisivät helpommin. Ja sitten jos aihetta ilmenee, niin silloin tietenkin pitää ensin tehdä tuolle epäillylle tehdä kotietsintä, jotta hänen syyllisyytensä tai syyttömyytensä voidaan selvittää. Ja aina pitää muistaa sellainen asia, että uusi työntekijä ei kuitenkaan tarkoita automaattisesti sitä, että tuo “rookie” olisi mitenkään vastuussa tietokoneiden katoamisesta, vaan uskoisin, että tuolloin joku muu saattaa myös nähdä tilaisuutensa koittaneen, ja ikään kuin piileskellä tuon uuden tulokkaan selän takana, ja lavastaa häntä syylliseksi tällaiseen tekoon, joka osoittaa törkeää piittaamattomuutta sekä  aseman hyväksikäyttöä.


Kun “enterprise”-asiakas ostaa tietokoneita, niin niihin tehdään sellainen asetus, joka saa aikaan hälytyksen, jos tuota konetta yritetään viedä pois niistä tiloista, mihin se normaalisti kuuluu, ja tuo asetus on sellainen, että sitä ei voida purkaa formatoinnilla eli kovalevyn tyhjentämisellä tai tehdasasetusten palauttamisella eli laitteen nollauksella pois. Tuon asetuksen avulla tietokone voidaan paikallistaa sekä sen käyttöä seurata ilman sen suurempia vaikeuksia, vaikka sen käyttäjätili olisi vaihdettu. Ja tuon koneen käyttö muulla kuin sen ostajan määräämällä tilillä saa usein aikaan sen, että tuon datalaitteen seuranta lähtee käyntiin, ja samalla sitä aletaan seurata aktiivisesti.


Näet kun työpaikalta viedään tietokone, niin silloin tietenkin nykyään sen käyttöä aletaan seurata, jotta tuon varkaan motiivit selviävät tehokkaammin, ja tuolloin voidaan selvittää, mitä nuo ihmiset ylipäätään noilla laitteilla halusivat oikeastaan tehdä. Jos noita tabletteja tai läppäreitä ei koskaan sitten käytetä, niin silloin voi kyse olla vahingosta tai sitten joku yrittää lavastaa tuota “rookieta” syylliseksi varkauteen. Ja tätä pitää sitten ruveta epäilemään silloin, kun varkaus tapahtuu uuden työntekijän tullessa taloon. Jos tuollainen uusi tulokas saadaan pois kuvioista, niin silloin tietenkin voidaan tilalle ehdottaa “omaa miestä”, joka saattaa olla esimerkiksi teollisuusvakoilua harjoittava henkilö.


Tilanne on tuolloin hyvin vaarallinen, jos kyseessä on vaikka koodausta tekevä yhtiö. Vaikka teollisuusvakoilua harjoittava henkilö ei ehkä koskaan koske näihin koneisiin, joilla varsinaista koodaustyötä tehdään, niin hän voi esimerkiksi kamerakännykällä kuvata noita ruutuja, ja niistä kuvista sitten voidaan eristää koodirivejä, vaikka hän ei ehkä olisi koskaan ollut kovin lähellä noita koodaajia tai heidän työpisteitään. Eli kuvankäsittelyohjelmien “zoomaus-ominaisuuksien”-avulla voidaan ruutua tutkia pala palalta, ja niistä kuvista voidaan nähdä todella paljon erilaisia asioita. Tai sitten esimerkiksi yhtiön kassasta eli tilisiirroista vastaavan henkilön ulkonäköä voidaan kuvailla, ja häntä ehkä yrittää kiristää siirtämään rahaa noiden konnien tilille.


Kun tuo “mätä omena” halutaan sujauttaa työpaikalle, niin silloin tietenkin paras tapa saada oma mies “kiertoon” on luoda kiire, missä yhtiö joutuu uudelleen rekrytoimaan työntekijän jo kertaalleen täytettyyn paikkaan. Ja silloin voi olla, että oman väen suositus otetaan huomioon, kun paikkaa täytetään. Toki noita tietoja voi joku johtajakin vuotaa, mutta tietenkin vuotaja tarvitsee sopivan “kilpimiehen”, jonka taakse hän voi tietovuotoja tehdessään kätkeytyä. Eikä SUPO nuku koskaan.


Jos yhtiössä on "myyrä" eli vakoilija, niin hänellä kyllä saattaa olla vapaa pääsy lähes kaikkeen tietoon, mitä tuossa yhtiössä käsitellään. Mutta noiden tietojen vuotaminen saattaa hänet varmasti epäilyttävään valoon, jos markkinoille tulee paljon sellaisia piraattituotteita, joissa on tiettyjä komponentteja, joihin vain tuolla yhtiöllä on oikeus. Ja vielä parempi tilanne tulee silloin eteen, jos nuo piraattikopiot pitävät sisällään komponentteja, joita ei vielä olla julkaistu. Tuollainen sisäpiiriin kuuluva tiedottaja, joka myy yhtiön salaisuuksia esimerkiksi Afrikkaan tai Kauko-Itään, ei varmaan kovin kauaa toimisi paljastumatta, jos hän ei onnistuisi kehittää itselleen sopivaa "kilpimiestä".


Kovin montaa kertaa ei yhtiön sisäpiiriin kuuluva voi tietoja levitellä, tai sitten häntä aletaan epäillä. Joten tietovuoto pitää naamioida jonkun muun kuin johtoportaan miehen tekemäksi toiminnaksi. Mikäli yhtiössä sitten aiotaan vuotaa salaisuuksia jollekin kolmannelle osapuolelle, niin sitä ei kovin montaa kertaa tarvitse tehdä. Tietenkin tuo tietovuoto voidaan naamioida salaisia tietoja sisältävän tabletin varkaudeksi, mutta silloin tietenkin olisi syyllinen hyvä löytyä, jotta kukaan ei epäile esimerkiksi työpaikan vaihtoa suunnittelevaa toimitusjohtajaa. Joten tietenkin paras tapa toimia on palkata uusi työntekijä, ja sitten syyttää häntä jonkun tabletti-tietokoneen varastamisesta.


Silloin tuon johtajan rooli tuossa teossa voidaan peittää todella hyvin. Temppu tehdään niin, että toimitusjohtaja esittää mikrotukeen tulleelle henkilölle sellaista, että hän antaa tälle tietokoneen muistin pyyhittäväksi, mutta kopioi koneen sisällön toiselle laitteelle. Tämän jälkeen kyseinen toimitusjohtaja voi antaa sen kavereilleen ja myöhemmin väittää laitetta varastetuksi.

https://avoimenkoodinmaailma.blogspot.fi/

Saturday, June 24, 2017

Miksi androidille on vaikeaa tehdä tietoturvaa?


Android-käyttöjärjestelmälle on vaikeaa tehdä täysin toimivaa tietoturvaohjelmaa yksinkertaisesti sen takia, että sen kehitystyökalut ovat niin helppoja hankkia. Eli tuolloin pitää muistaa se, että ohjelmien ohjelmointi nimenomaan kännyköille on hiukan erilaista kuin perinteisille tietokoneille, ja tietenkin se että Androidille sovellukset ladataan "Play-kaupan" kautta tekee haittaohjelmien levittämisestä hiukan vaikeampaa kuin esimerkiksi PC:lle eli Windowsille tehtyjen versioiden levittämisen.

Yleensä tuollaiset Windowsille tehdyt haittaohjelmat tekevät niin, että tuo haittaohjelma on upotettu jonkun sovelluksen koodiin, ja sitten kun henkilö asentaa hyvin viattoman ohjelman, niin samalla tietokoneeseen asentuu STEALTH-virus, joka sitten voi valvoa tietokoneen käyttöä, ja joskus siinä on niin sanottu "Death-trigger" eli looginen pommi, jonka avulla tuo virus sitten saadaan tuhoamaan tietokoneen kovalevy, mutta kännyköille tapahtuva koodaaminen on sikäli hankala valmistaa, että se pitää kyetä lataamaan tuonne "Play-kauppaan", jotta se voidaan ujuttaa ihmisille. Jos henkilöllä on tarpeeksi rahaa käytössään, niin hän voi sitten itse koodata oman haittaohjelman sen omilla kehitystyökaluilla, mutta se että nämä ohjelmat millä tehdään kännyköihin sovelluksia ovat ainakin osittain maksullisia tietenkin estää ainakin osan harrastelijoita tekemästä noita haittaohjelmia.

Tai oikeastaan osa noista kehitystyökaluista on maksullisia, mutta kuitenkin tuollainen ohjelmoija tarvitsee perehdytyksen sekä välineet tuollaisen viruksen valmistamiseksi. Toisin sanoen hänen ehkä pitää käydä joku kurssi tuohon työhön, sekä  tietenkin hänen pitää saada käyttöön puhelin, millä hän sitten suorittaa käytettävyystestauksen. Tuolloin pitää muistaa se, että mikään ohjelmointikurssi ei koskaan ole sellainen, että siellä opetetaan suoraan ohjelmoimaan viruksia. Samoin hän ei voi tuolloin pitää myöskään tietokonetta kiinni Internetissä, koska jos hän kirjoittaa viruksia, niin silloin osa noista kehitystyökaluista saattaa raportoida tällaisesta toiminnasta esimerkiksi NSA:lle tai SUPO:lle.

Eli nuo sovellukset ilmoittavat, jos niillä kirjoitetaan tietynlaista koodia. Se mikä tekee nimenomaan "play-kauppaan" solutetusta haittaohjelmasta hiukan hankalan, on se että varsinkin jos kyseessä on valvontaohjelma, niin sen saattaa ladata hyvin moni henkilö, ja silloin tuon ohjelman avulla kerätty tiedon määrä on valtavan suuri, mikä sitten tietenkin tekee tiedon erittelystä niin vaikeaa. Samoin noihin ohjelmiin tehdään jatkuvasti pistokokeita.   Itse uskoisin että nuo kännyköille kirjoitetut haittaohjelmat ovat erityisesti nimenomaan valvonta-ohjelmia, joiden tarkoitus on valvoa henkilön puheluita sekä viestintää. Eli niissä mahdollisesti oleva tuhoamiskomponentti on vain tuon operaation peittämiseksi tehty väline, jolla estetään tietoturva-asiantuntijoita etsimästä ohjelman koodia, jolla voidaan selvittää se, millä editorilla tuo ohjelma on kirjoitettu.

Tai sitten tuo tuhoa aiheuttava virus on sujautettu kännykkään siksi, että henkilö sitten lataisi uuden käyttöjärjestelmän jostain SD-kortilta, johon on asennettu tuo "troijan hevosena" tunnettu STEALTH-virus.  Osa noista ilmaisista editoreista on sellaisia, että ne tallentavat tietokoneen IMEI-koodin tietokantoihin siltä varalta, että sillä kirjoitetaan kiellettyä koodia. Tuon koodin perusteella voidaan tietokoneen maksu- sekä muut ostotiedot jäljittää melko helposti. Eli tällä tavalla toimii tietokonemaailman vastavakoilu, millä kerätään tietoja niistä henkilöistä, jotka kirjoittavat noita ohjelmia.
https://www.mtv.fi/lifestyle/digi/artikkeli/vain-kuudesosa-androidin-tietoturvasovelluksista-tunnistaa-kaikki-haittaohjelmat/6476616

https://avoimenkoodinmaailma.blogspot.fi/

Luciferin kultista sekä paholaisen hovista sekä uskonpuhdistuksesta



Tätä seuraavaa kirjoitusta ei ole tarkoitettu jumalanpilkaksi, vaan mietelmäksi siitä, miksi Jumala ei tuhoa Luciferia, ja siinä on tietenkin termejä sekä vertauksia, joiden tarkoitus on tehdä tekstistä helpommin luettavaa. Siinä yritetään pureutua sellaiseen ajatukseen, että miksi langenneesta enkelistä tuli kristillisessä maailmassa ”antikristus” sekä pahan symboli? Tuon hahmon nimi tarkoittaa ”Valon tuojaa”, ja jostain syystä kyseisen nimen kirjoittaminen paperille saattoi keskiajalla tuoda henkilölle kuoleman roviolla.

Joten vaikka kyseessä on vaikea aihe, niin kuitenkin voidaan sanoa, että joku syy tuolle kirkollisen inkvisition osoittamalle tavattomalle jyrkkyydelle tämän kultin kanssa varmasti oli. Kun inkvisitiosta puhutaan nykyään, niin paljon hyvää ei tuosta dominikaanimunkkien tutkimuslaitoksesta joka vainosi kaikkia, jotka uskalsivat puhua katolista oppia vastaan  ole sanottavaa.

Itse olen sitä mieltä, että vaikka tuossa kirkollisessa tuomioistuimessa saattoivat ritarit saada saman tuomion kuin normaalistikin ihmiset saisivat, ja kaikilla oli oikeus saada asianajaja, niin kuitenkin se toimi ikään kuin jonain aikakautensa Gestapon vastikkeena, joka teki todella paljon pahaa laupeuden nimissä. Eli lähes kaikki mikä poikkesi tavallisesta tuomittiin hyvin ankarasti. Sen tehtävänä oli puolustaa Katolista kirkkoa sekä sen näkemyksiä erilaisista asioista, ja tietenkin kirkon suhde kuninkaisiin oli se, että nämä yksinvaltiaat hallitsivat jumalan nimissä.

Lucifer on hieman ristiriitainen hahmo kristinuskossa, koska vaikka tuota langennutta enkeliä pidetään saatanana, niin kuitenkaan Jumala ei jostain syystä häntä kykene tuhoamaan, joten tuo asia ikään kuin kumoaa kristillisen käsityksen Jumalan kaikkivaltiaasta voimasta. Eli kun puhutaan harmagedonista eli kaiken lopettavasta taistelusta, niin silloin tietenkin olisi järkevää kertoa siitä niin, että Jumala pyyhkäisee vihollisensa pois kaikkivaltiaalla voimallaan.

Tai ehkä hiukan rienaavaan tapaan voidaan kirjoittaa, että miksi Jumala ei hävitä noita vastustajiaan omalla antimateria-singolla? Eli ovatko hänen omat joukkonsa silloin liian lähellä, jotta tuota asetta voidaan käyttää. Tuolloin voidaan kuitenkin puhua vain teologisesta näkökulmasta, mutta aina välillä tulee eteen sellainen sanonta, missä Luciferin kerrotaan sanoneen, että helppohan Jeesuksen oli tuonne ristille mennä, kun hän tiesi pääsevänsä taivaaseen.

Taas vietetään keskikesän juhlaa, joka on alunperin pakanallista alkuperää. Tuo juhla oli alun perin pyhitetty Luciferille, mutta myöhemmin Katolinen kirkko tuomitsi tuon ”Valon tuojan” juhlimisen, asetti kyseisen enkelin palvonnan pannaan, ja sitten uhkasi jokaista, joka ei tuota määräystä noudattanut roviolla polttamisella. Yksi niistä asioista, mistä tuo mahtava laitos ei halunnut keskustella oli se, että oliko se Jeesus joka ihmisille saarnasi oikeastaan oikeutettu Juudean kuninkaan titteliin, vai oliko hän sitten Roomalaisten tuoma vaihdokas?

Eli tuolloin 2000 vuotta sitten Juudean alue oli miehitetty, ja silloin saattoi käydä niin, että roomalaiset olisivat soluttaneet oman miehensä tuonne Jerusalemiin, jotta hänestä saatettiin kouluttaa Juudean kuningas. Ja ehkä heillä oli sellainen ajatus, että ensin luodaan passiiviseen vastarintaan kehottava rabbi, minkä jälkeen hänet korvataan trollaajalla, joka kohottaa juudan kansan avoimeen kapinaan, jotta heidät olisi helppo surmata. Ja tietenkin Herodeksen toimeenpanema lasten murha tuolloin Jouluyönä 2000 vuotta sitten varmasti sai ihmiset raivoihinsa, koska tuollaisen teon brutaalius oli hyvin todellista.

Vaikka tuosta tapauksesta vaiettiin, niin se varmasti herätti vihaa Roomaa kohtaan. Joten olisiko käynyt niin, että joku toinenkin lapsi olisi pelastunut tuolta Herodeksen hirvittävältä teolta? Ja oliko tuo lapsi sitten Lucifer, on varmaan kysymys, joka on aika ajoin pyörinyt teologien sekä muiden tutkijoiden päässä. Herodeksen tarkoitus oli tuolloin surmata kaikki Israelin kuningashuoneen jäsenet, joten hän järjesti teon, mikä ei takuulla tuntunut kenestäkään hyvältä. Ja ehkä nuo legioonalaiset sitten tuosta teosta puhuivat ohi suunsa, mikä saattoi aiheuttaa sitten antipatioita Roomaa kohtaan.

Eli olisiko joku Herodeksen miehistä sitten sanonut suoraan toimineensa Rooman käskystä. Herodes oli siis pelkkä vasalli, mikä tarkoitti sitä, että hänen työhönsä kuului Roomalaisten likaisen työn tekeminen. Ja tietenkin vasallit olivat vastuussa muille kuninkaille tai tässä tapauksessa Rooman kuvernöörille. Hänen kuului olla vihattu, jotta kansa saatiin hakemaan tukea Roomasta, ja siksi hän oli aina niin kamalan jyrkkä joka asiassa. Hän oli mies, joka oli täydellinen vihan kohde, ja jolle annettiin kaikki ikävät tehtävät kuten lisäveron periminen, ja tuo mies oli tietenkin Rooman kilpi, joka otti kaiken maailman vihoja päälleen, jotta Rooman edustajat jotka lisäveron tai veriteon olivat määränneet vaikuttaisivat mukavilta sekä puhtoisilta miehiltä, jotka vain puolustivat kansaa tuota omaa vasalliaan vastaan.

Vasalli-hallitsijasta pääsi nopeasti eroon, eli hänet vain pidätettiin teoista, joita muut käskivät häntä tekemään, ja sitten tuo mies tuomittiin kuolemaan. Sama olisi toki tapahtunut, vaikka tuo henkilö olisi kieltäytynyt kunniasta. Eli tuollainen Rooman tahtoa vastustanut henkilö sitten saatettiin myrkyttää, sekä hallitsija vaihtaa saman tien, jos joku asia ei mennyt aivan Rooman toiveiden mukaan.

Kuten tiedämme niin Keskiajalla Katolisella kirkolla oli yksinoikeus korkeamman opin opetuksessa, ja sen valta kristillisessä maailmassa oli niin voimakas, että jokainen joka uskalsi epäillä sen oppia lähetettiin välittömästi roviolle. Ja tuolloin tuota hyvin ahdistavaa järjestelmää tukivat kuninkaat, joiden rajatonta yksinvaltiutta tuettiin kirkon piiristä nimeämällä noiden hallitsijoiden tapaa käyttää valtaa sekä heidän asemaansa kansaan nähden jumalallisena tahtona. Tuo tarkoitti sitä, että jos joku uskalsi vastustaa kuningasta tuomittiin jumalanpilkasta roviolle, koska hallitsija oli valtaistuimellaan jumalan tahdosta, ja vain Paavi oli hänen yläpuolellaan.

Kun pohditaan sitä asemaa, mikä Luciferilla tai Luciferuksella oli alkukirkossa, niin kyseessä oli enkeli, joka toi ihmisille valon, ja myöhemmin kirkko sitten samaisti tuon asian siihen, että Eeva sai Vanhassa Testamentissa idean siitä, että hän haukkaa hyvän ja pahantiedon puusta, ja se sitten aiheutti sen, että Lucifer oli tämän jälkeen kirkon toimesta samaistettu Saatanaan. Tuolloin eteen tuli sitten teologinen ristiriita, jonka voimme pukea sellaiseen sanamuotoon, että ”miksi Jumala ei käristä Luciferia liekinheittimellä, kun hän muuten on kaikkivaltias?”.

Tuolla teolla katolisen kirkon johto halusi poistaa sellaisen ajatuksen, että Jeesuksella olisi ollut isoveli, eli tuo kultti alkoi jossain vaiheessa koetella Paavin hermoja, koska käsitys siitä, että Lucifer olisi ollut Jeesuksen isoveli alkoi periaatteessa horjuttaa Katolisen kirkon ottamaa linjaa siitä, että esimerkiksi hallitsijan kruunu kuului automaattisesti vanhimmalle veljelle, ja jos Jeesuksella olisi ollut isoveli, niin hän olisi sitten kyseenalaistanut sen aseman, mikä Jeesukselle kuului katolisen opin mukaan, ja tuolloin papit vetosivat Kainin ja Aabelin suhteeseen, ja siihen että Jumala oli tuon maan Abelille antanut, jos tämä on hyvä isälleen.

Tuossa tarinassa Kain surmaa veljensä ja saa isänsä antamaan maat kuolinvuoteellaan petoksella itselleen. Eli olivatko nuo miehet joitain ensimmäisiä kuninkaita, joista sitten Kainille kerrottiin kuolinvuoteen äärellä asioita, joista sitten tiesi vain hallitsija, joka näin varmisti, että valta siirtyi vanhimmalle pojalle vasta sitten kun se aivan välttämätöntä. Joten olisiko Kainin ja Abelin tapaus muuttunut sellaiseksi, että Kainin nimen paikalla onkin ollut alkujaan Lucifer?

Ja tuolloin keskiajalla ihmiset uskoivat siihen, että Raamattu olisi sanasta sanaan totta. Se mikä tuossa salaperäisessä isoveljen tarinassa oli tuolloisen kirkon johdon mielestä haitallista oli se, että tuo heidän mielestään oikeutettu vallanperijä ei ollut saanut voitelua, eli häntä ei olisi mitenkään mielistelty, eli ikään kuin opetettu hallitsijan tavoille, mikä sitten olisi aiheuttanut ongelmia noiden ihmisten elämään, jos Jeesus olisi silloin tehnyt sen kuuluisan ”toisen tulemisensa”. Tuo aika oli hyvin kova niille, jotka uskalsivat epäillä Jeesuksen olemassaoloa tai ylipäätään korottaa ääntään Katolista kirkkoa vastaan.

Luciferin kultissa oli kyse koko järjestelmän sekä sen pyhimpien opinkappaleiden uskottavuudesta, joten sen takia noiden miesten piti tietenkin turvata asemansa ihmisten silmissä. Tuolloin Keskiajalla kirkko oli todellinen vallanpitäjä, joka toimi kuin valtio valtiossa, ja silloin tietenkin tämä asia alkoi vaivata ihmisten mieltä. Ja syy siihen miksi Kustaa Vaasa asetti aikoinaan ”Kustaan synodin”, millä hän kumosi tuon järjestelmän erivapaudet ja muutti Ruotsi-Suomen luterilaiseksi johtui siitä, että hän kuninkaana oli vastuussa siitä, että maassa verotettiin kaikkia kohtuullisesti. Ja kun valtiolla oli rahapula, niin tietenkin Ruotsin kuningas katsoi niin, että myös maassa asuvat papit olivat verovelvollisia vain hänelle.

Tuota päätöstä edesauttoi tietenkin kuninkaan tietoonsa saama kirkon mittava omaisuus, ja samalla myös saarnoissa yleisesti käytetty latina korvattiin kansan kielellä, koska kuninkaan oli saatava ihmiset ymmärtämään antamansa tiedotteet, jotta nämä osaisivat varautua sotiin. Ja katolisen kirkon kannalta Kustaa Vaasan toiminta oli sitä, mitä voidaan sanoa saatananpalvonnaksi, koska hän oli nostanut kuninkaan kirkon yli. Kun hän sitten alkoi verottaa myös kirkkoa sekä jakaa kirkon maita omille miehilleen, oli hän samalla katkaissut oman sekä Ruotsin valtion  suhteen Roomaan sekä katoliseen kirkkoon, niin että hänen hoviaan kuulemma kutsuttiin ”Luciferin hoviksi”. Tuo mies sai silloin kun hän teki kirkkoihin etsintöjä käsiinsä asiakirjoja, jotka koskivat varmasti esimerkiksi piispojen sekä itäisten metropoliittojen keskinäisiä suhteita, jotka eivät varmaan kovin paljoa noita ihmisiä imarrelleet.

Se tietenkin kuningasta erityisesti harmitti oli se, että katolista pappia sitoi rippisalaisuus myös silloin kun tämä sai vääryyksiä kuten aiheettomia mestauksia tietoonsa, ja tämä asia sitten korjattiin myös kuntoon Kustaa Vaasan aikana. Eli tuon jälkeen papilla oli velvollisuus saattaa maanpetosta ja myös muita rikoksia kuninkaan tietoon niin, että ripittäytymään tulleen  henkilöllisyys ei paljastu. Mutta tietenkin papilla on tätä asiaa koskeva ehdoton vaitiolovelvollisuus, eli hän ei saa noista asioista keskustella kenenkään ulkopuolisen kanssa, ja tämä määräys on ehdoton.

Eli pappi ei saa noista asioista puhua maallikoille edes ripin antajan itsensä suostumuksella, ja muutenkaan tuollaisia asioita ei ole hyvä udella. Toki maailmalla  on ollut tapauksia, missä pappien toimistoja on salakuunneltu ja muutenkin tuota rippisalaisuutta on käytetty väärin, eli viranomaiset kuten poliisi on saattanut esiintyä pappeina tai  rippejä on seurattu esimerkiksi yksisuuntaisten ikkunoiden takaa, joten en usko että noita salaisuuksia ei voisi päätyä vääriin käsiin.  (https://fi.wikipedia.org/wiki/Rippisalaisuus).  

Kuninkailla oli tietenkin keinonsa saada selville se, että kertooko joku pappi esimerkiksi noita rippiin kuuluvia salaisuuksia jollekin toiselle taholle tai että oliko joku sitten vähän naiivi, ja uskoi siihen, että noille miehille voitiin kertoa mitä vain ilman seurauksia. Yksi keinoista oli jättää pöydälle väärennetty virkakirje, missä saatettiin epäillä, että Jeesus olisi oikeastaan vallananastaja eli vaihdokas, joka tuotiin oikean Juudean kuninkaan tilalle Roomalaisten toimesta.

Jos tuollaisen kirjeen sisältö sitten joutui johonkin kirkonmiesten käsiin, niin silloin tietenkin tuloksena oli se, että kuningasta huomautettiin tuosta asiasta. Eli tuon kirjeen salaisuus oli siinä, että joku henkilö meni papin puheille tekemään tuosta asiasta ilmiantoa, mikä tarkoitti sitä, että kyseinen henkilö sitten ripittäytymään tokaisi kuninkaansa epäilevän Jeesusta vaihdokkaaksi tai vallananastajaksi. Tuo asia sitten varmasti päätyi papin kautta kuninkaan vihollisille, ja sitten oli katastrofi valmis. Eli pappi saatettiin pidättää, ja hänet asian mukaisesti tuon jälkeen vaiennettiin tuomitsemalla hänet valtiopetoksesta kuolemaan.

https://pimeakronikka.blogspot.fi/

Mietteitä siitä mitä Hvittorpin kartano toi minulle eräänä juhannuksena.

Kuva IA

Hvittorpin kartano (Kuvat IA ja IB) on varakkaan apteekkarin pojan Westerlundin rakennuttama rakennus Hvitträskin järven rannalla. Sen on suunnitellut nimellä kolmikko Gesellius, Lindgren, Saarinen,  ja taloa voidaan ehkä väittää noiden miesten tekemäksi tutkielmaksi, jonka he tekivät myöhemmin valmistuvaa Hvitträskin kartanoa varten. Hvittorpin kartanossa sekä sen alueella on hyvin jyrkkiä rappusia (Kuva II) , joten se ei ehkä sovi aivan kaikkein huonojalkaisimmille yksin käytäväksi kohteeksi. Paikan omistaa Espoon seurakuntayhtymä, eli se on yksityisaluetta, missä järjestetään erilaisia seminaareja sekä koulutuksia.
Kuva IB

Nuo arkkitehdit olivat aikansa nimekkäimpiä miehiä omalla alallaan, ja heidän kynänjälkensä näkyvät myös esimerkiksi Kansallismuseossa tai oikeastaan sen talossa. Tämä kartano on siitä merkillisen, että sen toinen sivu on lautaa ja toinen taas kiveä, ja sen edessä on keinotekoinen saari, mikä lienee toiminut jonain kuhertelupaikkana, ja kaikesta näkee talon olevan sellainen, mihin on haluttu panna rahaa ja aikaa. Se että tuo talo on toiselta puolen puuta ja toiselta kiveä tekee siitä erittäin mielenkiintoisen näköisen, että se on kuin kaksi taloa, riippuen siitä mistä päin sitä katsoo. Ehkä siihen on sisällytetty viesti, jonka mukaan joku asia voi olla hyvin karu tai viehättävä, riippuen siitä, miltä kantilta sitä katsoo. Eli noilla miehillä oli oma tapansa viestiä muiden ihmisten kanssa, ja he saattoivat piilottaa noihin töihinsä erilaisia piiloviestejä ikään kuin huumorin kannalta.

Tuossa taloprojektissa sekä sen miljöössä on suuri taiteilija Gesellius kumppaneineen saanut toteuttaa varmaan itseään hyvin vapaasti. Ja ehkä idea tuosta keinotekoisesta saaresta oli lähtöisin Saariselta, tai ehkä tuo outo nimi sitten sai aikaan sen, että joku tuosta kolmikosta ideoi talon edessä olevan saaren valmistamisen. Joskus olen ajatellut, että nuo arkkitehdit saattoivat kiristää tuon projektin itselleen, koska tuon talon valmistaminen ei mikään kovin halpa projekti ollut. Talon mielenkiintoinen yksityiskohta on kuvassa kaksi (Kuva III) olevat lasimaalaukset, joissa olevat kuvat viittaavat uuspakanismiin tai uskonnon vastaiseen asenteeseen.

Kuva II
Tuossa talossa ei paljoa alkuperäisestä sisustuksesta ole jäljellä, lukuun ottamatta katosta riippuvaa massiivinen kattokruunua (Kuva IV) , joka on hiukan erikoinen. Tuollaiset kattokruunut olivat yleensä merkkejä siitä, että tällaiset tilat oli varattu isäntäväen omalle sisäpiirille. Joskus olen miettinyt sitä, että miksi tuohon aikaan taiteilijat juhlivat niin paljon, ja mistä he rahat tuohon toimintaan ottivat? Jos tuo talo oli sellainen, että tuon kiinteistön velat oli maksatettu noilla arkkitehdeillä, niin silloin talon isäntä olisi ollut tuo arkkitehtikolmikko tai se, jonka hallussa velkakirjat olivat. Eli tällä tarkoitan, että mistä tuo apteekkarin poika sai rahaa tähän projektiin?
Kuva II

Tuo rakentaminen sekä arkkitehtien työ ei mitään halpaa varmaan silloinkaan ollut, koska tuolloin suuria määriä tiiliä sekä muita rakennustarvikkeita piti kuljettaa läpi Kirkkonummen metsien, ja siksi ajattelen että Westerlundilla varmaan ei ollut puutetta käteisestä, kun hän tuon talon valmistutti itselleen, ja tuon jälkeen sitten siellä ilmeisesti juhlittiin melko riehakkaasti. Aina välillä olen ajatellut, että miten Gesellius sekä hänen toverinsa ovat noita melko rahakkaita suunnittelutöitä saaneet, kun heillä ei tuolloin ollut vielä nimeä? Eli rahoittiko joku sitten heidän varsinaisten asiakkaiden lisäksi noita rakennuksia?

Kun mietitään sen ajan kansallisromanttista aikaa, niin tuolloin tietenkin myös muissa maissa oli meneillään kansallisen heräämisen aikaa. Esimerkiksi Suomen suuriruhtinaskunta oli sopiva alue  myös muiden kuin vain Suomalaisten kansallisaatteen kannattajien kokoontumispaikaksi, koska Tsaari ei kovin usein täällä korpimaassa käynyt, vaan hänen vierailunsa rajoittuivat lähinnä Helsinkiin.

Ja kun mietitään sitä että Kirkkonummi on ollut melko lähellä Helsinkiä, niin noiden kansallisromantikkojen tapaamisia on saatettu järjestää tuolla Kirkkonummen metsissä, koska paikka oli verraten lähellä Helsinkiä, mutta samalla niin etäällä, että sinne eivät santarmit yllättäen saapuneet, ja ehkä tuossa talossa tapailivat myös Baltian sekä Suomen vapaamuurarit ja muut kansallisromanttiset piirit, ja ehkä he kävivät keskusteluja myös Ruotsin tai Saksan edustajien kanssa mahdollisesta aseellisesta avusta.

Samoin nuo henkilöt saattoivat tietenkin majoittua noihin taloihin, jos heidän piti oleskella vähän kauemmin maassa, mutta tämä on vain arvailua. Kun mietitään noiden henkilöiden yletöntä juhlimista, niin itse olen sitä mieltä, että se saattoi kyllä olla selittelyä jollekin muulle toiminnalle, koska ainakaan Sibelius ei kovin suuria maksavaurioita ollut saanut, koska hän kuoli 91-vuotiaana.

Gesellius kuoli kuitenkin verraten nuorena eli 42-vuotiaana kurkkusyöpään, ja saattaa olla niin, että tuota kuolemaa oli nopeutettu tahallaan. Kuitenkin tuo asia on vain arvailujen varassa, eikä mistään myrkytyksistä ole koskaan saatu todisteita, jotka olisivat tuoneet historioitsijoille todisteita myrkyistä. Mutta jos Gesellius olisi juonut karsinogeenista myrkkyä, niin silloin hän olisi voinut saada tuollaista ainesta elimistöönsä.
Kuva IV

Tai sitten ehkä puutarhoissa käytettävää myrkkyä olisi “dipattu” sikareihin tai savukkeisiin. Tuosta mietteestä sitten muuten on poikinut melko vakava mielikuva siitä, että tuo apteekkarin poika Westerlund oli ehkä saattanut laittaa heroiinia noihin tiloissa käytettäviin kynttilöihin, jotta henkilöt jotka taloon tulivat olisivat olleet suopeampia noiden miesten pyynnöille.

Kyseinen heroiini olisi ehkä valettu kynttilöihin, jotka laitettiin pyöreään kattokruunuun, ja sitä oli tuolloin ehkä hankittu Westerlundin apteekista. Ja jos tuon aineen polttamisen yhteydessä olisi Gesellius samalla tupakoinut, tai sitä olisi lisätty savukkeisiin, niin silloin hän olisi varmasti alkanut polttaa valtavat määrät savukkeita, jolloin tuo mies olisi ehkä saanut hyvin nuorena kurkkusyövän.


Tuo Hvittorpin kartano on hyvin merkillinen, koska se on puoleksi puuta ja puoleksi kiveä. Se ikään kuin symboloi virka-asemaa, joka on muihin nähden kiveä, mutta päällikön edessä se on puuta, tai sitten tietenkin se voisi symboloida esimerkiksi linnoitusta, joiden pitää olla vihollista vastaan kiveä, mutta kapinan sattuessa sen pitää olla valloitettavissa.

Friday, June 23, 2017

"Unit 684" sekä monet muut vangeista koostuvat osastot ovat nykypäivän versio "Dirlewangerista"


“Unit 684” oli Etelä-Korean tiedustelun johtama erikoisoperaatio, missä joukko erittäin väkivaltaisia rikollisia vapautettiin vankilasta, ja heidän lähetettiin erikoiskoulutukseen, missä noita hyvin vaarallisia henkilöitä koulutettiin surmaamaan Pohjois-Korean johtaja Kim Il-Sung, ja tuon osaston toiminta päättyi siihen, että nämä vangit surmasivat vartijansa ja kaappasivat bussin Souliin, missä armeija sitten surmasi heidät tulitaistelun jälkeen. Tuossa tarinassa on kuitenkin eräs yksityiskohta, joka saa minut epäilemään tapahtuman aitoutta, nimittäin jos tuo yksikkö olisi silloin suorittanut tehtävänsä, niin silloin nuo kaksi maata olisivat varmasti joutuneet sotaan keskenään.

Eli oliko tuo tulitaistelu sitten lavastettu, jotta Etelä-Korean hallitus ei jäisi tästä operaatiosta kiinni? Jotta tuo “musta operaatio” ei paljastuisi, niin tietenkin noiden vankien piti virallisesti kuolla, jotta he voisivat hypätä laskuvarjolla tai ajaa pikaveneellä Pohjoiseen, ja sitten tunkeutua tuon maan johtajan “Junche-palatsiin” ja suorittaa tehtävänsä. Mutta koska tuolloin tietenkin oli kyse valtiosta, joka nautti Kiinan ja Neuvostoliiton tukea, niin silloin tietenkin piti operatio peittää tehokkaasti, ja siksi olen sitä mieltä, että tuossa operaatiossa käytetyt henkilöt saattoivat olla Pohjois-Korean SPF:n (Special Purpose Force) sotilaita, jotka olivat jääneet kiinni suorittaessaan operaatioita Etelä-Koreassa.

Noiden sotilaiden tehtävänä on ainakin ennen ollut se, että he suorittavat salamurhaoperaatioita Pohjois-Korean johdon käskystä, ja silloin tietenkin nuo henkilöt olisivat olleet sopivia myös lähetettäväksi takaisin pohjoiseen, koska tuolloin tätä toimintaa olisi voitu luulla sotilaskapinaksi, eikä noita kommandoja olisi mitenkään voitu yhdistää Soulin hallitukseen. Pimeiden operaatioiden maailma on hyvin merkillinen, koska siellä ei ole varsinaisesti hyvää eikä pahaa.

Ja kun pohditaan tämän “Unit 684”:n suhdetta nykyisiin erikoisoperaatioihin, joista kuuluisin on tietenkin pahamaineiseen Guantanamoon sijoittuva operation “Penny Lane”, jossa entisiä jihadisteja koulutetaan surmaamaan terroristeja, niin että he soluttautuvat näihin jihadistien  järjestöihin, ja aiheuttavat mahdollisimman paljon tuhoa. Palkkioksi on luvattu miljoona dollaria salaisille pankkitileille sekä uusi henkilöllisyys, jos tämä henkilö sitten selviää tehtävästään. Mutta tietenkin CIA käyttää myös muita kuin entisiä jihadisteja näissä tehtävissä, missä noiden järjestöjen sisään soluttautuvat agentit yrittävät tuhota sitä sisältä käsin.

Tuon takia Guantanamo-Bay saattaa olla eräänlainen sopeutus- sekä testikeskus, missä testataan sitä, että uskooko oikea jihadisti noiden agenttien tarinoita, ja onko tuon henkilön käytös uskottavaa, jotta hänet voidaan lähettää tehtäviin, joissa paljastuminen merkitsee hidasta ja tuskallista kuolemaa. Ja tuon takia tuo vankileiri olisi niin vaikea purkaa. Tuollaiset “suicide squad" tyyppiset operaatiot ovat juridiselta sekä moraaliselta kannalta hieman epäilyttäviä. Niissä koulutetaan usein raskaisiin väkivallantekoihin syyllistyneitä henkilöitä, joiden käytös voi riistäytyä käsistä erikoistehtäviin, jotka on periaatteessa varattu erikoisjoukoille.

Toki noista miehistä ei välttämättä koidu valtiolle mitään seurauksia, jos heidän olemassaolonsa sekä työskentelynsä valtiolle onnistutaan kiistämään. Eli noiden henkilöiden lähdössä tehtäväänsä, voidaan heidät ilmoittaa vankikarkureiksi, mikä saattaa vapauttaa valtion vastuusta, jos he sitten alkavat tehdä asioita, joita ei pitäisi tehdä. Noiden miesten elimistöön voidaan asentaa varmistus, jolla heistä sitten pääsee mukavasti eroon.

Eli heidän aorttaan voidaan tehdä pieni siirre toisen ihmisen verisuonesta jonka immuunijärjestelmän hylkimisreaktio tuhoaa, mutta tietenkin voi löytyä lääkäri, joka osaa poistaa tuon siirteen. Toisin sanoen  tuo korkeasti koulutettu sydänlääkäri voidaan pakottaa tekemään tuo varmistuksen  purkamis leikkaus esimerkiksi pitämällä asetta hänen ohimolla leikkauksen aikana. Kuitenkin noiden yksiköiden jäsenet voivat olla hyvin arvaamattomia, ja siksi tällaiset yksiköt ovat hyvin vaarallisia. Joskus kuitenkin ajattelen niin, että osa noista yksiköistä on oikeastaan olemassa vain propagandan takia, eli niillä halutaan herättää vihollisen mielessä epäilystä siitä, että heidän joukossaan on soluttautuja.

Kuitenkin myös joidenkin maiden poliiseilla epäillään olevan tällaisia kovaan väkivaltaan syyllistyneistä henkilöistä värvättyjä osastoja, joita he käyttävät esimerkiksi huumejengien tuhoamiseen, ja mm. Saudi-Arabialla on projekti, josta käytetään nimeä “Jihad or die", missä kuolemanjonosta värvätään vankeja, joiden tehtäviin kuuluu esimerkiksi Isisin jäsenten pariin soluttautuminen, ja sitten noiden henkilöiden pitää ohjata esimerkiksi täsmäaseita kohteisiinsa. Tähän käytetään kuulemma kännyköiden GPS-laitteita, ja sitten toinen tapa on vain marssia esimerkiksi noiden terroristijohtajien eteen, ja tyhjentää heihin AK 47. Operaatiosta vastaa kuulemma maan prinssi, mutta uskon, että tuon ohjelman takaa löytyy CIA tai GRU, joilla on käytössään sopivia motivointikeinoja noiden henkilöiden motivoimiseen.   


Can negative time explain dark energy?

Can time itself turn into quantum? What if time is the four-dimensional superstring? The thin energy tornado. That spins faster than the spe...